perjantai 26. helmikuuta 2010

Minuuttivalssi

Koko elämä edessä, kunhan vain tietäisi mitä sillä tekisi. Näin pohtii vasta ylioppilaaksi päässyt Susanna Salla Simukan kirjassa Minuuttivalssi. Susanna on kirjoittanut hyvät paperit, on kiinnostunut useasta eri alasta ja soittaa hyvin pianoa, mutta ei siltikään tiedä mitä hän elämältään haluaa.

Susanna on muuttanut yhdessä tyttöystävänsä Kirsikan kanssa Turkuun. Susanna ja Kirsikka ovat aiemmin olleet henkiset identtiset kaksoset, mutta nyt tiiviit välit alkavat rakoilla: Kirsikalla on opiskelukiireensä ja uusia ystäviä, Susanna taas kärvistelee töissä kassalla ja kadehtii Kirsikan vauhdikasta elämää. Naisten rakkaus on koetuksella, mutta voiko mikään sitä enää pelastaa? Minuuttivalssi on jatkoa kirjalle Kun enkelit katsovat muualle.

Pidin tästä ehkä enemmän kuin sarjan ekasta kirjasta. Tässä oli jotenkin enemmän syvällisyyttä, kun käsiteltiin päättämättömyyttä ja koulun loppumisen aiheuttamaa tyhjyyttä. Muutamassa kohtaa Susannan päättämättömyys ja lapsellisuus vähän ärsyttivät, tai ehkä minun oli vain vaikea samaistua Susannan tunteisiin. Kaikesta huolimatta hyvä kirja.

torstai 25. helmikuuta 2010

Muistan sinut Amanda



Virpi Hämeen-Anttilan kirjan Muistan sinut Amanda päähenkilö Markus Valo, kolmekymppinen filosofian ja psykologian opettaja, saa puhelun: hänen äitinsä on loukkaantunut vakavasti auto-onnettomuudessa. Ennen kuolemaansa äiti paljastaa Markuksen isästä asioita, jotka hän on tähän asti salannut: isä ei ehkä olekaan se nuorena kuollut sankari, josta Markukselle on kerrottu. Kun Markus alkaa etsiä totuutta isästä ja tämän menneisyydestä, jäljet johtavat kolmen sisaruksen luo. Irmeli on touhukas kaupunginvaltuutettu, hänen veljensä Arto taas elää pettyneenä erakkona Lapissa. Irmelin ja Arton ristiriitaiset kertomukset yllyttävät Markuksen etsimään käsiinsä myös kolmannen sisaruksista, taidemaalari Katin, joka asuu Italian maaseudulla.

Samaan aikaan 27-vuotias kirjallisuudenopiskelija Noora Sinisalo setvii suhdettaan naimisissa olevaan miesystäväänsä ja äitiinsä, jonka vaikutuspiiristä hän ei ole päässyt irti. Noora lähtee matkalle saadakseen etäisyyttä ja tilaa ajatella. Markuksen ja Nooran tiet kohtaavat Rooman rautatieasemalla. Käy ilmi, että heillä on sama määränpää. Pian Markus saa kuulla jälleen uuden version siitä, mitä värikkäällä 70-luvulla todella tapahtui. Kenen tarina on tosi? Kuka rakastaa ketäkin?

Olen lukenut Hämeen-Anttilalta ennen tätä vain Suden vuoden, joka oli ihan luettava, mutta ei kuitenkaan sytyttänyt suurta kipinää kirjailijan tuotantoa kohtaan. Muistan sinut Amandan ostin vain siitä syystä, että sain alennuksella. Onneksi kuitenkin ostin, sillä tämä oli tosi hyvä kirja. Takakannessa luvattiin, että lopussa on luvassa yllätyskäänne. Aluksi ajattelin, että blaa blaa, kyllähän sen tietää miten lopuksi käy, mutta olikin pakko myöntää, etten sittenkään ollut loppuratkaisun suhteen oikeassa. 
Tämän jälkeen voin hyvin lukea muitakin Hämeen-Anttilan kirjoja.

Teräsmiehen morsian



Eve Hietamiehen Teräsmiehen morsian kertoo kolmekymppisistä Iiriksestä ja Istosta, joiden suhde on kriisissä. Elämästä on tullut pelkkää riitelyä: koska siivotaan, kumpi opettelemaan tekemään ruuan, kuka tietää missä on joulukuusenkoristeet ja kumman se pitäisi tietää, tehdäänkö lapsi ja mihin käytetään rahat. Onko elämä vain asuntolaina, lauma muksuja ja keski-iän hiljainen kyllästyminen? Riitelyn Iiris ja Isto ovat eri kokonaan eri aaltopituuksilla: Isto tekee pitkää päivää töissä ja töiden jälkeen hän suuntaan harrastuksiinsa, kun Iiris joutuu nököttämään yksinään kotona odottamassa kutsua mukaan bileisiin. Eräänä päivänä Seston pihalla Iiris saa yksinäisyydestä tarpeekseen ja päättää haihtua pois.

Joskus nuorempana pidin tästä kirjasta kovasti ja ihan hyvä kirja tämä on edelleen. Kieli on helppolukuista ja selkeää eikä tätä kirjaa lukiessa tarvitse juurikaan ajatella. Plussaa siitä, että jännittäviä juonenkäänteitä riittää loppuun saakka. Nopeaa talvilomalukemista!

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kun enkelit katsovat muualle

Salla Simukan esikoisteoksen Kun enkelit katsovat muualle päähenkilö on lukioikäinen tyttö Kirsikka. Kirsikka on ihastunut koulukaveriinsa Susannaan, joka on kuin vanhojen kiiltokuvien enkeli. Kirsikka ja Susanna ystävystyvät, mutta Kirsikka ei saa kerrottua Susannalle tunteistaan. Eikä hän sitä paitsi ole ollenkaan varma, mitä Susanna tuntee häntä kohtaan.
Susannan lisäksi Kirsikan elämään mahtuu myös paljon muuta mukavaa, kuten ihana perhe, hyvät ystävät ja kirjoittaminen. Lopuksi Kirsikan elämässä tapahtuu jotain yllättävää, tai ehkä siinä onkin enkeleillä sormet pelissä...

Salla Simukka kertoo vähän käsitellystä aiheesta valoisasti ja luontevasti. Ehkä jopa liian luontevasti, sillä mielestäni kirjassa ei kuvata mitään kriisejä, joita lesbouteen  ja etenkin sen hyväksymiseen, väkisinkin liittyy. Jotkut henkilöt olivat aika epäaitoja, sillä Kirsikan kaverit olivat mielestäni liian "erikoisia" ja pikkuvanhoja. En ainakaan muista, että 17-vuotiaana jossain bileissä olisi puhuttu politiikkaa. Tai sitten minua ei vain kutsuttu niihin bileisiin...

Kaiken kaikkiaan hyvä kirja. Salla Simukka on ehdottomasti yksi parhaimmista nykynuortenkirjailijoistamme.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Rautayöt

Sirpa Kähkösen Rautayöt jatkaa Kuopio-sarjan tapahtumia vuodesta 1940. Päähenkilönä on edellisestä osasta (Mustat morsiamet) tuttu Anna, joka on tätä nykyä pienten kaksosten äiti ja sodassa traumatisoituneen vasemmistolaisen Lassin vaimo. Sota on vielä tuoreessa muistissa, joten Annakin joutuu työstämään käsityksiään sodasta, Neuvostoliitosta, jonne miehen vanhemmat veljet ovat muuttaneet, ja Suomesta, joka ei kaikkia asukkaitaan suvaitse. Annan käly Hilda käy läpi omaa kamppailuaan. Hänelle Neuvostoliitto on aina ollut ihanne, ei vihollinen. Tuttujen sankarivainajien myötä suhde siihen kuitenkin muuttuu, ja sana isänmaa saa uusia merkityksiä.

Pidin tästäkin kirjasta paljon. Kähkösellä on taito kuvata sotaa, pelkoa, ruokapulaa, perheen äidin raskasta työtä lasten, sairaan miehen ja anopin kanssa myötäeläen, mutta kumminkin niin, ettei kirjassa jatkuvasti märehdi naisen elämän kurjuutta. Nyt innolla lukemaan muita osia...

torstai 18. helmikuuta 2010

Rakkautta al dente

Lara Aution työ- ja rakkaussotkut herättivät hilpeyttä Kira Poutasen kirjassa Rakkautta au lait. Edellinen osa päättyi siihen, kun Lara tajusi kirkon ovella rakastavansa toista miestä ja pakeni huntu hulmuten omista häistään. Nyt Laran tarina saa jatkoa kirjassa Rakkautta al dente.

Puoli vuotta peruuntuneiden häiden jälkeen Lara on edelleen rakastunut ujoon Ericiin ja on vakuuttunut, että Eric on viimeinkin se oikea. Kaikki sujuu varsin mallikkaasti, kunnes Eric saa päähänsä raahata Laran Caprille tapaamaan vanhempiaan. Kulttuuritörmäys on melkoinen, kun suomalaistyttö heitetään keskelle värikästä italialaista perhe-elämää. Ilmapiiri on kuitenkin niin inspiroiva, että Lara alkaa vaihteeksi miettiä uutta unelma-ammattia itselleen. Jälleen hän onnistuu sotkemaan työkuvionsa pahan kerran, ja Ericistäkin alkaa paljastua uusia puolia, kun tämä tutustuttaa uuden tyttöystävänsä paikallisen nudistirannan tapoihin.

Tämä oli taas taattua hömppäviihdettä, mutta ei jaksanut naurattaa yhtä paljon kuin edellinen osa. Kesäisessä Italiassa tapahtuva kirja oli kuitenkin nautinnollista luettavaa Suomen paukkupakkasiin. Kirja jäi niin kutkuttavaan kohtaan, että veikkaanpa, että Laran sekoiluista saadaan lukea vielä jatkossa. Innolla jään odottamaan, mikä seuraavan osan nimi voisi olla...

Yösyöttö

Eve Hietamiehen tuoreimman kirja, Yösyötön, päähenkilön, toimittajana työskentelevän Pasasen Antin, elämä on mallillaan: on vaimo ja vastasyntynyt pikkuinen poika, koti ja kaikki. Vauvan syntymä on kuitenkin kovempi juttu Antin vaimolle, sillä hän joutuu psykoosiin ja sairaalaan suljetulle osastolla. Yhtäkkiä Antti joutuu olemaan se, joka ottaa vastuuta Paavo-vauvan hoidosta ja heräämään öisin juottamaan Tuttelia vauvalle. Kun Pia ei enää halua palata perheensä luo, alkaa Antilla uuden elämän opettelu. Siihen elämään ei todellakaan kuuluu juttukeikat, baari-illat, sunnuntaipäivät sängyssä seksin ja leffan merkeissä tai tennistunnit kaverin kanssa. Sen sijaan päivää rytmittävät pyykinpesu, syöttäminen, Teletapit ja päivät puistossa kotiäitien seurassa. Mistä hitosta Antin kaltainen äijä löytäisi ne äitigeenit?

Ensin olin vähän pettynyt tähän kirjaan, sillä luulin että kirja jatkaisi Hietamiehen edellisestä kirjasta,Puolinaisesta, tuttujen Ilonan ja Iivarin tarinaa. Loppujen lopuksi olikin varsin toimiva vaihtoehto kuvata vauvaperhe-elämää isän silmin. Yleensä lapsiaan kotiin hoitamaan jäävät isät näytetään jonkinlaisina sankareina, mutta Yösyötössä siitä ei ollut pelkoa vaan Antti kuvattiin aitona ja tavallisena ihmisenä, kun hän pohti pitääkö lapsi viedä lääkäriin kirkkaan vai vihreän rään vuoksi? Kirjan ehkä herkullisinta antia olivat äitien keskustelut leikkipuistossa, varsinkin kun mietti, miltä ne näyttävät miehen silmin.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Metsästä tuli syöjätär

Vaikka Laura Honkasalosta pidänkin, multa on jäänyt lukematta hänen esikoisromaaninsa Metsästä tuli syöjätär. Asiahan piti tietysti korjata välittömästi.

Kirjan päähenkilö Linnea on joutunut syöjättären kynsiin, sillä isän uusi vaimo Saida haluaisi, että Linnea omistautuu kokonaan hänelle ja unohtaa kaiken entisen. Vaikka oikeus määräsi Linnean äidille, isä ja Saida hakevat Linnean luokseen vaikka väkisin. Kaksi perhettä myrkyttänyt syöjätär ei lannistu vihaa ja katkeruutta lietsomalla, vaan Linnean on tehtävä oma, itsenäinen ratkaisunsa. Kukistuuko syöjätär? Kirjassa seurataan Linnean vaiheita varhaismurrosikäisestä aikuisuuden kynnykselle.
Ensireaktio oli, että kirjahan on ihan samanlainen kuin Honkasalon viimeisin kirja Eropaperit. Tässäkin on hullu äitipuoli, joka esimerkiksi polttaa Linnean vaatteet, ettei tämä vain käytä äitinsä ostamia vaatteita isän ja Saidan luona. Kuten Eropapereissa, tässäkin kirjassa Saida mustamaalaa Linnealle tämän mummoa ja kieltää tätä olemasta mummonsa kanssa missään tekemisissä. Ilmeisesti tämäkin kirja pohjautuu osin Honkasalon omiin kokemuksiin.

Lukiessani en voinut kuin ihmetellä Saidan käytöstä, jolle ei tuntunut löytyvän oikein järjellistä selitystä (vai voiko tuollaisia hirmutekoja edes selittää järjellä?). Mietin oliko nainen oikeasti hullu, katkera, vallanhimoinen, kateellinen miehelleen siitä ettei saanutkaan olla ensimmäinen nainen joka antaa tälle lapsen vai jotain ihan muuta? Ihmettelin Saidan vimmaista halua pitää teinityttöä parhaana ystävänään tyyliin "milloin me ollaan tehty äitien ja tyttärien juttuja? Äidit ja tyttäret ovat parhaita kavereita". Eniten ihmetytti Linnean isän käytös: mieshän oli täysin munaton Saidan edessä. Vaikea kuvitella, että kukaan lastaan rakastava vanhempi antaisi kohdella lastaan noin julmasti. 

Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta ihmettelin aihevalintaan, sillä onhan kyseessä nuortenkirja ja tämä oli nuortenkirjalle aika raskas aihe. Onhan toki ennenkin kirjoitettu tarinoita hurjista äitipuolista, mutta Saida on kyllä ihan omaa luokkaansa.

Metsästä tuli syöjätär voitti kolmannen palkinnon WSOY:n nuortenkirjakilpailussa vuonna 1999.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Punainen mekko

Sainpas nyt luettua Elina Tiilikan "kohutun" esikoisromaanin Punainen mekko. Itse varasin kirjan kirjastosta jo aikoja sitten ennen tätä kohua prostituoidun kertomasta tarinasta, ja pääsinkin varausjonossa sijalle 2. Nyt viimeksi katsoessani varauksia oli kertynyt jo huima määrä. Näyttää siis markkinointi toimineen...

Punaisen mekon päähenkilö Noora on parikymppinen nuori nainen, jonka pari näpistysmerkintää rekisterissä aiheuttavat sen, ettei hän millään meinaa saada töitä. Toisaalta, mitä järkeä on siivota sikamaisen pienellä palkalla toisten sotkuja, kun ruumistaan kauppaamalla voi ansaita sievoisen summan rahaa "helposti ja nopeasti". Vähän kuin leikkimielellä Noora laittaa nettiin ilmoituksen palveluistaan, ja keikkaa pukkaa saman tien. Työ on kuitenkin kaukana helposta, sillä se nakertaa jatkuvasti mieltä ja ruumista. Toisaalta lopettaminenkaan ei ole helppoa, sillä rahaan tulee himo ja vuokra on kuitenkin maksettava joka kuukausi.

Kirja oli pelkistetysti kirjoitettu ja kuvasi hienosti Nooran tuntemaa ahdistusta. Parikymppisistä varmaan monen on helppo samaistua Nooran tilanteeseen, kun tarjolla ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Toisaalta minua ärsytti Nooran vetelä asenne, se kun mikään ei kiinnosta. Hyvä esimerkki on se, että Nooralla ei aina ollut edes kondomeja kotona asiakkaiden tullessa.

Vaikka kirja olikin ihan hyvin kirjoitettu, se ei varsinaisesti tarjonnut mitään uutta prostituoituna työskentelemisestä. Onhan näitä kirjoja ilmestynyt jo aiemmin, kuten Belle de Jourin Puhelintytön päiväkirja. Sitäkin mietin, olisko koko Punaista mekkoa edes julkaistu ellei takakanteen olisi saanut leimaa "perustuu omakohtaisiin kokemuksiin". Mutta onpahan tämäkin nyt nähty ja luettu.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Koljatti

Mulla on aina ollut tietty ennakkoasenne Jari Tervon kirjoja kohtaan, vaikka niitä onkin moneen otteeseen kehuttu ja kiitelty. Jotenkin olen aina ajatellut, ettei Tervon huumori avaudu mulle. Ja onhan se kirjailija itsekin vähän semmoinen… Tuskin kuitenkaan kukaan on välttynyt kuulemasta Tervon viimeisimmästä kirjasta, Koljatista. Ainakin mun kohdalla kova julkisuusrummutus toimi, koska kaikista ennakkoluuloista huolimatta kävin hankkimassa kirjan itselleni luettavaksi.

Koljatin päähenkilö on tutunoloinen pääministeri, joka mutustaa EU-kokouksessa wieninleikettä ja aiheuttaa diplomaattisen skandaalin, yrittää käydä kansan pariin, nukkuu liian vähän muttei ole hereillä. Vaalitenttejä varten pitäisi muistaa maitolitran hinta.

“Vuonna 2031 olisin toiminut Suomen pääministerinä kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Pääministerikauteni olisi pitempi kuin Urho Kekkosen presidenttikausi. En olisi historian kirjoissa kappale, vaan oma lukuni. Puhuttaisiin Lahnasen ajasta.”

“Olin Suomen kaikkien aikojen harmain pääministeri. Siitä huolimatta minut oli lanattu kolmekymmentäkaksi kertaa valtakunnan hävyttömimmän juorulehden kanteen.”

“Tunsin itseni idiootiksi: muut keskustelivat ja nauroivat, minä seisoin yksin ja liian pitkänä, tuulivoimaa miettien.”

Kirjan luettua joudun rehellisesti tunnustamaan, että Tervo on hyvä kirjailija, jolla on kynä ja sana hallussa. Koljatti oli huvittava kertomus politiikasta ja politikoista. Yhdyn täysin takakannen tekstiin, jossa kerrotaan että pääministerin elämä on surullista, mutta naurattaa ääneen. Lukiessa mietin, ettei tämä kirja varmasti kestä aikaa kovin hyvin, sillä tapahtmat kertovat tämänhetkisistä poliitikoista ja politiikan tilanteesta. Siksi en yhtään ihmetele, ettei Koljattia, kovasta hehkutuksesta huolimatta, valittu Finlandia-ehdokkaaksi. Sen sijaan ihmettelin tätä mediassa esillä ollutta kohua pääministerin seksiorjasta. Voi olla, että nyt tässä kohtaa Tervon jutut meni multa yli, mutta en todellakaan käsittänyt sitä juttua. Mun mielestä koko seksiorja oli vain hyvin lyhyt juttu eikä sen juonen kannalta niin erityisen olennainen. Mutta niinhän näitä juttuja suurennellaan.

Vaikka pidinkin Koljatista täytyy kuitenkin vielä hieman sulatella tätä lukukokemusta ennen kuin ryntään kirjastoon hakemaan Tervon muita kirjoja.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Pojan kuolema

En ole aiemmin lukenut Veikko Huovisen kirjoja, mutta hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa perustuva Pojan kuolema oli sellainen kirja, joka piti lukea. Paitsi että aihe oli kiinnostava, kirja kiinnosti myös siksi, että olen kuullut tästä paljon kehuja.
Lokakuun 16. päivä vuonna 2005 Pekka Kalevi Huovinen, 41, meni Pieneen-Kiimasjärveen. Hänet löydettiin ja haudattiin keväällä 2006.Lahjakas poika oli jo sitä ennen ajautunut syrjään. Opinnot olivat jääneet kesken jo vuosia sitten, ja Pekka oli päätynyt erakoksi Hailuotoon mökkiin, jonka huolehtivat mutta voimattomat vanhemmat olivat mielessään ristineet Yksinäisyyden taloksi. Hoitojaksot ja lääkkeet eivät nekään olleet purreet voimat vievään masennukseen.


Pojan kuolema on koruttomasti kerrottu, mutta kuitenkin lämmin teos. Siinä isä kertoo paitsi pojan kuolemasta, myös siitä mitä jäi jäljelle. Kirjan yleistunnelma oli alusta loppuun apea. Vaikka isä toisaalta ymmärsi poikansa teon, koko kirjan ajan oli kuitenkin (luonnollisesti) aistittavissa kysymys, miksi meidän vanhojen ihmisten pitää vielä tällainenkin kestää.  


Olen lukenut Anna-Leena Härkösen sisarensa itsemurhaa käsittelevän kirjan Loppuunkäsitelty, mutta Pojan kuolemaan verrattuna se oli paljon kepeämpi. Toisaalta se on ehkä Härkösen tyyli, kirjoittaa kaikesta kepeästi. Pojan kuolema on eri tavalla kirjoitettu ja sen surumielinen sävy jäi kyllä mieleen.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Miksi nuori tappaa?

Ammatillisesta kiinnostuksesta luin Peter Langmanin kirjan Kouluampujat - miksi nuori tappaa?.

Koulusurmat on kansainvälinen ilmiö, jota ei voi enää pitää yksittäistapauksina. Monilla kouluampujilla on yhteisiä persoonallisuuden piirteitä, mutta he kaikki eivät ole koulukiusattuja tai sadistisia narsisteja - eivätkä kaikki kiusatut ja poikkeavat suunnittele joukkomurhaa.Yli kaksikymmentä vuotta terapeuttina toiminut ja koulusurmatapauksiin perehtynyt tohtori Peter Langman profiloi kymmenen kouluampujaa. Hän löytää kolme erilaista koulusurmaajan tyyppiä: psykopaattiset kouluampujat, psykoottiset kouluampujat ja  traumatisoidut kouluampujat. Kouluampujat antaa ohjeet potentiaalisen koulusurmaajan tunnistamiseksi ja vaaratilanteiden ennaltaehkäisemiseksi - vanhemmille, kasvattajille, opettajille, koulutovereille.

Aluksi suhtauduin kirjaan vähän epäillen. Luulin, että tässä nyt mässäillään koulusurmaajien kauheilla lapsuuskokemuksilla ja että heitä yritettään niiden kautta ymmärtää. Kirja on kuitenkin todella pätevä ja asiantunteva teos, joka esittelee ammuskelujen syitä. Mitään tiettyä kouluampujatyyppiä kirja ei kuvaa, mutta antaa kuitenkin tietoja millainen voi olla mahdollinen kouluampuja. Päällimmäisenä mieleen jäi kirjassa moneen kertaan alleviivattu tieto siitä, että vaikka monilla kouluampujilla on takanaan rankkaakin koulukiusaamista, koulukiusaaminen yksistään ei tee kenestäkään kouluampujaa eikä kiusaamisen kosto ole ainoa motiivi ammuskeluissa.

Kirja lukiessa eniten järkytti se, miten suurta vihaa niin nuoret ihmiset kokivat, joten en suosittele kirjaa kovinkaan herkkänahkaisille. Mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.