Miten paeta piinaavasta parisuhteesta, kun kumpikaan ei suostu lähtemään? “Pasi, minä rukoilen sinua. Älä kiusaa minua enää. Lähde pois. Jätä minut rauhaan.” Iris kiinnittää lapun eteisen peiliin. Hän on yö yöltä uupuneempi, hän ei jaksaisi enää kauan. Pasin mielestä vika on kokonaan Iriksen, Iris on pilannut kodin ilmapiirin.Naapuriin muuttava Piin veli Joel tutustuu sekä Irikseen että Pasiin ja huomaa joutuneensa keskellä kummallista eronäytelmää. Miksi Iris pelkää Pasia, joka on kaikkien mielestä kunnon mies? Ensimmäistä yhteistä kesälomaansa viettävät Pii ja Juha Heino yrittävät selvittää Piin tansanialaisen isän kuolemaa. Piitä tuskastuttaa asioiden hidas eteneminen, ja kun lopulta Zersenay Kipropista paljastuu jotakin, on se aivan muuta kuin Pii olisi ikinä voinut kuvitella.
Näitä Eppu Nuotion Pii Marin -kirjoja tulee aina vaan luettua, vaikkeivat nämä viimeisimmät ole mitään kovin erikoisia olleet. Viimeksi ilmestynyt Paine taitaa olla jo sarjan viides osa. Kirja oli rakenteeltaan jotenkin sekava, koska samassa tarinassa seurattiin sekä Pasin ja Iriksen perhehelvettiä että Piin selvityksiä hänen isästään. Toisaalta tämänkaltaisen rakenteen vuoksi kirjaa oli pakko ahmia, kun halusin tietää, mitä Pasille ja Irikselle tapahtuu. Tällä kertaa Pasin ja Iriksen tarina kaikessa karmivuudessaan vei voiton Piin tarinalta, vaikka heidän suhteensa loppu olikin ennalta-arvattava ja jopa tylsä. Piin isän tarina taas ei ollut ennalta-arvattava, mutta ratkaisu oli siinäkin jotenkin tylsä.
Tässä kirjassa yhdeksi keskeiseksi henkilöksi nousee Piin pikkuveli Joel. En saanut muodostettua Joelista oikein minkäänlaista kuvaa, sillä hän jäi jotenkin etäiseksi. Ei Joel kuitenkaan vaikuttanut yhtään sen miellyttävämmältä henkilöltä kuin isosisko-Piikään.
Suosittelen niille, jotka ovat lukeneet muutkin osat.
Lukaisin äskettäin Outi Pakkasen kirjan Rakkaudesta kuolemaan. Siinä mainosgraafikko Anna Laine tekee elämänsä ratkaisun ja siirtää yhden naisen yrityksensä Muonioon, kauas pääkaupungin kiireisestä menosta. Tosin rauhasta ei ole tietoakaan, sillä hiihtolomaviikoilla tunturihotelliin kokoontuvat huvittelunhaluiset lomailijat. Jo lentokoneessa Anna tunnistaa entisen koulutoverinsa, kansanedustaja Pertti Pekkalan. Samalla lennolla on myös tunnettu sensaatiotoimittaja Ulla-Maija Heinäkoski, jolla on työn alla elämänsä juttu.Muoniossa Anna tutustuu omalaatuiseen taiteilija Maliin ja tämän surusilmäiseen tyttäreen Sariin. Ja siellä missä meno on hurjimmillaan, on aina myös hurmuritarjoilija Smiley, nimensä veroinen mies.Sitten alkaakin tapahtua, kun yllätyksiä rakastava Mali järjestää rymyjuhlat etelän vierailleen. Oman osansa keitokseen lisää myös toimittaja Heinäkoski. Mikä on hänen roolinsa pelissä, jonka panokset osoittautuvat hengenvaarallisen koviksi?
Tuskinpa tämä kovin kummoista muistijälkeä jättää. Kirjassa nimittäin setvittiin enemmän henkilöiden välisiä ihmissuhdekuvioita kuin itse murhaa. Kirja kuitenkin toimi niin kuin oli tarkoituskin: oli oikein nopsaa ja viihdyttävää luettavaa.
Anna-Leena Härkösen kepeän kuplivissa lauluissa rakastutaan, erotaan, kaivataan ja vihataan. Vääränlainen mies sisältää parikymmentä räiskähtelevää laulua, joiden tarinoiksi kiertyvissä sanoituksissa liikutaan haikeista erotunnelmista hulvattomiin sinkkubileisiin ja äkkirakastumisen hurmaan. Runomaiset laulutekstit pursuavat kirjailijalle ominaista suorasukaisuuttaja huumoria. Niiden keskipisteenä on vahvasti tunteva nainen, joka ei arkaile kertoa teatraalisen mahtipontisesti tunteitaan maailmalle. Laulutekstit ovat helposti lähestyttäviä, suoraan puhuttelevia ja ennen kaikkea hauskoja. Anna-Leena Härkönen ryhtyi aikoinaan kirjoittamaan laulutekstejä tilaustöinä, mutta laulunteon makuun päästyään hän huomasi kirjoittavansa niitä myös omaksi ilokseen. Osa sanoituksista on sävelletty ja joitakin on päätynyt levylle asti - osa odottaa vielä esittäjäänsä. Esipuheessa kirjailija vetoaakin lukijoihinsa toteamalla "säveltäkää ihmiset".
Pidin erityisesti niistä lauluista, jotka kertoivat jonkun tarinan. Näitä olivat esimerkiksi luksus-naisesta kertova Viiden tähden tyttö, sinkkubileistä kertova Tytöt hei ja kiltin tytön roolista tarpeeksi saaneen naisen tarinan kertova Todellinen prinsessa. Lukemisen ohessa ihastelin jälleen kerran Härkösen loistavaa tarinankerrontaa sekä kieltä. Kirja oli täynnä hauskoja vertauksia (poikki rakkauteni listit niin kuin ranskanpatongin)sekä hauskaa kieltä: Auto survoo soratietä.
Olisipa mielenkiintoista kuulla näitä lauluja laulettuna!
3/5
Se voisi olla onnea: talo lähellä jokea, kaksi pientä lasta, huolehtiva aviomies. Mutta mies on vasta vähän yli kolmenkymmenen ja hänellä on jo harmaita hiuksia. ”Asko on vanhentunut niin kuin jokainen minun kanssani vietetty vuosi vastaisi viittä”, Eliisa ajattelee.
Asko on ahkera ja yrittää pitää arkea pyörimässä, vaikka joutuu kiertämään putkitöissä ympäri Porvoota. Hän odottaa lomamatkaa ja pyytää Eliisaa tarkistamaan rahatilanteen perheen tilikirjasta. Eliisa tietää sen tarkistamattakin, mutta hän ei pysty kertomaan totuutta miehelleen.
Maksamatta ovat asuntolaina, kauppalasku, luottokorttilasku, Askon yrityksen velat ja jopa Lahjan koulukuvat. Ja sitten on ulosottoviraston kirje.
Lapset rakastavat Eliisaa ja Eliisa rakastaa lapsiaan niin kuin kuka tahansa äiti. Asko rakastaa Eliisaa, Eliisan mielestä siksi, ettei hän ymmärrä Eliisaa ja tämän sairautta. Eliisa kuvittelee ymmärtävänsä miestään, lapsiaan ja itseään, hän on lakannut miettimästä aikaa ja sitä millaista on haluta olla kuollut. Jostain näyttää tulevan valoa Eliisan elämään, se on iloa siitä että hänellä on ihanat lapset ja ihana mies. Ehkä se on myös huojennusta, ehkä kyllästymistä, ehkä vihaa tai kenties rakkautta.
Kerran Asko oli tullut kotiin haulikon kanssa, koska aseen omistaja ei ollut voinut säilyttää sitä omassa kodissaan. Haulikko pantiin piiloon mustaan jätesäkkiin eikä siitä puhuttu enää. Mutta Eliisa muistaa, että se on siellä. ”En keksi kuinka selviäisimme tästä”, hän miettii, ”tämän kevään jokaisena aamuna olen pelännyt etten näkisi tulevaa päivää, iltaisin olen pelännyt nähneeni sen oikein.”
Ja sitten se tulee, päivä jota Eliisa on odottanut. Päivä jolloin ”en vajoaisi maata myöten vaan nousisin jalkeille ja vihdoin lakkaisin kannattelemasta taivasta harteillani”.
Luin jo jokin aika sitten Markku Pääskysen Vihan päivän, mutta jotenkin se on jäänyt postaamatta tänne. Kirja oli sinänsä nopealukuinen, sillä siinä oli vain 117 sivua. Aihe oli kuitenkin todella ahdistava: masentunut äiti, jonka perhe painii talousvaikeuksien keskellä. Ei siis ihme, että kirjoittaminen on vähän nihkeää.
Kirja perustuu osittain tositapahtumiin, sillä joitakin vuosia sitten Porvoossa oli samanlainen perhetragedia, jossa äiti tappoi perheensä ja lopuksi itsensä. Muistaakseni syynä olivat perheen velat. Vihan päivää lukiessa loppuratkaisun tietää koko ajan, ja aluksi ajattelin, että se haittaa lukemista. Ei se kyllä loppujen lopuksi haitannut, vaikka tieto siitä, että kaikki kuitenkin loppuu ahdisti lisää.
Tästä kirjasta en kuitenkaan saanut muodostettua kunnollista mielipidettä, sillä vaikka kirja olikin hyvin kirjoitettu, en voi kuitenkaan sanoa pitäneeni kirjasta. Jos kirjailijan tarkoituksena oli saada lukija ahdistuneeksi, hän onnistui siinä harvinaisen hyvin.
Kreetta Onkelin Ilonen talo on romaani levottomasta lapsuudesta. Se näyttää viisitoista vuotta Tomperin perheen elämää: isä siirtyy Jumalan luo, äiti sahtitonkaan, Birge-sisko kapinoi, mummo jahtaa äitiä ja pappa haaveilee Intiasta. Talon ympärillä nurmikko metsittyy, kukkapenkit kasvavat umpeen. Ilosessa talossa kaikuu nauru, joka arvaamattomasti vaihtuu itkuun tai Eikka Leikkaan. Keinot elää elämäänsä tavalla tai toisella surusta ja häpeästä huolimatta löytyvät.
Kirja oli järkyttävä kuvaus tasapainottoman alkoholistiperheen elämästä. Vielä järkyttävämmän kirjasta teki se, että kertojana toimii perheen tytär Ruuth. Jossain vaiheessa aloin kyllä epäille Ruuthin juttuja: onkohan kaikki todella niin kuin lapsi sen kertoo. Järkyttävästä aiheesta huolimatta kirja oli nopeaa luettavaa (148 sivua). Olen nähnyt myös kirjan pohjalta tehdyn tv-elokuvan, mutta se oli paljon kirjaa huonompi.
Susa suosittelee!
