sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Sidotut

Vuoden 1913 eduskuntavaalit suistuvat Anna Sofian ja Hilma Marian politiikan sivuraiteille Enni Mustosen kirjassa Sidotut. Koska Suomessa tilanne sortokauden ja ensimmäisen maailmansodan vuoksi on tulenarka, Hilma pakkaa perheensä ja muuttaa rapakon taaksen Amerikkaan, luvattuun maahan. Annan ratkaisu taas on järkiavioliitto. Kumpikin naisista kuvitteli päätyvänsä suojaan, mutta joutuikin myrskyn silmään. Anna taistelee elämästään kylmässä ja väkivaltaisessa kulissiliitossa, kun Hilma taas käy eloonjäämiskamppailua Harlemilaisessa vuokrarotiskossa, missä koko perhe yrittää taaloja keräämällä ostaa itsensä vapaaksi. Padot murtuvat, kun Anna ryhtyy vasten miehensä tietoa ja tahtoa piilottelemaan jääkäreitä.

Keväällä 1916 Hilma palaa lapsineen Suomeen kuin siivilleen lyötynä. Vielä kerran Hilma ja Anna astelevat kansakunnan valittujen joukossa kohti eduskuntataloa, mutta pian yhä kiihtyvä yhteiskunnan kuohu ja lopulta sisällissota saavat naisten elämän myllerryksiin. Miten käy naisten ystävyyden.

Tämä sarja paranee kirja kirjan jälkeen. Lukiessani mietin, paljonkohan Mustonen on joutunut tekemään taustatyötä tätä kirjaa varten, minun käsittääkseni kun hyvin suuri osa tapahtumista on tosipohjaisia ja aika monet ihmisetkin ovat olleet oikeasti olemassa. Onkohan Annalla ja Hilmallakin ollut vastine tosielämässä? Ainoa mikä tässä kirjassa ärsytti oli se, että lopun tapahtumat kuitattiin aika nopeasti, vaikka niistä olisi saanut irti vaikka mitä. Ja harmitti myös, että loppu jäi avoimeksi. Mutta mitäs pienistä, muuten erittäin hyvää luettavaa.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Henkivartija


Tuoreimmassa dekkarissaan Leena Lehtolainen esittelee uuden päähenkilön, henkivartija Hilja Ilveskeron. Hiljan on tarkoitus suojella suomalaista liikenaista, Anita Nuutista, Moskovassa. Anita kuitenkin surmataan hämärissä olosuhteissa Hiljan jätettyä hänet yksin. Surma huolettaa Hiljaa, varsinkaan kun hän ei ole varma siitä, käyttikö hän itse asetta tuona kamalana päivänä. Löydettyään kännykästään Anitan avunpyynnön ja oudon uhkauksen Hilja palaa Suomeen ja yrittää piiloutua väliaikaisesti maan alle, mutta poliisille on vastattava toimiluvan säilymisen vuoksi. Uudessa työssään kansanedustajan henkivartijana Hiljalla ei ole varaa virheisiin. Vähitellen rikosvyyhdin kansainvälinen mittakaava alkaa paljastua, ja Hiljan perässä on poliisin lisäksi venäläisen kiinteistökeisarin torpedo. Mutta kuka on arvoituksellinen Davis Stahl ja mitä muuta hän Hiljasta haluaa, paitsi tietoja Anitasta.

Jälleen kerran Lehtolaisen dekkari liikkuu tutulla ja ajankohtaisella alueella. Tällä kertaa erityisesti venäläisten maa- ja mökkikaupoilla on erityisen merkittävä rooli tässä kirjassa, mutta mukaan mahtuu myös muita ajankohtaisia aiheita.

Pakko myöntää, mutta kirja oli kamala pettymys. Ehkä odotukset olivat liian korkealla, olihan kirjaa ennakkomainostettu kovasti, tämän kun piti olla uudenlaista Lehtolaista. Ja uudenlaista se olikin paitsi aiheensa, johon sisältyy kansainvälisen trillerin piirteitä, myös päähenkilönsä osalta; Hilja Ilveskeroon ei ole ollenkaan niin helppo samaistua kuin Lehtolaisen muihin päähenkilöihin. Kirjaa mainostettiin myös humoristiseksi, mutta ehkäpä minä sitten olen niin huumorintajuton etten saanut revittyä tästä mitään huumoria. Jotain tuttua tässä kirjassa kuitenkin oli, nimittäin oudot sukunimet. Eipä kirjailija vissiin ole kuullut tavallisista -nen ja -la -loppuisista sukunimistä, kun joka kirjassa on aina henkilöillä jokin erikoinen sukunimi, kuten tässäkin Ilveskero. Pieni asia, mutta häiritsee ainakin minua.

Sorry vaan Leena, mutta et saa multa pisteitä tästä kirjasta. Pystyt nimittäin paljon parempaan.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Morsiuskesä


Sain synttärilahjaksi kaksi kauan ja hartaasti odottamaani kirjaa, Enni Mustosen Morsiuskesän ja Leena Lehtolaisen Henkivartijan. Pitkän arpomisen jälkeen Morsiukesä sai kunnian olla ensimmäinen luettava.

Tässä kirjassa liikutaan Mustoselle tutulla alueella eli kesäisellä maaseudulla. Kolmekymppinen Laura on tehnyt viime aikoina kuvausmatkoja maailman kriisikeskuksissa yhdessä toimittaja-avomiehensä Jarkon kanssa. Autopommi Bagdadissa kuitenkin muuttaa suunnitelmat, kun Jarkko kuolee ja Laura haavoittuu vakavasti. Toipumisloma lapsuudenkodissa kesäisellä maaseudulla keskeytyy, kun Jarkon ex-vaimo hälyyttää Lauran kuvaamaan ohjaamaansa tv-sarjaa, missä on tarkoitus Maajussille morsian -tyyppisesti löytää maajussille puoliso. Laura suostuu auttamaan naista mäessä ja saa huomata, että maaseutuvierailuista voi tulla hyvinkin kiinnostavia.

Taas ihan taattua viihdettä Mustoselta. Tapahtumien siirtäminen tv-sarjan kuvauksiin toimi oikein hyvin. Sitä paitsi deittiohjelman ympärille pohjautuu myös Mustosen Yksinäisten sydänten kerho, joka kertoo Napakympistä.  Kirja toi myös jotenkin mieleen Mustosen Yllätysperinnön, mutta ei mitenkään huonolla tavalla. Verrattuna aiempiin Mustosiin tässä oli enemmän päähenkilöitä ja välillä piti aina tarkistaa, että kukas tämä taas olikaan. Se nyt on kuitenkin aika pientä siihen verrattuna, miten hyvä kirja tämä muuten oli. Taas kerran.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Tyttö sodassa

Sain vihdoin ja viimein ikuisuusprojektini, Kyllikki Villan Tyttö sodassa. Kenttälotan kirjeitä 1941-1944, päätökseen. Syksykin ehti tulla ennen kuin sain tämän “kesäkirjan” luettua. Ei sillä, että kirja olisi ollut kovin vaikeaselkoista tai raskasta luettavaa, mutta kirjeen muotoon kirjoitettu kirja oli kamalan hidasta luettavaa. Ja luettavaa tässä 479 sivuisessa kirjassa riittääkin.

Tyttö sodassa kertoo siis sen kirjoittajan, Kyllikki Villan, tarinan nuorena lottana jatkosodassa. Kyllikki oli 17-vuotias, kun hän lähti jatkosodan alkaessa viestilotaksi. Kaikkien kolmen komennuksensa ajan hän oli tiiviissä kirjeenvaihdossa äitinsä kanssa. Niistä kirjeistä ja muutamista päiväkirjamerkinöistä kirja koostuu. Tyttö sodassa on paitsi kertomus sodasta ja lotista, myös kuvaus äidin ja tyttären suhteesta.

Kirja oli kyllä varsin mielenkiintoinen kuvaus sodasta ja nuoren naisen elämästä sodan keskellä, kaukana kodista ja vanhemmista, uusien ja uppo-outojen ihmisten keskellä. Muista kirjoista ja elokuvista saamani kuva lotista ja rintamaelämästä poikkeaa aika paljon Villan kirjasta. Ihmisethän elivät rintamalla melko normaalia elämää (jos nyt näin voi sanoa); he esimerkiksi viettivät aikaa yhdessä lentäjien kanssa, kuljeskelivat melko vapaasti metsissä ja rannoilla ja silloin tällöin heillä oli herkkuhetkiä kotoa tuotujen tuliaisten kanssa. Ei siis jälkeäkään fiktiivisten kirjojen osoittamista tarinoista, joissa lottien ei sopinut edes vilkuilla miehiä, työtä oli jatkuvasti eikä missään tapauksessa paisteltu lettuja vaan järsittiin kovaa vanikkaa. Siinä se taas nähdään, että totuus on tarua ihmeellisempää. Hitaasta edistymistä huolimatta kirja oli kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Sodasta kun kerrotaan, niin mukana on paljon koskettavia ja järkyttäviä kohtia. Minulle jäi ainakin parhaiten mieleen Kyllikin lottatoverin kohtalo, jonka venäläiset sotilaat tappoivat.

Kirjan luettua oli pakko tehdä rehellinen kysymys: olisiko minusta ollut lotaksi. Ja rehellinen vastaus: ei olisi.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Lipunkantajat

Lipunkantajat on Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan kolmas osa ja kirjan tapahtumat sijoittuvat suurlakon aikaan. Lakkotouhun keskellä Hilma ja Anna joutuvat ottamaan paikkansa toisten edessä niin puhujina kuin lipunkantajina. Kun sortovalta on vihdoin voitettua, alkaa aivan toisenlainen taistelu, nimittäin taistelua naisten äänioikeudesta. Äänioikeusasiaa naiset puuhaavat jokseenkin yksimielisinä, mutta Viaporin kapina ajaa naiset taas eri leireihin.

Lakkojen ja puhujamatkojen keskellä Hilma taistelee kahden miehen välillä, sillä hänen lastensa isä Artturi on taas palannut kuvioihin. Miehen intomieliset puheet sytyttävät väkisinkin, varsinkin, kun elämä tasaisen puuseppämiehen kanssa tuppaa väliin olemaan melko tylsää. Annan rakkaus taas on kielletty, tunteiden kohde kun sattuu olemaan naimisissa ja monen lapsen isä.

Lähtöä raskaille puhujamatkoille keskellä sydäntalvea on tavallaan helpotus kummallekin, saahan siellä etäisyyttä asioihin. Totuuden hetki koittaa, kun Anna ja Hilma huomaavat tulleensa valituiksi niiden joukkoon, jotka Suomen naiset ovat valinneet edustamaan itseään.

Ihana sarja, joka vain paranee kerta kerran jälkeen.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Mustasukkaiset

Enni Mustosen romaani Mustasukkaiset jatkaa Annan ja Hilman kohtaloiden seuraamista. Kirjassa eletään vuosia 1899-1902 eli sortokauden aikaa. Hilma on ylentynyt piiasta ompelijatareksi ja toimittajan vaimoksi, joka omassa kodissaan joutuu ratkomaan raittiusaasian teoriaa ja käytäntöä. Mies kun tuntuu viihtyvän kaikkialla muualla paremmin kuin kotona, vaikka perhe kasvaa. Anna puolestaan työskentelee saksan kielen sijaisopettajana Nya svenska samskolanissa eli Lönkanissa, ja yrittää samalla valmistua maisteriksi. Kopioidessaan suurta adressia Anna ei voi aavistaa päätyvänsä vielä venäläisten santarmien kuulusteltavaksi. Kaiken keskellä Annaa lohduttaa muuan maisteri Bergström, jonka aviosäätykään ei estä miestä luomasta kaihoisia katseita Annan suuntaan.

Sydänsurut ja tulevaisuudenhaaveet saavat väistyä, kun nuoret naiset tempautuvat mukaan taistelemaan yhteiskuntaa kuohuttavia asioita, kuten juoppoutta, sortovaltaa ja laittomia kutsuntoja, vastaan.

Mustasukkaiset on Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan toinen osa. Ihana ja todentuntuinen teos, jossa viihdekirjamaisen juonen lisäksi käsitellään historiallisia asioita todentuntuisesti ja asiantuntevasti. Enpä tiedä toista kirjailijaa, jolta moinen onnistuu yhtä kiinnostavasti!