Päivä 01 – Paras viime vuonna lukemani kirja

Viime vuonna lukemistani kirjoista paras oli Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. Järkyttävästä tarinasta huolimatta kirja imaisi minut heti mukaan. Aihe, Biafran sota, oli todella kiinnostava, sillä tiesin siitä etukäteen todella vähän. Kirjassa pidin eniten hyvin etenevästä juonesta ja otteessaan pitävästä kerronnasta. Henkilöt olivat myös mielenkiintoisia. Puolikas keltaista aurinkoa oli myös siitä mielenkiintoinen lukukokemus, että olen lukenut hyvin vähän afrikkalaista kirjallisuutta, tarkalleen ottaen vain yhden Naisten etsivätoimisto -sarjan kirjan, jota tämä oli mielenkiintoinen hyppäys afrikkalaiseen kirjallisuuteen. Kesän aikana ehdin toivottavasti lukea saman kirjailijan teoksen Purppuranpunainen hibiskus, ja on jännä saada tietää, onko siinä kenties vuoden 2011 paras kirja.

Tarkempia mietteitä kirjasta täällä

Muita viime vuoden kirjasuosikkeja täällä

Puolikas keltaista aurinkoa

Vihdoinkin sain luettua Chimamanda Ngozi Adichien (kääk mikä nimi!) suositun romaanin Puolikas keltaista aurinkoa. Pitkä lukuaika ei johtunut siitä, että kirjan lukeminen olisi hirvittävää pakkopullaa, vaan siitä, että minusta näin vaikuttavaa teosta ei voi ahmaista yhdellä kertaa junamatkan aikana.



1960-luvun Nigeriassa eletään sodan kynnyksellä. Vallankumouksellinen professori Odenigbo on palkannut palvelijakseen nuoren maalaispojan Ugwun. Professorin kuvankaunis rakastajatar Olanna totuttelee uuteen elämäänsä pölyisessä yliopistokaupungissa. Englantilainen idealisti Richard, joka ihonväristään huolimatta tuntee itsensä afrikkalaiseksi, on rakastunut Olannan arvoitukselliseen kaksoissisareen.


Kun Biafran sota puhkeaa, Ugwu, Olanna ja Richard pakenevat henkensä edestä. Heidän ystävyytensä ja uskollisuutensa punnitaan kipeästi, ja sodan keskellä rakkaus mutkistaa asioita entisestään.
Kirja oli sikäli mielenkiintoinen, etten ole aiemmin lukenut afrikkalaista kirjallisuutta, ellei oteta huomioon Mma Ramotswe -kirjaa. Noloa kyllä, mutta yllätyin siitä, että kirjan henkilöt elivät kovin "länsimaisesti", joivat kokista ja kuuntelivat Beatlesia. Sotaan vaikuttavat tekijät ja sodan syttymisen syy taas menivät minulta hiukan ohi, sillä historian tunneilla Biafran sota on näköjään jätetty käsittelemättä. Olen myös niin nuori, ettei minulla ole mitään muistikuvia Biafran nälkäisistä lapsista. Ilman näitä pohjatietojakin kirjasta sai kuitenkin paljon irti.


Kirjan juoni oli koukuttava ja mielenkiintoinen. Vaikka sota
olikin -luonnollisesti- tärkeässä osassa, ei sillä mässäilty liikaa vaan keskityttiin myös ihmisten inhimillisiin tunteisiin, josta tärkeimpänä on tietysti rakkaus. Miinusta siitä, että tarinan loppu jäi liian avoimeksi. Olisi tämä tietysti iloisemminkin voinut päättyä.


Suosittelen lämpimästi!