Kirja kertoo Jemima Jonesista, nuoresta paikallislehden toimittajasta. Alkuun olin kirjasta tosi innoissani, koska kirja kertoo ylipainoisen nuoren naisen elämästä eikä aina superhoikkien ja tyylikkäiden arjesta. Jemima viettää iltojaan internetin chattipalstoilla ja tapaa siellä unelmiensa jenkkimiehen. Jemima on tietysti uskotellut miehelle olevansa hoikka, tyylikäs ja paremmassa työpaikassa kuin oikeasti. Ongelmat alkavat, kun Sankari pyytää Jemimaa luokseen Los Angelesiin. Jemima ei tietenkään halua paljastaa totuutta, joten hän ryhtyy hurjalle laihdutus- ja kuntokuurille. Kuuri onnistuukin, ja Sankari on täysin Jemiman lumoissa. Mutta jostain syystä Jemima ei ole itseensä täysin tyytyväinen...
Sitten haukut: kirjassa ärsytti ulkonäkökeskeisyys ja etenkin sen naiskuva. Minua ärsytti suunnattomasti, miten lihavat (tai muuten vain ulkonäöltään vajavaiset ihmiset) oli kuvattu, sillä kirjan sanoma oli, että jos olet hoikka, kaunis, sinulle on upea tukka ja nätit kynnet, saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa sekä tietysti upean poikaystävän. Jos taas olet ylipainoinen tai muuten vain mitättömän ulkonäön omaava, et saa mitään. Kirjassa tämä kävi selkeimmin ilmi siinä, kun Jemiman laihduttua hänen hienot kirjoittajankykynsä "löydettiin" ja hän alkoi heti saada parempia työtehtäviä. Jemima oli myös ollut kauan ihastunut työkaveriinsa, joka oli kyllä aiemminkin pitänyt Jemimasta, mutta vasta Jemiman laihduttua työkaveri saattoi rakastua Jemimaan. Jos mä olisin ollut Jemima, olisin kyllä näyttänyt ovea mokomallekin pinnalliselle hyypiölle. Toinen juttu, mikä lukemisessa aivan eritoten nyppi, oli kerronta. Kirja koostui ihmeellisistä sekamuodosteista, kun samassa luvussa käytettiin milloin minä- milloin kaikkitietävää kertojaa. Ilmeisesti kyseessä oli joku kirjailijan valitsema tyylikeino, mutta ei se oikein toiminut. Välillä piti aina palata edelliseen kappaleeseen tarkastamaan, että kukas tässä nyt onkaan kertojana.
Lukiessa minua huvitti (joku asia tässä kuitenkin huvitti eikä vain nostanut verenpainetta) ajankuva. Kirja on julkaistu 1998, aikaan jolloin internet ja tietokoneet olivat jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Minä en tuota aikaa kovin hyvin muista, kun olin vasta 10-vuotias, paitsi että koulussa opeteltiin tiedonhakua käyttämällä Altavistaa. Minusta näin keskustelupalstojen, blogien ja nettideittisivustojen maailmassa chatit olivat ihan yhtä ihmeellisiä: miellän ne enemmän alaikäisten temmellyskentiksi kuin paikoiksi, joissa ihan aikuisten kesken rupatellaan. Kymmenen vuotta sitten taisi olla vähän aika toisin. Yksi silmiinpistävä kohta löytyi kirjasta, kun Jemimalle selvitettiin, mitä erilaisilla hymiöillä tarkoitetaan. Olin ihan että häh, eikö 10 vuotta sitten tiedetty muka hymiöitä. Kyllä me ainakin piirreltiin kouluvihkoihin hymiöitä, tai silloin niitä kutsuttiin smileiksi.
Ei siis uponnut minuun tämä kirja. Välillä mietin, että suhtauduinko kirjaan vähän turhan tiukkapipoisesti, koska olihan Jemima vähän höselö sen hurjan laihduttamisensa kanssa. Ja saattoihan se muutenkin olla vain Jemiman omassa päässä, että laihuus on ihannoitua. Mutta ei kirjan sanoma silti reilulta tuntunut. Jos tässä jotain huumoria oli, se ei tälle pullukalle auennut.
1/5
