lauantai 7. toukokuuta 2011

Päivä 07 – Aliarvostetuin kirja

Tämä oli tosi vaikea kysymys, koska pitkään pää löi ihan tyhjää: mieleeni tuli kyllä aliarvostettuja kirjallisuudenlajeja, joista päällimmäisenä chick lit ja lastenkirjat, mutta oikein aliarvostettua kirjaa ei meinannut tulla mieleen ennen kuin keksin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan kirjat.

Kuopio-sarjaan kuuluu kirjat Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet ja Neidonkenkä, joista olen lukenut kaksi ekaa ja loput on kirjahyllyssä odottamassa. Kirjat ovat saaneet palkintoja (mm. Savonia-palkinto 1999 ja Kiitos kirjasta -mitali 2008) ja lisäksi Lakanasiivet on ollut Finlandia-ehdokkaana 2007, mutta suuri yleisö ei ole näitä hienoja kirjoja löytänyt. Ainakaan minun lukevista tutuistani kukaan ei ole lukenut Kähköstä ja suuri osa ei ole edes kuullut hänestä. Blogiini on vissiin vaan kahdesti tultu hakusanalla "Sirpa Kähkönen" tai jonkun hänen kirjan nimellä.

Muistaakseni jossain blogissa keskusteltiin joskus myös kirjailijan tuntemattomuudesta, mutta en löytänyt blogia/keskustelua mistään. Toivottavasti ihmiset kuitenkin tarttuisivat näihin mahtaviin kirjoihin.

Kuva: Kymen Sanomat

14 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Susa, ihan oikesti: En ole ikinä kuullut tästä Kähkösestä. Ehkä sinä et ole kuullut Annamari Marttisesta...

Välillä tulee sellainen olo, että ei ehdi kaikkea huomata, vaikka kuinka haluaisi.

Susa P. kirjoitti...

Hei Leena!

Ihan totta, kaikkea ei aina ehdi huomata, vaikka miten haluaisi. Annamari Marttisen Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä on kyllä aivan mahtava kirja. En ole sitä vuosiin lukenut, mutta voisin kesällä lukea sen uudestaan ja katsoa, vetoaako se yhtä paljon. Ja syksyllähän Marttinen julkaisee uuden kirjan:)

Marja-Leena kirjoitti...

Helsingin Sanomissa oli joskus vuosia sitten lista "tuntemattomista" kirjailijoista. Silloin listaan kuului mm. Kaiho Nieminen, jonka itse kohtalaisesti tunnen sekä kirjailijana että hiukan muutenkin. Asui naapurissa joskus aikoinaan ja on julkaissut toistakymmentä kirjaa ainakin.

Kirsi Hietanen kirjoitti...

Tästä puhuttiin jokin aika sitten Sallan blogissa!

Kirsi Hietanen kirjoitti...

Minulla on aivan samoja kokemuksia Kähkösestä, joka on mielestäni Suomen kärkikirjailijoita, mutta juuri kukaan lähipiirissäni ei tunne tai tuntenut, ennen kuin lykkäsin kirjan kouraan :) Huipputuotantoa!

Susa P. kirjoitti...

Marja-Leena, olisipa mielenkiintoista tutustua tuohon listaan. Sieltähän voisi löytyä vaikka ketä mielenkiintoisia tuttavuuksia.

Kirsi Hietanen, niinpä taisikin olla Sallan blogi, täytyy käydä vilkaisemassa mitä sieltä löytyy. Muuten olen samaa mieltä, että kirjat on huipputuotantoa!

Susa kirjoitti...

Minä en ole lukenut Kähköstä, mutta tänä vuonna olen ekan kerran kunnolla ns. tiedostanut hänet jo alku vuodesta. Eräs ystäväni pitää hänen tuotannostaan kovasti ja minuakin on alkanut kiehtomaan lukea hänen tuotantoaan.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Minäkin olen joskus ihmetellyt, kuinka vähän Kähkönen on ollut esillä blogeissa. Omassa ystäväpiirissäni moni pitää hänen kirjoistaan ja koska Kähkönen on saanut paljon näkyvyyttä mm. Hesarin arvioissa sekä kirjallisuuspalkintojen ehdokkuuksissa, luulisi häntä luettavan myös kirjablogistien keskuudessa. Nyt huomasin, että itsekään en ole lukenut Kähkösen uusimpia (Lakanasiivet on viimeisin lukemani). Pitäisi kyllä. Hän ansaitsisi kaiken näkyvyyden ollen erä Suomen parhaista kirjailijoista.

Saran kirjat kirjoitti...

Minä varmaan bongasin sinulta Susa Kähkösen aikaisemmassa blogissasi, koska vuosi sitten luin ne kaksi ensimmäistä osaa. Minä hankin koko sarjan äskettäin omakseni ja jossain vaiheessa luen loppuun. Todella vaikuttavaa tekstiä!

Susa P. kirjoitti...

Susa, suosittelen lämpimästi tutustumaan Kähköseen:)

Lumiomena, tuota hiljaisuutta olen minäkin ihmetellyt. Viimeisestä lauseesta olen ehdottomasti samaa mieltä.

Sara, tosiaan, vaikuttavaa tekstiä. Minä päätin nyt, että kesällä otan itseäni niskasta kiinni ja luen sarjan loppuun.

margaret_ kirjoitti...

Mietin mistä tuo Kähkösen nimi on tuttu ja sitten sytti lamppu. Hänhän on kirjoittanut nuorten kirjan Lukittu lähde. Voihan nenä, tykkäsin paljon tuosta kirjasta ja nuorena se tuli luettua useaan kertaan uudestaan. Enhän minä ole hoksannut, että Kähkönen on kirjoittanut muutakin! Pitää kyllä ehdottomasti lukea jossain vaiheessa.

Margaret_ a.k.a. Liinuskainen

Susa P. kirjoitti...

Hei Margaret!

Minäkin olen lukenut Lukitun lähteen ja sen toisen nuortenkirjan, Kuu taskussa tms. ja tykkäsin kovin. Tutustu ihmeessä myös näihin aikuisten kirjoihin:)

jaana kirjoitti...

Löysin juttusi vasta nyt ja olen täsmälleen samaa mieltä Kähkösen tuntemattomuudesta ja toinkin asian esiin muistaakseni Kirjavan Kammarin kommenttiosiossa. Hieno kirjailija, joka on myös taitava historioitsija ansaitsisi suurempaa tunnettavuutta.

Susa P. kirjoitti...

Jaana, samaa mieltä:)