Tykkään katsoa kirjoista tehtyä elokuvia, koska on hauska nähdä myös ohjaajan näkemys kirjasta. Järjestyksen on kuitenkin ehdottomasti oltava niin, että ensin luen kirjan ja sitten vasta katson elokuvan, koska muuten elokuvan tapahtumat häiritsevät lukemista liikaa. Yleensä elokuvat ovat jollakin lailla pettymys kirjaan verrattuna, mutta poikkeuksiakin löytyy, kuten Pirkko Saision esikoisromaanista Elämänmeno tehty tv-elokuva, joka on yksi suosikeistani kirjasta leffaksi -sovituksissa.
Elokuva on tehty joskus 70-luvun puolivälin kieppeillä tai vähän sen jälkeen (laiskottaa enkä jaksa tarkastaa täsmällistä ilmestymistä) ja on muistaakseni ilmestynyt kolmessa osassa. Muutama vuosi sitten elokuva tuli Yle Teemalta toiveuusinta, ja silloin katsoin sen äitini ja entisen äidinkielen opettajani suosituksesta. Elokuva oli loistava ja erityisen hyvän siitä teki näyttelijätyö. Susanna Haavisto Marjana, Ritva Oksanen Eila-äitinä, Seela Sella Marjan Lempi-kummina sekä erityisesti Erkki Pajala Marjan nahjusmaisena isäpuolena tekivät elokuvassa hienot roolit.
Kun lukee kirjaa, tulee väistämättä kuvitelleeksi henkilöt tietynlaiseksi ja sitten on pieni sokki, kun elokuvan henkilöt ovat aivan erilaisia. Elokuvaa katsoessani alku meni vähän hämmentyneissä fiiliksissä, sillä minun kuvitelmissani Eila on tyyppi, joka pajattaa karjalan murretta tarpeettoman kovalla äänellä, kun taas elokuvassa Ritva Oksanen puhui ihan normaalilla äänellä. Muuta kummallista ei tästä kirjasta leffaksi -sovituksesta jäänyt mieleeni.
 |
| Kuva: Yle |
2 kommenttia:
Nimenomaan järjestys pitää olla noin. Ensin kirja ja sitten siitä tehty filmi. Minulle tulee heti mieleen Ian McEwanin Sovitus sekä Graham Greenen Jutun loppu. Molemmissa elokuva ylistää kirjaa, ei yritä sitä tuhota. Schlinkin Lukija on ehkä ainoa elokuva, joka päihitti kirjan, josta käsikirjoitus oli tehty. Kirja oli liian ennalta-arvattava.
Jos katsoo ensin filmin, ei pääse enää kuvittelemaan henkilähahmoja vapaasti. En saa ehkä kskaan luettua Pöytään ja vuoteeseen, koska olen nähnyt siitä kirjasta tehdyn uskomattoman elokuvan Suklaata ihollani (Como aqua para chocolate) eli maagista realismia huipulta.
Mainitsemasi Saision elokuva ei jotenkin ottanut minussa tulta.
Muistan televisiosta minisarjan Ilman kavaluutta, joka on ihan unohtumaton. Mutta siitä ei kai ole kirjaa;-)
No, Täällä Pohjantähden alla...siinä loistava esimerkki erinomaisesta kirjasta erinomaiseksi elokuvaksi.
Leena, meinasin laittaa tähän Täällä pohjantähden alla, mutten viitsinyt koska se tulee esiin niin monta kertaa:)
Lähetä kommentti