Arvet

Kotkansilmän kartano -trilogiallaan tutuksi tullut Eeva Vuorenpää johdattaa tuoreimmassa romaanissaan Arvet lukijan sotavuoteen 1941 ja lapsen maailmaan sodan aikana.

Aiju ja Nina ovat iäkkäitä naisia, jotka sattumalta kohtaavat Tallinnan laivalla. Kummankin lapsuutta yhdistää yksi asia, sota. Sota on jättänyt jälkensä naisiin, sillä kumpikin kantaa mukanaan arpea, muistoa tuosta kamalasta ajanjaksosta. Aijun arpi on peräisin suomalaisesta sotasairaalasta, missä pientä tyttöä hoidettiin vaikean leikkauksen jäljiltä. Ninan arpi puolestaan on peräisin saksalaiselta keskitysleiriltä, jonne varakas juutalaisperhe lähetettiin vuonna 1941. Ninan ja Aijun yllättävä kohtaaminen saa molemmat kerimään auki lapsuuden kipeitä solmuja ja muistelemaan aikaa, jolloin kummankin arvet syntyivät. Ninan ja Aijun tarinan ohella Arvet kertoo myös 34 surmatun juutalaislapsen viimehetkistä virolaisessa synagogassa.

Kirja oli mielenkiintoinen tarina sodasta kahden lapsen silmin. Vuorenpää onnistuu hyvin kuvaamaan lasten maailmaa, pelkoa ja toisaalta myös toiveikkuutta äärimmäisissä olosuhteissa. Erityisesti Ninan perheen henkiinjäämistaistelusta keskitysleirillä oli hengästyttävää ja surullista lukea. Kirjan luvat ovat lyhyitä, vain muutaman sivun mittaisia, ja niissä kertojina vuorottelevat Nina ja Aiju. Lyhyet luvut aiheuttivat sen, että kirjaa oli pakko ahmia, jotta saa tietää lisää Aijun ja Ninan vaiheista. Ninan ja Aijun kerrontaosuuksien välissä on muutama sivun mittainen kohta, jossa kerrotaan 34 juutalaislapsen kohtalosta virossa. Aihe on toki tärkeä, mutta tuntui hieman turhalta, sillä Aijun ja Ninan tarinat olivat paljon kiinnostavampia.Kirjassa aivan erityistä oli se, miten aidontuntuisesti Vuorenpää on onnistunut kuvaamaan lasten maailmaa sota-aikana; minun piti useaan otteeseen muistuttaa itseäni siitä, että kirja on fiktiota. Suosittelen tutustumaan tähän, sillä surullisesta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon valoa.

4/5
Minerva-kustannus 2011

244 sivua