Murha on muotia & Murhaava katseluaika

Ei ei, tämänkertainen postaukseni ei todellakaan käsittele viimeisimpiä vaatehankintojani vaan Mirva Saukkolan dekkareita Murha on muotia ja Murhaava katseluaika. Kumpaisenkin kirjan päähenkilönä on Noora Hankasuo. Noora on päälle kolmekymppinen, itseään ikisinkuksi luuleva freelance-toimittaja, jolle shoppailu on Akilleen kantapää. Helsingin ykkösmestoissa pörräävä Noora on varustettu uteliaalla nenällä, ja Töölön neiti Marple tunkee nokkansa moneen sellaiseen asiaan, joka ei hänelle kuulu.

Kirjassa Murha on muotia Noora pääsee todistamaan tuttunsa uudenvuodenjuhlissa, kuinka takavuosien huippumalli putoaa parvekkeelta kuolemaan. Poliisit kirjaavat tapauksen onnettomuudeksi, mutta Noora on aivan varma, että hän näki jonkun poistuvan parvekkeelta Sara Blomstadin pudottua. Tapaus alkaa vaivata Nooraa, joka alkaa tehdä omia tutkimuksiaan. Tutkimusten ohella Noora ehtii deittailla myös monia miehiä, kuten puoleensavetävää Johan Blomstadia, Blomstadin menestyneen huutokauppasuvun vesaa ja edesmenneen Saran veljeä. Samalla Noora vedetään mukaan huutokauppasuvun salaperäisin sukulaisuuskiemuroihin.

Murhaavassa katseluajassa Visa-korttinsa kenkäkaupoissa vereslihalle vinguttanut Noora on pestautunut Kesävisiitti-nimisen show’n käsikirjoittajaksi. Kesävisiittiä kuvataan idyllisessä Terttulan kartanossa, mutta kartanon rauhan rikkoo järkyttävä veriteko, ja Noora on jälleen keskellä murhamysteeriä. Hän uskoo vakaasti, että ratkaisun avaimet löytyvät tekijätiimin hämäristä taustoista.

Saukkola kuvailee kirjassaan pikkutarkasti näkymiä, värejä sekä ennen kaikkea ruokia

”Johan tilasi alkuun hanhenmaksaa Sauternes-hyytelön kera japääruoaksi kateenkorvaa. Minä puolestani valitsin alkajaisiksi kantarellirisoton ja sitten kuhaa voikastikkeen kanssa. Kyytipojaksi jaoimme pullollisen parfyymimaisen aromikasta, vaalean meripihkan väreissä välkehtivää Gewürtztramineria.”

                                                                                       (Murha on muotia, 89).

ja vaatteita, tarkemmin sanottuna vaatemerkkejä:

”Vedin ylleni reisien ratsastushousut

kätkevän Max Maran valkoisen farkkuhameen,

jonka seuraksi valitsin Cerrutin

kullansävyisen neuleen."

(Murhaava katseluaika, 40).

Aluksi olin vähän että ”mitä ihmettä”, kun luin kirjassa sata kertaa toistuvien vaatemerkkien nimistä, joita edes keskikokoisella lompakolla varustettu ihminen ei voi shoppailla, kunnes tajusin, että kirjahan oikeastaan ironisoi muotimaailmaa, missä meille yritetään tyrkyttää yhtä sun toista luksustavaraa.

Kumpainenkin kirja oli varsin kevyttä luettavaa, mutta jotenkin tähän mielentilaan kirjat sopivat kuin nyrkki naamaan. Brändioppaan lisäksi kirja toimii oppaana Helsingin putiikki- ja ravintolamaailmasta. Eniten pidin Mirva Saukkolan tyylistä kirjoittaa. Saukkolahan on paitsi kirjailija, myös toimittaja. Aiemmin hänen kirjoituksiaan on saanut lukea Cosmosta, ja tätä nykyä Saukkola on Ellen päätoimittaja. Kirjoitustyylistä tekee ihanan Saukkolan tyyli käyttää runsaasti alkusointuja sekä omaperäisiä vertauksia, joiden avulla lukuinto pysyy korkealla, vaikkei itse juoni kovin kummoinen olisikaan.