Kaiken se kestää

Täällä yksi Matti Myöhänen toivottelee lukijoilleen hyvää uutta vuotta! Vuoden 2010 ensimmäinen kirja sai kunnian olla Uma Karman nuortenkirja Kaiken se kestää. En tiennyt etukäteen kirjailijasta juuri mitään, mutta onneksi kirjailijan kotisivulta löytyi lisätietoa. Uma Karma (joka on siis taiteilijanimi) on Kotkasta lähtöisin oleva nuori opiskelija ja sanomalehtiavustaja. Kaiken se kestää on Karman esikoisteos, joka ilmestyi 2008 (tai 2009, on vähän ristiriitaista tietoa…) aiheuttaen mediahuomion. Vuonna 2009 Kaiken se kestää sai toisen sijan Päätalo-instituutin omakustannekilpailun romaanisarjassa.

Skeittausta rakastava Tuukka pitää salaa urheiluluokkaa käyvästä Luukaksesta. Luukaksen elämä pyörii harrastusten ympärillä konservatiivisten vanhempien aiheuttaessa jatkuvasti paineita poikansa harteille. Hämmentävät tunteet kääntävät molempien maailman ylösalaisin ja ahdasmielinen kasvuympäristö tuo kielletylle suhteelle omat ongelmansa. Rakkaus ei kysy lupaa saapuessaan, mutta kaiken se kestää, kaikessa kestää, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Kaiken se kestää on elämänmakuinen kuvaus kahden lukioikäisen pojan ystävyydestä ja rakkaudesta, myötä- ja vastoinkäymisissä.

Luin vastikään, kuinka joku kirjallisuusasiantuntija valitteli, että seksuaalisista vähemmistöistä on kirjoitettu hyvin vähän nuortenkirjoja. Olen osittain eri mieltä, sillä viime vuosina ainakin Salla Simukka ja Terhi Rannela ovat kirjoittaneet useita nuortenkirjoja, joissa pää- tai sivuhenkilöinä on lesboja. En kuitenkaan muista törmänneeni poikien välisiä suhteita käsitteleviin nuortenkirjoihin, mutta nyt sellainenkin on kirjoitettu. Eniten pidin tässä kirjassa siitä, etteivät henkilöt olleet stereotyyppisiä homoja sekä siitä, että tässä kirjassa käsitellään uskottavasti myös erilaisen ihastuksen aiheuttamaa identiteettikriisiä. Ainakin Terhi Rannela on minusta syyllistynyt siihen, että suurin piirtein saman tien kun pääpari on vihdoin saanut toisensa, heillä ei ole enää mitään ongelmia ja varsinkin he ovat heti sinut seksuaalisen suuntautumisensa kanssa.

Kaiken se kestää alkoi minusta jotenkin tosi jähmeästi, ja ajattelin muutamaan otteeseen jättää kirjan kesken. Onneksi en jättänyt, sillä lopussa minut palkittiin ruhtinaallisesti. Kirja on täynnä yllätyksiä, mutta loppu on tietysti onnellinen. En yleensä jää haikailemaan kirjan henkilöiden perään, vaikka he olisivat kuinka mukavia tahansa. Kun kirja loppuu, se loppuu ja that’s it. Jostain kumman syystä mulla on kuitenkin kamala ikävä Tuukkaa ja Luukasta. Pojat ovat kamalan aitoja ja heidän elämästään kerrotaan todella elävästi ja mukaansatempaavasti. Vaikka en itseäni enää kovin nuoreksi laske, samaistuin kuitenkin henkilöihin monessa kohtaan. Ja oikeasti tuntui pahalta Luukaksen puolesta, kun sillä on niin kamalat diktaattorivanhemmat.

Enpä tästä muuta osaa sanoa kuin ihana kirja. Susa suosittelee: lukekaa ihmeessä