tiistai 28. joulukuuta 2010

Tumman veden päällä

Aiemminkin on ollut puhetta, että en oikein välitä julkkiskirjailijoista. Niinpä en ollut lainkaan ilahtunut, kun keväällä kuulin Peter Franzénin esikoiskirjasta Tumman veden päällä. Paitsi että kirjan on kirjoittanut julkkis, myös sen aihe (perheväkivalta lapsen silmin) ja omakohtaisuus saivat jarrut päälle: tällaista suoranaista lööppikamaa minä en halua lukea. Kevään mittaan sain lukea ylistäviä arvioita kirjasta ja sitten minunkin uteliaisuuteni alkoi herätä: voisin lukea tämän kirjan, jos löytäisin sen kirjastosta, mutta mitään en sen lukemisesta maksaisi. Sainkin kirjan yllättäen joulupukilta ja joulunpyhät kuluivat rennosti tätä kirjaa lueskellen. Sain yllättyä positiivisesti: kirja todella kannatti lukea.

Iltapäivälehdet antoivat kirjasta sen ilmestyessä aivan väärän kuvan: annettiin ymmärtää että kyseessä on Franzénin henkilökohtainen tilitys elämästä väkivaltaperheessä. Luulin siis, että kirja on täynnä itkua ja nyrkkitappeluja, mutta totuus olikin ihan toinen, sillä kirja kertoo hienovaraisesti ja herttaisesti pikku-Peten kasvutarinan. Kirja koostuu lyhyistä luvuista, mutta luvut eivät ole mitenkään irtonaisia vaan niistä muodostuu eheä kokonaisuus, Peten kasvutarina.

Pete asuu yhdessä äitinsä, isänsä ja pikkusiskonsa Suvin kanssa pohjoisessa, Kemin kupeessa. Peten elämään kuuluu tavallisia poikien juttuja, autoleikkejä, papan kanssa olemista ja muita tavallisia arkipäivän juttuja. Petellä on myös kaksi isoa salaisuutta: toinen on se, että isä ei ole Peten oikea isä vaan hänellä on toinen isä Helsingissä. Sitä ei ole kaikilla, ja reissut Kaken luo Helsinkiin ovatkin pieni ylpeilyn aihe. Toinen salaisuus on paljon tummempi: Peten isäpuoli saa viinapäissään mustasukkaisuuskohtauksia ja hakkaa silloin Peten äitiä. Silloin paetaan äidin ja pikkusiskon kanssa mummon ja papan luo, joka on varsinainen paratiisi. Mummolassa saa piparkakkuja ja maitoa ja pappa on Peten idoli. Siellä ei ole mitään pahaa.

Tykkäsin kirjasta erityisesti siitä, miten hyvin Franzén kuvaa Peten lapsenmieltä. Hän ei pyri anylysoimaan tai selittämään vaan näyttää lapsenmielen sellaisena kuin se on. Aitona. Hellyyttävää oli seurata Peten suhdetta vanhempiinsa. Kai se sitten on niin, että lapsi luottaa vanhempiinsa, olivat he millaisia tahansa. Erityisen sydäntäriipaisevasti Franzén kuvaa Peten suhdetta äitiinsä ja siskoonsa, rakkaimpiin turvajoukkoihinsa, kuten seuraava katkelma osoittaa.

...Minua ei haittaisi, vaikka maailmassa ei olisi ketään muuta kuin äiti ja pikkusisko, eikä olisi mitään muuta maailmaa kuin tämä meidän asuntomme. Tästä on tullut meidän kotimme, eikä täällä ole ketään muita kuin me, eikä täällä tuoksu kukaan muu kuin me. (S. 306-307.)
Tälle kirjalle minä antaisin Vuoden yllättäjä -palkinnon.

12 kommenttia:

Sanna (Saso) kirjoitti...

Minäkin tykkäsin tästä paljon ja kohta julkaisemassani Kirjavuoteni -postauksessa tämä kirja saa juuri mainitsemasi yllättäjä-pakinnon;) Mikä sattuma, minä nimittäin kirjoitin tuon postauksen valmiiksi jo jouluna!:)

Ipu kirjoitti...

Terve! Jonkin aikaa oon jo tätä blogias lueskellut, mutta nyt vasta liityin lukijaksi. :)

Itekin sain juuri tämän kirjan joululahjaksi. Vielä en oo sitä ehtinyt avata, mutta kiva tietää, että se on hyvä. :)

Susa P. kirjoitti...

Sanna, olipa tosiaan jännä sattuma että molemmat ajateltiin tätä vuoden yllättäjäksi! Ehkä se vaan on niin, että monilla on tän kirjan suhteen aikamoisia ennakkoluuloja, mutta silti kirja onnistui yllättämään positiivisesti!

Ipu, tervetuloa lukijakseni! Suosittelen tätä kirjaa todella lämpimästi. Olisi kiva kuulla mielipiteesi siitä, kun saat sen luettua.

lumiomena kirjoitti...

Kylläpä analysoit tätä hyvin! Ja kirjoitit julki niin monia sellaisia tuntoja, joita itsekin kirjaa kohtaan ensin koin ja joista sen luettuani pääsin eroon. Ehkä vuoden kirjayllättäjä?

Jori kirjoitti...

Tämähän nyt tuntuu olleen kaikille se vuoden yllättäjä, saman tulin itsekin maininneeksi Top 10-listallani. Mitähän Franzénin toisesta kirjasta tuleekaan? Odotukset ainakin ovat korkealla, toivottavasti se ei päädy oman vuotensa pettymykseksi.

Susa P. kirjoitti...

Lumiomena, kiitos:) Franzén ansaitsisi oikeesti Vuoden yllättäjä -palkinnon.

Jori, samaa mieltä kanssasi. Seuraava kirja on sitten se todellinen taidonnäyte.

Ipu kirjoitti...

Lupaan kertoa mielipiteeni, kun kirjan saan luettua.

Ajattelin tässä jättää kirjavinkin. Toivottavasti et oo tätä vielä lukenut. Eli kyseessä on Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka. Se kertoo 1800-luvun Kiinasta ja kahden eri yhteiskuntaluokista tulevan tytön elämäntarinat. Ainakin musta se oli tosi mielenkiintoinen. :)

Susa P. kirjoitti...

Ipu, kiitos vinkistä! En ole kirjaa lukenut, mutta laitan sen korvan taakse.

Sara kirjoitti...

Hei Susa, minulla on ollut tämä kirjahyllyssäni jonkun aikaa (onneksi voi kirjastosta uusia)ja olen kuullut niin kehuja tästä kirjasta. Täytyy yrittää lukea se ensi vuoden puolella.

Hyvää ja Kirjaisaa Uutta Vuotta 2011 sinulle!

Susa P. kirjoitti...

Hei Sara!

Suosittelen lukeman tämän heti kun aikaa riittää, on nimittäin tosi hyvä!

Hyvää ja kirjaisaa uutta vuotta myös sinulle!

Ipu kirjoitti...

Sainpa nyt lueuttua tämän. Muistan kuinka lahjapaketista tämän sain ja vähän yllätyin. Ajattelin, että tää on joku tylsä elämänkerta, mutta niin ei onneksi ollu.

Tykkäsin tästä tosi paljon. Pitkästä aikaa sellainen kirja, jota kantelin ympäri taloa mukanani ja teki mieli lukea koko ajan. Samaa mieltä olen siitä, ette Franzén kuvaa hienosti lapsenmieltä. Tykkäsin myös siitä, että luvut olivat lyhyitä.

Franzén kirjoittaa mielestäni hyvin ja arkailematta. Kun luin isän väkivaltakohtauksia tuli melkein tippa linssiin.

Susa P. kirjoitti...

Hei Ipu!

Kiva kun kerroit mielipiteestäsi ja kiva kuulla myös että kirja positiivinen yllätys. Mun mielestä oli kanssa hyvä, että Franzén kirjoitti arkailematta kokemuksistaan. Tosi rohkea veto.