maanantai 13. joulukuuta 2010

Nukentekijä

Vinkin Gundrun Eva Minervudottirin kirjasta Nukentekijä sain Sannalta. Kirja vaikutti aluksi tosi mielenkiintoiselta henkilöidensä puolesta, sillä mies tekee työkseen seksinukkeja (miten eksoottista ja erikoista!) yksinäisille miehille ja nainen kantaa huolta anoreksiaa sairastavasta tyttärestään. Lisäksi en ole koskaan aiemmin lukenut islantilaista kirjallisuutta (en tiedä siitä mitään), joten nyt oli hyvä hetki tutustua. Vaikka kirjan arviot eivät olleet kovin rohkaisevia, ajattelin kumminkin kokeilla tätä. Seuraava pätkä on suoraan takakannesta, koska olen tosi laiska nyt.

Sveinn valmistaa seksinukkeja yksinäisille miehille. Niillä on silkinsileä silikoni-iho, pehmeät aidon tuntuiset hiukset ja niitä on jokaiseen makuun: on kurvikkaita ja siroja, vaalea- ja tummahiuksisia, sini- ja vihreäsilmäisiä. Lóa taas on hermoromahduksen partaalla keikkuva yksin-huoltajaäiti, jonka tytär on nääntymässä anoreksiaan ja kyhjöttää huoneessaan suostumatta tapaamaan ketään. Sveinnin ja Lóan tiet kohtaavat, kun Lóan autosta puhkeaa kumi. Nukkejen kanssa seurustelun sijaan Sveinn joutuu kasvokkain oikean naisen kanssa. Seuraukset ovat kuitenkin katastrofaaliset: Lóa varastaa yhden Sveinnin seksinukeista tarkoituksenaan totuttaa sen avulla anorektista ja ihmispelkoista tytärtään sietämään toista ihmistä lähellään.

Mitähän tästä sanoisi? Ei tämä minultakaan kovin mairittelevaa arviota saa. Tarina on jotenkin niin tuttu ja perinteinen, etten saanut tästä oikein mitään irti. Tai ainakaan mitään uutta. Nuken varastaminen oli aluksi vähän outoa, mutta toisaalta hätääntynyt äiti tekee joskus vaikka mitä tyttärensä eteen. Siihen, siis nuken varastamiseen, liittyy varmaan kaikki mitä tästä kirjasta sain irti. Sääli, sillä kirjaijalla on varmasti ollut paljon merkittävämpiä tavoitteita tätä tehdessään.

2 kommenttia:

Sanna / Luettua kirjoitti...

Vähän samanlaiset fiilikset jäi minullekin. Aika mitäänsanomaton tarina, valitettavasti:/

Susa P. kirjoitti...

Sanna, piti sanoa, että kiva kun jollain muullakin jäi tästä mitäänsanomaton fiilis, ettei itse ole missannut mitään tärkeää:)