Sidotut

Vuoden 1913 eduskuntavaalit suistuvat Anna Sofian ja Hilma Marian politiikan sivuraiteille Enni Mustosen kirjassa Sidotut. Koska Suomessa tilanne sortokauden ja ensimmäisen maailmansodan vuoksi on tulenarka, Hilma pakkaa perheensä ja muuttaa rapakon taaksen Amerikkaan, luvattuun maahan. Annan ratkaisu taas on järkiavioliitto. Kumpikin naisista kuvitteli päätyvänsä suojaan, mutta joutuikin myrskyn silmään. Anna taistelee elämästään kylmässä ja väkivaltaisessa kulissiliitossa, kun Hilma taas käy eloonjäämiskamppailua Harlemilaisessa vuokrarotiskossa, missä koko perhe yrittää taaloja keräämällä ostaa itsensä vapaaksi. Padot murtuvat, kun Anna ryhtyy vasten miehensä tietoa ja tahtoa piilottelemaan jääkäreitä.

Keväällä 1916 Hilma palaa lapsineen Suomeen kuin siivilleen lyötynä. Vielä kerran Hilma ja Anna astelevat kansakunnan valittujen joukossa kohti eduskuntataloa, mutta pian yhä kiihtyvä yhteiskunnan kuohu ja lopulta sisällissota saavat naisten elämän myllerryksiin. Miten käy naisten ystävyyden.

Tämä sarja paranee kirja kirjan jälkeen. Lukiessani mietin, paljonkohan Mustonen on joutunut tekemään taustatyötä tätä kirjaa varten, minun käsittääkseni kun hyvin suuri osa tapahtumista on tosipohjaisia ja aika monet ihmisetkin ovat olleet oikeasti olemassa. Onkohan Annalla ja Hilmallakin ollut vastine tosielämässä? Ainoa mikä tässä kirjassa ärsytti oli se, että lopun tapahtumat kuitattiin aika nopeasti, vaikka niistä olisi saanut irti vaikka mitä. Ja harmitti myös, että loppu jäi avoimeksi. Mutta mitäs pienistä, muuten erittäin hyvää luettavaa.

Henkivartija

Tuoreimmassa dekkarissaan Leena Lehtolainen esittelee uuden päähenkilön, henkivartija Hilja Ilveskeron. Hiljan on tarkoitus suojella suomalaista liikenaista, Anita Nuutista, Moskovassa. Anita kuitenkin surmataan hämärissä olosuhteissa Hiljan jätettyä hänet yksin. Surma huolettaa Hiljaa, varsinkaan kun hän ei ole varma siitä, käyttikö hän itse asetta tuona kamalana päivänä. Löydettyään kännykästään Anitan avunpyynnön ja oudon uhkauksen Hilja palaa Suomeen ja yrittää piiloutua väliaikaisesti maan alle, mutta poliisille on vastattava toimiluvan säilymisen vuoksi. Uudessa työssään kansanedustajan henkivartijana Hiljalla ei ole varaa virheisiin. Vähitellen rikosvyyhdin kansainvälinen mittakaava alkaa paljastua, ja Hiljan perässä on poliisin lisäksi venäläisen kiinteistökeisarin torpedo. Mutta kuka on arvoituksellinen Davis Stahl ja mitä muuta hän Hiljasta haluaa, paitsi tietoja Anitasta.

Jälleen kerran Lehtolaisen dekkari liikkuu tutulla ja ajankohtaisella alueella. Tällä kertaa erityisesti venäläisten maa- ja mökkikaupoilla on erityisen merkittävä rooli tässä kirjassa, mutta mukaan mahtuu myös muita ajankohtaisia aiheita.

Pakko myöntää, mutta kirja oli kamala pettymys. Ehkä odotukset olivat liian korkealla, olihan kirjaa ennakkomainostettu kovasti, tämän kun piti olla uudenlaista Lehtolaista. Ja uudenlaista se olikin paitsi aiheensa, johon sisältyy kansainvälisen trillerin piirteitä, myös päähenkilönsä osalta; Hilja Ilveskeroon ei ole ollenkaan niin helppo samaistua kuin Lehtolaisen muihin päähenkilöihin. Kirjaa mainostettiin myös humoristiseksi, mutta ehkäpä minä sitten olen niin huumorintajuton etten saanut revittyä tästä mitään huumoria. Jotain tuttua tässä kirjassa kuitenkin oli, nimittäin oudot sukunimet. Eipä kirjailija vissiin ole kuullut tavallisista -nen ja -la -loppuisista sukunimistä, kun joka kirjassa on aina henkilöillä jokin erikoinen sukunimi, kuten tässäkin Ilveskero. Pieni asia, mutta häiritsee ainakin minua.

Sorry vaan Leena, mutta et saa multa pisteitä tästä kirjasta. Pystyt nimittäin paljon parempaan.

Morsiuskesä

Sain synttärilahjaksi kaksi kauan ja hartaasti odottamaani kirjaa, Enni Mustosen Morsiuskesän ja Leena Lehtolaisen Henkivartijan. Pitkän arpomisen jälkeen Morsiukesä sai kunnian olla ensimmäinen luettava.

Tässä kirjassa liikutaan Mustoselle tutulla alueella eli kesäisellä maaseudulla. Kolmekymppinen Laura on tehnyt viime aikoina kuvausmatkoja maailman kriisikeskuksissa yhdessä toimittaja-avomiehensä Jarkon kanssa. Autopommi Bagdadissa kuitenkin muuttaa suunnitelmat, kun Jarkko kuolee ja Laura haavoittuu vakavasti. Toipumisloma lapsuudenkodissa kesäisellä maaseudulla keskeytyy, kun Jarkon ex-vaimo hälyyttää Lauran kuvaamaan ohjaamaansa tv-sarjaa, missä on tarkoitus Maajussille morsian -tyyppisesti löytää maajussille puoliso. Laura suostuu auttamaan naista mäessä ja saa huomata, että maaseutuvierailuista voi tulla hyvinkin kiinnostavia.

Taas ihan taattua viihdettä Mustoselta. Tapahtumien siirtäminen tv-sarjan kuvauksiin toimi oikein hyvin. Sitä paitsi deittiohjelman ympärille pohjautuu myös Mustosen Yksinäisten sydänten kerho, joka kertoo Napakympistä.  Kirja toi myös jotenkin mieleen Mustosen Yllätysperinnön, mutta ei mitenkään huonolla tavalla. Verrattuna aiempiin Mustosiin tässä oli enemmän päähenkilöitä ja välillä piti aina tarkistaa, että kukas tämä taas olikaan. Se nyt on kuitenkin aika pientä siihen verrattuna, miten hyvä kirja tämä muuten oli. Taas kerran.

Tyttö sodassa

Sain vihdoin ja viimein ikuisuusprojektini, Kyllikki Villan Tyttö sodassa. Kenttälotan kirjeitä 1941-1944, päätökseen. Syksykin ehti tulla ennen kuin sain tämän “kesäkirjan” luettua. Ei sillä, että kirja olisi ollut kovin vaikeaselkoista tai raskasta luettavaa, mutta kirjeen muotoon kirjoitettu kirja oli kamalan hidasta luettavaa. Ja luettavaa tässä 479 sivuisessa kirjassa riittääkin.

Tyttö sodassa kertoo siis sen kirjoittajan, Kyllikki Villan, tarinan nuorena lottana jatkosodassa. Kyllikki oli 17-vuotias, kun hän lähti jatkosodan alkaessa viestilotaksi. Kaikkien kolmen komennuksensa ajan hän oli tiiviissä kirjeenvaihdossa äitinsä kanssa. Niistä kirjeistä ja muutamista päiväkirjamerkinöistä kirja koostuu. Tyttö sodassa on paitsi kertomus sodasta ja lotista, myös kuvaus äidin ja tyttären suhteesta.

Kirja oli kyllä varsin mielenkiintoinen kuvaus sodasta ja nuoren naisen elämästä sodan keskellä, kaukana kodista ja vanhemmista, uusien ja uppo-outojen ihmisten keskellä. Muista kirjoista ja elokuvista saamani kuva lotista ja rintamaelämästä poikkeaa aika paljon Villan kirjasta. Ihmisethän elivät rintamalla melko normaalia elämää (jos nyt näin voi sanoa); he esimerkiksi viettivät aikaa yhdessä lentäjien kanssa, kuljeskelivat melko vapaasti metsissä ja rannoilla ja silloin tällöin heillä oli herkkuhetkiä kotoa tuotujen tuliaisten kanssa. Ei siis jälkeäkään fiktiivisten kirjojen osoittamista tarinoista, joissa lottien ei sopinut edes vilkuilla miehiä, työtä oli jatkuvasti eikä missään tapauksessa paisteltu lettuja vaan järsittiin kovaa vanikkaa. Siinä se taas nähdään, että totuus on tarua ihmeellisempää. Hitaasta edistymistä huolimatta kirja oli kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Sodasta kun kerrotaan, niin mukana on paljon koskettavia ja järkyttäviä kohtia. Minulle jäi ainakin parhaiten mieleen Kyllikin lottatoverin kohtalo, jonka venäläiset sotilaat tappoivat.

Kirjan luettua oli pakko tehdä rehellinen kysymys: olisiko minusta ollut lotaksi. Ja rehellinen vastaus: ei olisi.

Lipunkantajat

Lipunkantajat on Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan kolmas osa ja kirjan tapahtumat sijoittuvat suurlakon aikaan. Lakkotouhun keskellä Hilma ja Anna joutuvat ottamaan paikkansa toisten edessä niin puhujina kuin lipunkantajina. Kun sortovalta on vihdoin voitettua, alkaa aivan toisenlainen taistelu, nimittäin taistelua naisten äänioikeudesta. Äänioikeusasiaa naiset puuhaavat jokseenkin yksimielisinä, mutta Viaporin kapina ajaa naiset taas eri leireihin.

Lakkojen ja puhujamatkojen keskellä Hilma taistelee kahden miehen välillä, sillä hänen lastensa isä Artturi on taas palannut kuvioihin. Miehen intomieliset puheet sytyttävät väkisinkin, varsinkin, kun elämä tasaisen puuseppämiehen kanssa tuppaa väliin olemaan melko tylsää. Annan rakkaus taas on kielletty, tunteiden kohde kun sattuu olemaan naimisissa ja monen lapsen isä.

Lähtöä raskaille puhujamatkoille keskellä sydäntalvea on tavallaan helpotus kummallekin, saahan siellä etäisyyttä asioihin. Totuuden hetki koittaa, kun Anna ja Hilma huomaavat tulleensa valituiksi niiden joukkoon, jotka Suomen naiset ovat valinneet edustamaan itseään.

Ihana sarja, joka vain paranee kerta kerran jälkeen.

Mustasukkaiset

Enni Mustosen romaani Mustasukkaiset jatkaa Annan ja Hilman kohtaloiden seuraamista. Kirjassa eletään vuosia 1899-1902 eli sortokauden aikaa. Hilma on ylentynyt piiasta ompelijatareksi ja toimittajan vaimoksi, joka omassa kodissaan joutuu ratkomaan raittiusaasian teoriaa ja käytäntöä. Mies kun tuntuu viihtyvän kaikkialla muualla paremmin kuin kotona, vaikka perhe kasvaa. Anna puolestaan työskentelee saksan kielen sijaisopettajana Nya svenska samskolanissa eli Lönkanissa, ja yrittää samalla valmistua maisteriksi. Kopioidessaan suurta adressia Anna ei voi aavistaa päätyvänsä vielä venäläisten santarmien kuulusteltavaksi. Kaiken keskellä Annaa lohduttaa muuan maisteri Bergström, jonka aviosäätykään ei estä miestä luomasta kaihoisia katseita Annan suuntaan.

Sydänsurut ja tulevaisuudenhaaveet saavat väistyä, kun nuoret naiset tempautuvat mukaan taistelemaan yhteiskuntaa kuohuttavia asioita, kuten juoppoutta, sortovaltaa ja laittomia kutsuntoja, vastaan.

Mustasukkaiset on Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan toinen osa. Ihana ja todentuntuinen teos, jossa viihdekirjamaisen juonen lisäksi käsitellään historiallisia asioita todentuntuisesti ja asiantuntevasti. Enpä tiedä toista kirjailijaa, jolta moinen onnistuu yhtä kiinnostavasti!

Jonakin onnellisena päivänä

Marjukan elämän lähtökohdat eivät ole kovin kaksiset: isä jättää Marjukan tämän ollessa vasta pieni vauva ja äiti alkoholisoituu ja masentuu pikkuhiljaa. Arka ja hymytön Marjukka joutuu puurtamaan kotihommissa ja hoitamaan nuorempia sisaruksiaan. Onneksi kirjat tarjoavat hyvän pakopaikan arjesta. Nuoruudenavioliitto itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa antaa mahdollisuuden muuttaa pois kotoa, missä hallitsee väkivaltainen ja uskonnollinen isäpuoli. Yhtäkkinen rakastuminen kuitenkin muuttaa Marjukan elämän kokonaan, niin hyvässä kuin pahassa. Yhden onnellisen päivän seuraukset voivat olla kauhistuttavat.

Marjukka pakenee Outokummusta pääkaupunkiseudulle ja muuttaa nimensä, mutta menneisyyttä ei pääse pakoon. Marjukkaa pitää pystyssä ystävien tuki, ylpeys työstä sekä suurin kaikista- rakkaus omaan lapseen. Marjukka kuvittelee, ettei muunlaista rakkautta enää tahdokaan, kunnes hän tapaa Jarkon, jonka kanssa voi jakaa aistillisuuden ja syyllisyyden. Voiko kaksi särkynyttä lohduttaa toisiaan?

Ihana kirja, vaikkakin aihe on kauhea. Tunsin monta kertaa suurta yhteenkuuluvuudentunnetta Marjukan kanssa, niin paljon samaa meissä on. Vaikka kirjassa kuvattu rikos on raaka ja suoraa lööppiainesta, Leena Lehtolainen tuo esille myös taustat, jotka teon ovat aiheuttaneet. Välillä Marjukka tuntui ärsyttävältä. Mietin minkä takia hänen piti kokoajan piehtaroida syyllisyydessä ja kieltää itseltään monet hyvät asiat. Eikö olisi jo aika antaa itselleen anteeksi?

Nimettömät

Syksyllä 1894 torpantyttö Hilma Maria Perämäki saapuu Helsinkiin piiaksi matkakirjailija Augusta Ahlstedtin huusholliin. Samaan aikaan sinne muuttaa Augustan edesmenneen veljen tytär Anna Sofia aloittaakseen opinnot jatko-opistossa. Sopeutuminen erikoisena pidetyn Augustan talouteen ei ole helppoa, mutta nuorilta naisilta se onnistuu, vaikka kitkaakin on ilmassa. Anna ja Hilma ystävystyvät keskenään, mutta naiset ajautuvat eri leireihin, kun Hilma tapaa raittiusillassa raittiuspuhuja Artturi Mäkelän ja Anna rakastuu sukulaistensa luona nuoreen, pennittömään ylioppilaaseen. Vaikka kahnauksia syntyy, niin kaikki kolme naista sitoutuvat toisiinsa monien vaiheiden kautta moninaisin säikein.

Enni Mustonen on huippuhyvä kirjailija, mutta parhaimmillaan hän on historiallisten romaanien kirjoittajana, kuten tässäkin kirjassa näkyy. Nimettömät aloittaa viisiosaisen Järjen ja tunteet tarinoita -sarjan, jossa seurataan Annan ja Hilman vaiheita sisällissotaan asti.

Tappava säde

En tiedä kumpi on Leena Lehtolaisen paras kirja, Jonakin toisena päivänä vai Tappava säde. Tappava säde kiinnostaa, koska sen päähenkilö on niin tavallinen ja häneen on helppo samaistua. Tappavan säteen juoni on myös hyvin rakennettu ja koukuttava.

Kirjan päähenkilö on 35-vuotias sosiaaliterapeutti, kiltti ja väritön vanhapiika, jonka elämään tuovat iloa kuorolaulu sekä yksisilmäinen Sulo-kissa. Säde työskentelee turvakoti Kotipesässä, jonka asiakkaita ovat miestensä pahoinpitelemät naiset sekä poikiensa hakkaamat äidit. Säde kyllästyy sivustakatsojan elämäänsä ja alkaa pistää muiden elämiä järjestykseen. Samalla muuttuu myös Säteen elämä.

Ensimmäistä kertaa luin dekkarin, jossa lukijan sympatiat ovat rikoksentekijän puolella. Ehkä sen takia, rikoksen tekijä on tavallinen ja tavallaan myös sääliä herättävä  ihminen. Kirja antoi ajattelemisen aihetta siinä suhteessa, että kaikkien henkirikosten motiivit eivät välttämättä ole kovin yksinkertaisia niin kuin kirjassa näkyy. Ekaa kertaa tätä kirjaa lukiessa mietin, miksi Säteen kaltainen ihminen alkaa tehdä murhia, sillä tuskin kyseessä on julkisuuskaan, kerran Säde tekee niitä jälkiä jättämättä. Ihan kirjan lopussa annetaan vastaus tähänkin kysymykseen ja vaikka aluksi olin että “mitä, häh”, niin kirjaa lukiessa voi kuitenkin löytää viittauksia motiiveista.

Suomen lasten historia

Historiafriikkinä nappasin kirjakaupan alekorista mukaan Jussi Kaakisen, Juha Kuisman sekä Kirsti Mannisen tekemän Suomen lasten historian, jossa valotetaan historiallisia tapahtumia lapsille sopivalla tavalla. Kirjassa kerrotaan jokaisesta historiallisesta tapahtumasta tarina, jonka päähenkilöinä on aina pieni tyttö ja poika sekä heidän urhea koiransa. Tarinan jälkeen seuraa info-sivu, jossa kerrotaan kuvien ja kaavioiden sekä tekstinäytteiden avulla taustoja ja faktoja tarinan tapahtumista, pientä ekstrasälää ja nippelitietoa unohtamatta.

Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 2500 eKr. ja silloin päästään tutustumaan vasarakirveskansan elämään. Kirja kuljettaa lukijaa linnanrakennustyömaalle, nuijasotaan, markkinoille, tehtaalle, siirtolaiseksi Amerikkaan, evakkoon sekä seuraamaan ensimmäistä kuukävelyä. Kovin pienille lapsille en tätä kirjaa lukisi, mutta yli kymmenen vuotiaat innostuisivat varmasti. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.