Tenttiä varten “jouduin” lukemaan Väinö Linnan klassikon Täällä pohjantähden alla. Olen lukenut sen jo joskus aiemmin, mutta nyt oli hyvä syy palata siihen uudestaan. Tällä lukukerralla sain kirjasta enemmän irti kuin aikaisemmin, ehkä juuri sen takia, että iän karttuessa ymmärrän paljon enemmän siitä historiallisesta viitekehyksestä, joka kirjan ympärillä on. Täällä pohjantähden alla on kerrassaan mahtava lukukokemus, ja ennen kaikkea hyvä katsaus menneiden vuosikymmenten elämään ja tapahtumiin. Ekan osan jälkeen on pakko kipaista kirjastoon lainaamaan sarjan muutkin osat.
Pohjantähti alkaa 1880-luvun puolivälistä, kun pappilan vuosimies Jussi päättää raivata itselleen torpan paikan elättämään paremmin perhettään, joka kirjan alussa tosin koostuu vain Jussista ja hänen puolisostaan Almasta. Ensimmäisessä osassa seurataan Koskelan (torpan) elämää Jussin, Alman sekä heidän kolmen poikansa Akselin, Aleksin ja Akun kautta ensimmäisen maailmansodan aattovuosiin asti. Kirjassa kerrotaan myös Pentin kulman muiden torppareiden, talollisten, kartanon sekä pappilanväen elämää. Erityisen mielenkiintoista oli seurata Koskelan poikien varttumista, sillä kirjan lopussa vietetään esikoispoika-Akselin ja Kivivuoren Elinan häitä. Kiinnostavaa oli myös yhteiskunnallisten asioiden käsittely, sillä kirjassa käydään läpi niin Bobrikovin murha kuin työväen aatteen leviäminenkin Pentinkulmalaisten elämään. Keskustellaanpa kirjassa myös naisaatteesta.
Kirjan henkilöistä pidin itse eniten Jussista, sillä jokin tuossa jäyhässä ja sitkeässä, mutta kumminkin inhimillisessä ja hyväntahtoisessa ukossa viehätti. Jussihan on hieman juro ja kohtelee poikiaan hieman kovalla kädellä eikä aina muista kohdella Almaakaan hyvin, mutta silti hän tuo synnyttäneelle vaimolleen kahvia, kun kätilö siitä kehottaa. Ja hankkiihan Jussi vaimonsa pyynnöstä myös piirongin, kun vaimo siitä puhuu. Sitähän voisi kutsua jo rakkaudeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti