Tyyppiteoria

Käsissäni on Laura Saaren viime vuonna ilmestynyt esikoisromaani Tyyppiteoria, ja kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon, että Saarelta olisi luvassa lisää samanlaista kirjallisuutta. Vaikka kirja onkin melkoisen kevyttä höttöä, kuin vadelmaviineri, jonka hotkaisee hetkessä, päähenkilön sekoiluun on helppo samaistua. Hän on samanlainen koheltaja kuin Bridget Jones, ihminen joka sekoilee krapulapäissään työpaikalla, ryyppää viimeiset rahansa, törmäilee ihanan miehen edessä kuntosalin laitteisiin jne.

Tyyppiteorian kaltaista viihdettä on mielestäni Suomessa liian vähän. Suuri osa täkäläisistä viihdekirjoista kun on sitä kökösti kirjoitettua tyyppiä, että on kaunis ja viisas nainen, joka jostain kumman syystä on yksin ja sitten niitä miehiä (tummia ja vaaleita) alkaa pörrätä ympärillä ja tämä hehkeä sankaritar on aivan pää pyörällä siitä, kummanko ihanista komistuksista valitsisi:) Esimerkiksi Tuija Lehtisen naistenlehti Mariasta kertovat kirjat (ainakin Onnentyttö on yksi, muita en muista) ovat jokseenkin epäuskottavia: siinä nuori toimittajatypy asustelee yksin hulppeasti Bulevardilla 200 neliön asunnossa ja isoäidillä on linna Ranskassa. Pääosassa ovat rikkaat ja menestyvät suomenruotsalaiset sinkut, joiden elämä tuntuu olevan pelkkiä iltapukutanssiaisia. Kirja näyttää olevan suoraan vastine Kauniille ja rohkeille. Tyyppiteoriaa voisi verrata esim. Marian Keyesin kirjoittamiin kirjoihin, sillä siinä asioita käsitellään vähän samanlaisella humoristisella otteella. Ja henkilöllä on muitakin ongelmia ja tekemistä kuin miehenmetsästys.

Aika jännä juttu muuten, mutta henk. koht. luen paljon mieluummin suomalaista viihdekirjallisuutta kuin ulkolaisia vastaavia. Syytä en tiedä, mutta ehkä suomalaiset viihdekirjat ovat kuitenkin todenmukaisempia (vaikka edellä muuta väitinkin!). Ainakin jotkut tuttavani ovat sanoneet, että suomalaisia kirjoja on tylsä lukea, koska oli kirja kuinka viihdyttäväksi tahansa tarkoitettu, niin aina jossain vaiheessa joku pettää, jättää, ratkeaa ryyppäämään, jää työttömäksi tms. No mutta makunsa kullakin…

Tässä vaiheessa voisin mainostaa Me naisten Lukunaiset- lehteä. Se ilmestyy muutaman, ehkä pari, kertaa vuodessa ja siinä on jonkun nimekkään kirjailijan tekemä kertomus. Ostin loman kunniaksi uusimman, Katri Mannisen kirjoittaman jutun Romansseja Roomassa ja tykkäsin kovasti. Junamatka kului tosi äkkiä sitä lukiessa. Bonuksena vielä, että Lukunaiset on tavallisen lehden kokoinen, joten se ei vie matkalaukussa turhaa tilaa. Myös se viime vuonna ilmestynyt, äiti&tytär Mannisen kirjoittama Lukunaiset (nimi taisi olla Mamma mia) oli hyvä. Saisipa jatkossakin lukea näiden kahden hyvän viihdekirjailijan tarinoita vaikka oikean kirjan verran:)

Palataanpa kuitenkin takaisin Tyyppiteoriaan. Kirjan päähenkilönä on siis reilu kolmekymppinen Salla, jonka suomen kirjallisuuden gradu on jäänyt pahasti roikkumaan. Henkensä pitimiksi Salla työskentelee kenkäkaupassa v-mäisen pomon ja rasittavien työkavereiden kanssa. Onneksi Sallalla on kolme ihanaa ystävää, Kukkis, Mallu ja Siru, joiden kanssa tulee istuskeltua useammallakin manselaisella terassille puhumassa miehistä. Eräällä terassireissulla tytöt päättävät, että Sallan on aika katkaista pitkäksi venähtänyt selibaattinsa ja hankittava mies. Ystäviensä avulla Salla ryhtyykin tuumasta toimeen. Itsetunnonkohotuksen ja miehenmetsästyksen lomaan sattuvat myös Sallan työnantajan järjestämät ökypippalot, joilla on varsin kauaskantoiset seuraukset…

Tyyppiteoriaa lukiessa tulee kyllä hyvälle mielelle, kun saa hekotella Sallan edesottamuksille. Vinkkinä vaan, että kannattaa vaatekaupassa katsoa, minkä kokoisen vaatekappaleen myyjä pussiin sujauttaa, eikä ehkä kannata päästää vasta kosmetologiksi opiskelevaa ystävätärtä naamavärkin kimppuun ennen tärkeitä juhlia…

Lisäpojot kirjalle siitä, että Saari kuvaa hienosta kesäistä Tamperetta, sen puistoja ja terasseja. Voin melkein kuvitella itseni istumassa aurinkoisella nurmikolla maistelemassa jääkaappikylmää omenasiideriä… ja lukemassa tietysti jotain hyvää viihdekirjaa;)