Tunnustan: en ole viikon aikana lukenut yhtään mitään muuta kuin vanhaa tuttua Enni Mustosta. Olen ollut harjoittelun takia ihan rättipoikki, etten ole iltaisin jaksanut lukea kuin muutaman sivun Yksinäisten sydänten kerhoa. Se ahdistaa, kun niin paljon joululahjakirjoja lukematta. Irja Virtasen Kenttäharmaita naisiakin on lojunut kesken jo ihan luvattoman kauan. Jospa viikonloppuna ottaisin itseäni niskasta kiinni ja lukisin sen loppuun.
Mutta takaisin Mustoseen. Yksinäisten sydänten kerhon keskiössä on kolme eri-ikäistä naista, jotka jakavat saman talon. Anna-Maija on eläkkeellä oleva leski, Sari hänen keski-ikäinen maskeeraajatyttärensä ja Hanna Sarin 16-vuotias tytär. Näistä naisista Anna-Maija ja Sari toimivat kertojina. Juoni on sellainen kuin yksinäisistä naisista kertovan kirjan juoni voi olla: sekä Anna-Maija että Sari etsivät rakkautta. Sarin aiemmat miehet ovat olleet miehen kokoisia lapsia, mutta olisiko vanhasta työkaverista Oikeaksi Mieheksi? Anna-Maija taas leskenä kaipailee uutta kumppania arkea jakamaan, mutta rakastuminen tuntuu vaikealta, kun ei ole ketään sopivaa miestä. Tosin sellainen löytyy napakymppimatkalta, jonne Anna-Maija kauhukseen joutuu.
Kyllä huomaa, että kirja on kirjoitettu 90-luvun alussa, koska tämä tuntui monissa kohdin ihan auttamattoman vanhalta. Esimerkiksi Anna-Maijan työ kirjekerhossa tuntuu näin nettideittiaikoina aika hupaisalta, mutta entäs sitten Napakymppi, jota kirjan naiset vahtaavat viikonloppuisin silmä kovana! Näissä Enni Mustosen kirjoissa parasta on se, että henkilöt ovat niin tavallisia, ja tässä kirjassa vielä poikkeuksellisen eri-ikäisiä, että samaistuttavaa löytyy takuulla monille lukijoille. Minusta tosin kiinnostavin henkilö ei ollut yksikään kirjan päähenkilöistä vaan naapurin ikinuori vauhtimummo-Kerttu, joka on Anna-Maijan hyvä ystävä. Tästä herkullisesta, joskin aika tavallisesti kuvatusta vauhtimummusta olisi saanut vaikka minkälaisen tarinan.
Tämän viihdepläjäyksen jälkeen on taas hyvä syventyä tuntisuunnitelmien ja oppikirjojen maailmaan.
2 kommenttia:
Muistan, että luin tämän joko yläasteella ja lukiossa ja tykkäsin kovasti. Taisi olla ensimmäinen lukemani kirja, jossa oli monta eri kertojaa ja se mullisti tajuntani:)
Ehkäpä tämä ei nyt toisella kerralla ja 2000-luvulla olisi enää niin tajunnanräväyttävä kokemus, joten parempi pysyä erossa ja muistella hyviä muistoja!
Amma, ehkä on tosiaan parempi jättää tämä sinne muistojen joukoon ettei tule pettymyksiä:) Mä luin tän ekan kerran joskus 12-vuotiaana ja järkytyin kovasti noista Napakymppipaljastuksista, mitä kirjassa oli. Tai en tiedä oliko ne tosia, mutta se ettei matkalle ollutkaan pakko lähteä valittunsa kanssa, oli aika hämmentävä tieto:)
Lähetä kommentti