perjantai 12. elokuuta 2011

Rakkaus on saari

Claudie Gallayn toinen romaani Rakkaus on saari johdattaa lukijan teatterin maailmaan. Pieneen ranskalaiskaupunkiin kerääntyy joukko teatterinystäviä, jotka joutuvat festivaaleilla silmätyksin menneisyytensä kanssa.

Kirjassa on kaksi keskushenkilöä: Marie ja Odon. Marie on saapunut katsomaan kuolleen veljensä Paulin kirjoittaman näytelmän ensiesitystä. Paul on kuollut muutamaa vuotta aiemmin pettyneenä näytelmän saamasta huonosta vastaanotosta. Marie ei kuitenkaan ole päässyt yli veljensä kuolemasta ja kantaa tämän tuhkia kaulassaan. Odon taas on teatterinjohtaja, joka ohjaa Paulin näytelmän. Hän törmää yllättäen vanhaan rakkauteensa Mathildeen, jolle teatteri on aina ollut suuri intohimo. Monta erilaista ihmistä samassa paikassa aiheuttaa sen, että tragedioilta ei voi välttyä.

Olen kuullut kirjasta todella paljon kehuja ja odotin kirjalta siksi paljon, mutta siitä huolimatta petyin vähän. Tarina oli kaunis ja surullinen, varsinkin loppu, ja henkilöt olivat kiinnostavia ja hiottuja, mutta tästäkään huolimatta en oikein päässyt tarinaan sisään. Se johtui varmasti siitä, että kirja ei päästä lukijaansa helpolla eikä tarinasta saa niin paljon irti, jos sitä lukee illalla silmät ristissä. Olen varma, että jos lukisin tämän uudestaan, saisin tästä enemmän irti ja aionkin palata tähän vielä myöhemmin. Aivan erityisen maininnan Gallay ansaitsee kuitenkin kielestään, joka on kaunista ja viimeiseen asti hiottua. Monissa kirjablogeissa on myös kehuttu Gallayn aiempaa kirjaa Tyrskyt, johon haluaisin myös tutustua.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm.
Erja

3/5

9 kommenttia:

Susa kirjoitti...

Totta, tämä on kirja joka vaatii ehkä keskivertoa enemmän sitä "läsnäoloa", jos haluaa saada kaikki ne merkitykset, sävyt ja tunnelmat kirjasta irti.

Sanna / Luettua kirjoitti...

Minä en ole lukenut vielä kumpaakaan -siis tätä tai Tyrskyjä - mutta haluaisia tutustua kirjailijaan..Kummastakohan kirjasta olisi parempi aloittaa?:)

Laura / Lukuisa kirjoitti...

Rakkaus on saari on ollut yksi tämän vuoden parhaimpia lukemiani kirjoja. Keskittymistä se tosin vaatii. Minulla on nyt kesken Tyrskyt ja ainakin tähän mennessä se on ollut mielestäni parempi!

Leena Lumi kirjoitti...

No niin, Laura sen sitten sanoi, että Tyrksyt on parempi...Arvasin sen.

Kun sain molemmat, niin kustantamosta asti sanottiin, että 'Leena, pidät varmaan enemmän Tyrskyistä'. Luin sen ja pidin paljon, paljon. Tosi hankalaa lähteä näistä asetelmista lukemaan tätä, joten se saa nyt vähän odottaa.


Kiitos valaisevasta postauksesta sekä kommenteista!

Sara kirjoitti...

Minulla on tämä hyllyssäni sekä Tyrskyt, mutta en ole vielä kumpaakaan lukenut. Aloitan varmaan lukemisen Tyrskyistä, kun tuntuu että siitä on pidetty enemmän. Mutta en ihan vielä kuitenkaan!

Norkku kirjoitti...

Asian vierestä... Minulla on sinulle haaste blogissani...

Leena Lumi kirjoitti...

Susa, näin me avarramme tosiamme: Sinä sait minulta vinkin kirjaan, joka kannattaa lukea ja sinä säästit aikaani, jota en nyt laita tähän Rakkaus on saari -kirjaan, kun syysseonki on kohta kuumimmillaan. Kiitos sinulle siitä!

Tyrskyt on silti hyvä eli ilm. aika eri juttu kuin tämä toinen.

Susa P. kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Mukava kuulla suosituksia Tyrkyistä. Aion palata siihen jahka ehdin.

Norkku, kiitos haasteesta! Teen sen piakkoin.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Minä pidin tästä ihan hurjasti, mutta en ole lukenut Tyrskyä - vielä. Aion lukea senkin joskus, mutta tämäkin kirja on sellainen, jonka tunnelmia kantaa mielessään pitkään.