perjantai 23. lokakuuta 2009

Rikoksena rakkaus

Mary Letourneaun ja Vili Fualaaun kirja Rikoksena rakkaus on tositapahtumiin perustuva kertomus yli kolmekymppisen opettajan ja tämän teini-ikäisen oppilaan suhteesta, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä. Muistan joskus aikoinaan lukeneeni parin kielletystä rakkaudesta Cosmopolitanista, joten nyt oli hyvä tilaisuus lukea tarina kokonaan.

Mary on naimisissa oleva neljän lapsen äiti ja 35-vuotias pätevä ja pidetty opettaja. Vili taas on 13-vuotias samoalaispoika ja Maryn oppilas. Vili ihastuu opettajaansa ja lyö kavereiden vedon siitä, että pääsee höyläämään tätä. Näiden kahden välille syntyy suhde, jonka vuoksi Mary on valmis riskeeraamaan avioliittonsa, perheensä, uransa ja vapautensa. Tästä suhteesta Mary tulee raskaaksi ja Vilistä tulee isä vasta 15-vuotiaana. Ulkopuoliset eivät tietenkään katso suhdetta hyvällä ja Marya syytetään raiskauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mutta onko kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä vai jostain ihan muusta? Ja kuka vietteli kenet?

Tässä kirjassa Mary ja Vili kertovat omin sanoin suhteensa alkamisesta, miten Mary pidätettiin, kuinka hän synnytti Vilille kaksi lasta, joista toisen vankilassa, ja kuinka heidän tapauksestaan on tullut yksi Yhdysvaltojen kohutuimmista oikeustapauksista.

Aluksi kirja vaikutti tosi kiinnostavalta, mutta puolen välin jälkeen kyllästyin Maryn suoranaiseen tyhmyyteen ja Vilin teiniangstiin. Mietin, miten ihmeessä älykäs aikuinen nainen voi haksahtaa teini-ikäiseen poikaan, mitä yhteistä heillä voi muka olla? Jotenkin en vaan jaksa uskoa, että kyse on mistään suuresta rakkaudesta, vaikka kumpainenkin sitä kirjassa toistelee. Ja miljoonannen kerran: miten joku voi sekaantua oppilaaseensa. Siis onhan nuoret tosi söpöjä, mutta jotain rajaa kiitos! Olisipa muuten mukava tietää kaikesta huolimatta, mitä Marylle ja Vilille nykyään kuuluu, kirjan tapahtumista kun on jo yli kymmenen vuotta aikaa…

Ei kommentteja: