Sain lukuvinkin Katriina Ranteen esikoisteoksesta, Minä, sisareni, Sannalta. Kirjassa on neljä sisarta (Meri, Sade, Tuuli ja Usva), joiden elämää seurataan lapsesta aikuiseksi. Kirjassa on selviä liittymäkohtia kirjailijan perheeseen ainakin niiltä osin, että tällä on useampi sisar.
Kirjassa ei ole mitään kunnollista juonta vaan vaan kolme osaa, joissa tytöt kertovat vuorotellen elämästään, lapsuudestaan ja varhaisesta aikuisuudestaan. Olin yllättynyt siitä, että tytöt olivat enemmän itsenäisiä toimijoita kuin kollektiivinen sisar-lauma, joka tekee kaiken yhdessä. Kirjan lopussa, kun tytöt olivat jo aikuisia ja hajaantuneet ympäri maailmaa, näkyi sisaruus lähinnä puheluina ja yhteisinä joulunviettoina, jolloin maattiin siskonpedissä kuusen alla. Tyttöjen sisarushengestä oli ihana lukea, mutta välillä perheyhteyden ylikorostaminen meni liiallisuuksiin, sillä esim. äiti, isä ja mummo kirjoitetiin järjestään isoilla kirjaimilla.
Sivuja tässä opuksessa oli ihan liikaa, 500. En jaksanut keskittyä siskosten lapsuusmuistoihin niin monen sivun verran, varsinkin kun tuohon sivumäärään sisältyy paljon toistoa ja toiston toistoa. Jaksoin keskittyä tarinaan kunnolla vasta kolmannessa osassa, joten karsimista olisi todellakin voinut suorittaa. Lukemista häiritsi myös kerronta, jossa tytöt siis olivat äänessä vuorotellen. Kertojaäänet olivat kuitenkin niin samanlaisia että jouduin tämän tästä vilkuilemaan kuka tätä oikeastaan kertoo ja mihin kohtaan sisarsarjaa hän kuuluu. Pidin tästä kuitenkin, koska se toi mieleeni suosikkini Laura Honkasalon kirjat. En osaa selittää mistä samankaltaisuus johtuu, ehkä 20-30-vuotiasta päähenkilöistä, jotka asuvat Helsingissä, ehkä kerrontatyylissä oli muuten vain jotain samaa, jota en tähän osaa analysoida. Mutta pienellä karsimisella tästä olisi saanut vielä paremman kirjan.
Kirja sai minut(kin) pohtimaan sisarussuhteita. Minulla on kaksi nuorempaa veljeä ja hyvin olen heidän kanssaan pärjännyt, mutta mietin olisiko elämä jotenkin erilaista jos minulla olisi sisko. Kysyin asiaa muutamalta kaverilta (kaikilla on siskon lisäksi myös veli) ja kaikki sanoivat, että sukupuolta enemmän merkitystä on sillä, kuka sisaruksista on lähempänä omaa ikää eli ikä vaikuttaa siihen, kenen kanssa synkkaa lopulta parhaiten. Haluan kuitenkin uskoa, että parhaimmillaan sisaren kanssa voi kokea sellaista sielujen sympatiaa ja henkistä sisaruutta, johon ei veljen kanssa (eri sukupuolen vuoksi) pääse. Toisaalta olen kuullut liikaa siitä, että sisarsuhteet kaatuvat siihen, mihin naistenväliset ystävyyssuhteet liian usein eli kateuteen, kun toinen on muka kauniimpi ja hoikempi, hänellä on mielenkiintoisempi työ, kauniimpi koti, parempi mies ja fiksummat lapset. Ranteen kirjassa tytöt ovat siitä ihailtavia, että he ovat kaiken tämän yläpuolelle; edes mies ei tätä symbioosia pysty rikkomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti