Parvekejumalat

Anja Snellman on jäänyt minulle vähän tuntemattomaksi kirjailijaksi, vaikka tosi monet nuoret naiset ovat hänen vankkumattomia ihailijoitaan. Tähän mennessä olen lukenut Snellmanilta vain Lemmikkikaupan tytöt ja Lyhytsiipiset. Vaikka Snellman onkin jäänyt vieraaksi, arvostan kuitenkin häntä kirjailijana todella paljon. Siksi olen jättänyt hänen kirjansa rauhaan, etten morkkaisi hienoja kirjoja vain siksi, että minä en niitä ymmärrä. Snellmanin uusin, Parvekejumalat, oli kuitenkin pakko saada lukea heti, kun vain löysin sen kirjastosta, sillä aihe on tosi mielenkiintoinen eli islam ja maahanmuuttajanaiset.

Kirjan toinen päähenkilö eli Anis on kotoisin maahanmuuttajaperheestä. Sopeutuminen Suomeen ei ole perheelle kovin helppoa eikä se ole helppoa varsinkaan Anikselle, joka haluaisi elää kuten muutkin suomalaiset teinitytöt eli lumikit: Anis haluaisi mennä Madonnan keikalle, pukeutua tyylikkäisiin farkkuihin ja tavata poikia. Kaikki tämä on kuitenkin perheen mielestä paheksuttavaa, hallahallahalla. Joskus Anis hengailee kaupungilla salaa lumikkikavereidensa kanssa, mutta vaarana on, että kaupungilla kyttäävät isoveljet rollivat näkemästään isälleen, ja silloin kutsutaan koko suku neuvonpitoon ja miettimään rangaistusta Anikselle. Ja sitten Anis tekeekin jotain anteeksiantamatonta, josta rangaistaan pahimmalla tavalla. Kirjan alussa nimittäin kerrotaan, kuinka Anis putoaa alas parvekkeelta, sieltä mikä on ollut tytön lempipaikka. Kirjan nimi, Parvekejumalatkin, viittaa näihin parvekkeelta pudonneisiin tai pudotettuihin maahanmuuttajatyttöihin.

Snellman ei luo Aniksen elämästä kovin ruusuista kuvaa. Uskonto näytetään naisia alistavana ja kaiken kieltävänä. Tai pahinta ei ehkä ole uskonto vaan isä ja veljet, haukat, jotka kyttäävät Anista ja syyttävät tätä kaikesta. Aniksen taustaa vasten on vaikea ymmärtää, että kirjan toinen päähenkilö Alla Pohjola haluaa kääntyä islamiin. Allalle islam edustaa rauhaa, ehkä juuri siksi, että hänellä ei ole isää tai veljiä kyttäämässä. Alla on taiteilijaperheen tytär, jota äiti on aina kannustanut tekemään ja kokeilemaan kaikkea päätöntä. Itse asiassa äiti on ollut aina itse mukana kaikilla festareilla ja muissa tapahtumissa. Lopulta Alla keksii jotain omaa, joka ei äidille kuulu: islamin.

Parvekejumalat on kirjoitettu todella vetävästi ja se käsittelee tärkeää aihetta. Aiemmin olen kritisoinut Snellmanin teoksia hankalan kielen ja erityisesti kertoja- ja näkökulmaratkaisujen vuoksi, mutta tässä kirjassa sitä ongelmaa ei ollut. Aluksi minäkin kummastelin Aniksen kieltä, joka oli liian kuvallista ja erikoista maahanmuuttajatytölle, mutta aika pian siihen tottui. Tarina vain vei mennessään. Kirjassa ei myöskään ollut erikoisia näkökulmakikkailuja vaan Aniksen ja Allan tarinat etenivät tosi selkeästi. Välillä pohdin, miksi Snellman oli valinnut kirjaan myös Allan, koska Aniksen tarina oli paljon kiinnostavampi, mutta Allan tarinan kautta naisia ja heidän motiivejaan oli helpompi vertailla. Oli paljon helpompi ymmärtää Aniksen tuska islamin vuoksi kuin Allan halu kääntyä islamiin. Välillä tulikin vähän outo olo, kenen puolella tässä nyt pitäisi olla. Taisi miksi pitäisi olla kummankaan puolella?

Leena Lehtolainen julkaisi syksyllä niin ikään maahanmuuttajatyttöjä koskevan kirjan Minne tytöt kadonneet ja näitä molempia kirjoja vertailtiin julkisuudessa tosi paljon. Lehtolaisen kirjaan verrattuna Snellman esittää kirjassaan selkeän mielipiteen, toisin kuin Lehtolainen, josta ei ei tiedä kenen puolella hän milloinkin on.

Parvekejumalat on yksi kiinnostavimpia kirjoja, joita olen tänä vuonna lukenut. Haluaisin sanoa tästä paljon, mutta en vain pysty tai osaa. Salla on onnistunut tässä minua paremmin, joten kannattaa vilkaista hänen arvionsa täältä.