Kenttäharmaita naisia

Sain kaveriltani joululahjaksi Irja Virtasen kirjan Kenttäharmaita naisia, joka on kertomus nuoresta radistilotasta jatkosodan aikana. Vaikka olenkin kiinnostunut lotista ja lukenut heistä aika paljon sekä kauno- että tietokirjoja, on Kenttäharmaita naisia mennyt jotenkin ohi. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 1956 ja siitä tuli aikamoinen menestys, koska kirja myytiin loppuun heti ensimmäisenä syksynä. Kirjasta ei kuitenkaan otettu silloin toista painosta, koska se aiheutti ilmestyessään kohua, sillä sitä pidettiin lotta-aatteen vastaisena.

Kirjaa on tituleerattu naisten Tuntemattomaksi sotilaaksi ja sitä se onkin: Tuntematonta on nimitetty purnaajien sodaksi ja samaa tunnelmaa on Kenttäharmaissa naisissakin. Naiset tekevät työnsä, mutta sankaruutta ei ole, vaan kaikki on hyvin arkipäiväistä. Se juuri tekee kirjasta niin hyvän: poissa on monista myöhemmin tehdyissä kirjoissa kuvattu hurmahenki ja kiihkoisänmaallisuus, kaikesta tulee ankaraa työtä, jota kyllä tehdään, mutta kiihkottomasti. Tämän saavat huomata myös komennukselle tulevat uudet lotat, jotka kuvittelevat työn olevan täynnä arvokasta lottatoveruutta ja jaloa isänmaallisuuta. Heille annetaan kipakka vastaus siitä, mitä lottatyö todellisuudessa on.

- Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus. Libertee, fraternitee, egalitee. Johan sinä puhut kuin vallankumouksellinen. Kuule, älä tule puhumaan meille isänmaasta. Me olemme unohtaneet sellaiset juhlapuheet vallan. Olemme tehneet vain työtämme ja kehnänneet itsellemme jonkinmoiset elinehdot. Ja vapaa-ajat me nukumme täällä kuin ruumiit. (s. 78.)

Kirjan lopussa on FT Tiina Kinnusen kirjoittama jälkipuhe, jossa hän kertoo paitsi itse lotta-aatteesta, myös kirjan saamasta kritiikistä ilmestymisen aikoihin. Suomen häviö Neuvostoliitolle jatkosodassa aiheutti maassa ulko- ja sisäpoliittisia muutoksia. Näiden muutosten vuoksi Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin välirauhansopimuksen nojalla 23.11.1944, koska Neuvostoliitto ja äärivasemmisto Suomessa pitivät lottia fasisteina. Sodan jälkeen lotista ei kauheasti puhuttu, heitä pidettiin joissakin piireissä fasisteina tai jopa upseerien kenttäpatjoina. Linnan Tuntematon sotilas antoi ilmestyttyään lotista yksipuolisen ja kyseenalaisen kuvan. Virtasen Kenttäharmaita naisia toi Tuntemattomalle oman vastaiskunsa, mutta jäi valitettavasti sen jalkoihin. Kinnunen on jälkipuheessa etsinyt syitä sille, miksi Kenttäharmaita naisia jäi Tuntemattoman jalkoihin. Syynä on varmasti se, että kirjan kirjalliset ansiot eivät yllä Tuntemattoman tasolle, mutta Kinnunen pohtii myös tekijän sukupuolen ja naisiin keskittyvän kuvauksen vaikutusta kritiikkeihin. Miehillä oli tarve käydä läpi sotakokemustaan ja heille annettiinkin siihen mahdollisuus, mutta naisten piti odottaa vuoroaan vielä vuosia.

Kenttäharmaita naisia kertoo nuoresta helsinkiläisylioppilas-Ullasta, joka kaipaa elämäänsä muutosta ja lähtee radistilotaksi Itä-Karjalaan. Ullan tarinassa on paljon yhtäläisyyksiä kirjailijan omaan tarinaan, sillä Irja Virtasen mukaan "Ullan radistin tie oli hänen oma tiensä melkein piirrolleen". Irja myös avioitui lottakomenuksensa aikana aivan kuten Ullakin tekee romaanissa. Ulla tekee poikkeuksen lottien joukossa, sillä hänen isänsä on taistellut sisällissodassa punaisten puolella. Yleisimmin kuva lotasta taitaa olla keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan kuuluva nainen.

Kenttäharmaita naisia lienee herättänyt kohua myös naisten käytöksellä. Välillä ilonpito on niin hurjaa, että yksi lotta oksentaa juovuspäissään huoneessaan ja joukossa on myös niitä naisia, jotka metsästävät sopivaa miestä eivätkä jätä rauhaan edes ukkomiehiä. Jostain syystä kohdat tässä kirjassa eivät tunnu halventavilta, kuten vaikkapa Tuntemattomassa tai Paavo Rintalan Sissiluutnantissa (josta mulla tosin ei ole omakohtaista lukukokemusta), vaan pelkästään realistiselta. Naisten välillä ei myöskään kaikissa tilanteissa valinnut suurta sisarellisuutta, jota monissa myöhemmissä lotta-kirjoissa tai -elämäkerroissa on toisteltu.

Kenttäharmaita naisia tulin lukuvaiheeksi verranneeksi useaan otteeseen Lupaus-elokuvaan, joka on jäänyt mieleeni ärsyttävänä leffakokemuksena yltiöisänmaallisen lottakuvauksen vuoksi. Siihen verrattuna tämä kirja oli ihanan realistinen ja aito kertomus nuorista naisista sodassa. Taas kerran tuli nähtyä, että eletty elämä voittaa sepitetyn tarinan.