 |
| Kuva: Adlibris.com |
Joskus käy vain uskomattoman huono tuuri sellaisten kirjojen kanssa, jotka haluaisi lukea. Leena Lumi suositteli minulle tätä Ros Wynne-Jonesin Sade lankeaa jo vuosi sitten, mutta nyt vasta sain tämän luettua. Olen kolme kertaa varannut kirjan kirjastosta, mutta joka kerta olen joutunut palauttamaan sen takaisin, kun olen päässyt max sivulle 50. Nyt vihdoin sain luettua tämän loppuun asti.
Luen hyvin harvoin, oikeastaan harmittavan harvoin, Afrikkaan sijoittuvia kirjoja, mutta nyt tässä oli yksi. Kirjan alussa minäkertoja, lääkäriksi opiskeleva parikymppinen Maria suuntaa avustustyöntekijäksi Afrikkaan. Koko ajatus lähtee Marian kuolleesta äidistä, joka on aina haaveillut Afrikasta ja nyt Maria lähtee itse katsomaan äitinsä unelmapaikkaa. Eteläisessä Sudanissa on pieni Adekin kylä, jossa on eletty sodan keskellä jo 40 vuotta ja kuivuus ja nälänhätä piinaavat ihmisiä: lapset eivät edes muista aikaa, jolloin taivaasta olisi tullut vettä eikä pommeja. Maria ja muut avustustyöntekijät joutuvat tottumaan uuteen aikaan, pelkoon sodan keskellä. Kylän asukkaista, kuten Polio-Jonista ja Bolista, runoilevasta sotilaasta, tulee Marialle erittäin läheisiä kuin myös Michaelista, joka pelastaa Marian hengen.
Leenan lisäksi tämän ovat lukeneet mm. Susa, Elegia, Katja / Lumiomena, Satu ja Kuutar.
4+/5
Alkup. nimi: Somenthing is going to fall like rain.
Suom. Einari Aaltonen
Like 2010.
366 sivua.
7 kommenttia:
Oi, tämä oli kyllä yksiä viime vuoden voimakkaimpia lukukokemuksia minulla!
Sade lankeaa on tosiaankin kirja tärkeistä asioista. Kuten kirjoitit, helppo se ei ole, hieman raporttimainenkin, mutta mieleenpainuva ja merkittävä.
Oi kiitos, taas kiinnostava kirja mieleenpainuvaksi. Afrikassa tulee kirjallisesti tosiaan käytyä turhan harvoin.
Minä luin Sade Lankeaa -kirjan viime keväänä. Vaikka kirja olikin raadollinen ja riipaiseva, muistan kuitenkin olleeni hiukan pettynyt. Itselleni lukukokemus ei selvästi ollut erityisen mieleenpainuva, sillä kirjan juoni ja tapahtumat ovat ehtineet oikeastaan kokonaan unohtua tässä reilussa puolessa vuodessa. Tämän tyyppisiä kirjoja on niin paljon!
Minulle tämä oli kuin ilma jota hengitän eikä yhtään raporttimainen, ei yhtään kaavamainen, ei loppu edes ollut minusta epätodellinen, sillä kaikki se kauhea tavallaan seurasi Lontooseen, mutta onneksi loppu oli kuitenkin virtaavaa vettä, vaikkakin likasta Thamesia...
Luin tämän hiukset tulessa ja nyt on pakko viedä tämä taas palkkiin saamaan blgosavuja.
Kiitos että teit tämän kirjan, jonka jälkeen kukaan älköön enää kehdatko kysyä: 'Mikä ihmeen Darfur?'
Minäkin olen lukenut tämän ja pidin. Samoin kuin sinäkin, koin kirjan lopun hieman epäaitona, vaikka se juuri siksi lohduttava olikin.
Olen kirjoittanut tästä kirjasta itsekin, tässä suora linkki jos kiinnostaa:
http://mainoskatko.blogspot.com/2011/01/ros-wynne-jones-something-is-going-to.html
Susa, niin minullekin tänä vuonna:)
Katja, juuri tuo raporttimaisuus posti välillä silmään, mutta se oli pientä verrattuna lukukokemukseen.
Linnea, lue ihmeessä tämä kirja.
Tuulia, kiva lukea erilainen mielipide kirjasta, kun tähän asti ne ovat olleet positiivisia:)
Leena, iso KIITOS sinulle kun vinkkasit tästä.
Elegia, lisään arviosi tuonne perään. Kiitos linkistä.
Lähetä kommentti