Metsäjätti

Miika Nousiainen näyttää siirtyvän kirjoissaan aina vain vakavampaan suuntaan: ruotsalaisten ihailusta urheiluhulluuteen ja nyt viimeisimmässä kirjassaan Metsäjätissä viime aikojen ikävään ilmiöön eli tehtaiden lakkauttamiseen. Olen tykännyt kauheasti Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta ja Maaninkavaarasta, joten odotin Metsäjätiltäkin paljon.  Varsinkin Hannan ja Minnan postaukset saivat minut odottamaan kirjalta paljon enkä todellakaan pettynyt.

Metsäjätin aihe on minulle valitettavan läheinen, sillä olen kotoisin Kaakkois-Suomesta, jonne on viime vuosina saapunut useita raskaita uutisia, kun metsäjätit ovat kilvan lakkauttaneet tahtaitaan. Lapsuudessani paperimiehen työtä pidettiin tavoiteltavana: puhuttiin että kun paperitehtaalle pääsee töihin, on siinä hommaa eläkeikään asti. Muistan monen luokkakaverini pettyneen pahasti, kun eivät päässeet yhteishaussa sisään huippusuositulle paperiprosessinhoitaja-linjalle. Muutamassa vuodessa tilanne on muuttunut vähän toiseksi...

Metsäjätin päähenkilö on Kaupin Pasi. Hän on kotoisin pikkupaikkakunnalta Törmälästä, jonka keskipiste on Tehdas. Koulukavereidensa tavoin Pasi ei ole jäänyt vaneritehtaalle, vaan on lähtenyt suuren maailman kauppakouluun. Suuresta maailmasta hänen täytyy palata hetkiseksi takaisin kotikonnuille valmistelemaan tehtaan saneerauksia. Törmälä, jossa kiskotaan keppanaa lähipubissa, on hyvin erilainen maailma verrattuna Helsinkiin, missä Pasi valmistautuu vaimonsa Emilian kanssa perheen esikoisen syntymään. Siihen maailmaan Pasi kuitenkin palaa muistelemaan nuoruusvuosia, jolloin pelailtiin huolettomana jalkapalloa, kuunneltiin puhki Metallican ja Iron Maidenin levyjä ja tienattiin pientä taskurahaa kantamalla juopuneita isiä baareista. Kirjassa tapahtumat liikkuvatkin kahdessa aikatasossa, Pasin nuoruudessa ja nykyhetkessä. Kertojina vuorottelevat välillä Pasi ja välillä Janne, joka on Pasin lapsuudenystävä, törmälään jäänyt nelikymppinen isoisä, jonka mielestä elämässä ei kannata yritään oikein mitään.

Lyhyesti: Minä pidin tästä kirjasta. Pidin tästä ehkä eniten Nousiaisen tuotannossa. Kirjassa on vakavia sävyjä, mutta se on silti helppolukuinen ja kirjoitettu Nousiaisen kevyellä otteella. Luin tätä kirjaa koulussa lukutunnilla ja oppilaita kiinnosti kovasti, että mitä kirjaa opettaja oikein lukee, kun se hymyilee jatkuvasti. Pasi oli minusta ihana henkilö, sellainen välillä vähän pihalla oleva tyyppi, mutta pohjimmiltaan kelpo ja reilu kaveri. Pasin pomoa Turoa inhosin, tietysti, koska hänestä oli tehty kovin häikäilemätön tyyppi, oikea rahanahne paskiainen, joka on helppo kuvitella  päättämään lakkautuksista. Sanna veikkasi Metsäjättiä Finlandia-ehdokkaaksi ja samaa ounastelin minäkin, mutta eipä vaan päässyt Nousiainen mukaan. Metsäjätti tulee kuitenkin taatusti sijoittumaan korkealle tämän vuoden suosikit -listallani.

Luin muuten taannoin Me Naisista Miika Nousiaisen haastattelun. Siinä Nousiainen kertoi uutisia, jotka saivat sydämeni pamppailemaan pelosta. Hän kertoi, että hänellä on muhinut vuosien aikana kolme kirjaideaa ja nyt kaikki kirjaideat on käytetty. Metsäjätti ei saa Nousiaisen viimeiseksi kirjaksi, minä ainakin haluan tätä lisää enkä usko olevani ainoa.

4½ / 5
Otava 2011.

286 sivua.