Tyttö sodassa

Sain vihdoin ja viimein ikuisuusprojektini, Kyllikki Villan Tyttö sodassa. Kenttälotan kirjeitä 1941-1944, päätökseen. Syksykin ehti tulla ennen kuin sain tämän “kesäkirjan” luettua. Ei sillä, että kirja olisi ollut kovin vaikeaselkoista tai raskasta luettavaa, mutta kirjeen muotoon kirjoitettu kirja oli kamalan hidasta luettavaa. Ja luettavaa tässä 479 sivuisessa kirjassa riittääkin.

Tyttö sodassa kertoo siis sen kirjoittajan, Kyllikki Villan, tarinan nuorena lottana jatkosodassa. Kyllikki oli 17-vuotias, kun hän lähti jatkosodan alkaessa viestilotaksi. Kaikkien kolmen komennuksensa ajan hän oli tiiviissä kirjeenvaihdossa äitinsä kanssa. Niistä kirjeistä ja muutamista päiväkirjamerkinöistä kirja koostuu. Tyttö sodassa on paitsi kertomus sodasta ja lotista, myös kuvaus äidin ja tyttären suhteesta.

Kirja oli kyllä varsin mielenkiintoinen kuvaus sodasta ja nuoren naisen elämästä sodan keskellä, kaukana kodista ja vanhemmista, uusien ja uppo-outojen ihmisten keskellä. Muista kirjoista ja elokuvista saamani kuva lotista ja rintamaelämästä poikkeaa aika paljon Villan kirjasta. Ihmisethän elivät rintamalla melko normaalia elämää (jos nyt näin voi sanoa); he esimerkiksi viettivät aikaa yhdessä lentäjien kanssa, kuljeskelivat melko vapaasti metsissä ja rannoilla ja silloin tällöin heillä oli herkkuhetkiä kotoa tuotujen tuliaisten kanssa. Ei siis jälkeäkään fiktiivisten kirjojen osoittamista tarinoista, joissa lottien ei sopinut edes vilkuilla miehiä, työtä oli jatkuvasti eikä missään tapauksessa paisteltu lettuja vaan järsittiin kovaa vanikkaa. Siinä se taas nähdään, että totuus on tarua ihmeellisempää. Hitaasta edistymistä huolimatta kirja oli kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Sodasta kun kerrotaan, niin mukana on paljon koskettavia ja järkyttäviä kohtia. Minulle jäi ainakin parhaiten mieleen Kyllikin lottatoverin kohtalo, jonka venäläiset sotilaat tappoivat.

Kirjan luettua oli pakko tehdä rehellinen kysymys: olisiko minusta ollut lotaksi. Ja rehellinen vastaus: ei olisi.

Lipunkantajat

Lipunkantajat on Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan kolmas osa ja kirjan tapahtumat sijoittuvat suurlakon aikaan. Lakkotouhun keskellä Hilma ja Anna joutuvat ottamaan paikkansa toisten edessä niin puhujina kuin lipunkantajina. Kun sortovalta on vihdoin voitettua, alkaa aivan toisenlainen taistelu, nimittäin taistelua naisten äänioikeudesta. Äänioikeusasiaa naiset puuhaavat jokseenkin yksimielisinä, mutta Viaporin kapina ajaa naiset taas eri leireihin.

Lakkojen ja puhujamatkojen keskellä Hilma taistelee kahden miehen välillä, sillä hänen lastensa isä Artturi on taas palannut kuvioihin. Miehen intomieliset puheet sytyttävät väkisinkin, varsinkin, kun elämä tasaisen puuseppämiehen kanssa tuppaa väliin olemaan melko tylsää. Annan rakkaus taas on kielletty, tunteiden kohde kun sattuu olemaan naimisissa ja monen lapsen isä.

Lähtöä raskaille puhujamatkoille keskellä sydäntalvea on tavallaan helpotus kummallekin, saahan siellä etäisyyttä asioihin. Totuuden hetki koittaa, kun Anna ja Hilma huomaavat tulleensa valituiksi niiden joukkoon, jotka Suomen naiset ovat valinneet edustamaan itseään.

Ihana sarja, joka vain paranee kerta kerran jälkeen.

Mustasukkaiset

Enni Mustosen romaani Mustasukkaiset jatkaa Annan ja Hilman kohtaloiden seuraamista. Kirjassa eletään vuosia 1899-1902 eli sortokauden aikaa. Hilma on ylentynyt piiasta ompelijatareksi ja toimittajan vaimoksi, joka omassa kodissaan joutuu ratkomaan raittiusaasian teoriaa ja käytäntöä. Mies kun tuntuu viihtyvän kaikkialla muualla paremmin kuin kotona, vaikka perhe kasvaa. Anna puolestaan työskentelee saksan kielen sijaisopettajana Nya svenska samskolanissa eli Lönkanissa, ja yrittää samalla valmistua maisteriksi. Kopioidessaan suurta adressia Anna ei voi aavistaa päätyvänsä vielä venäläisten santarmien kuulusteltavaksi. Kaiken keskellä Annaa lohduttaa muuan maisteri Bergström, jonka aviosäätykään ei estä miestä luomasta kaihoisia katseita Annan suuntaan.

Sydänsurut ja tulevaisuudenhaaveet saavat väistyä, kun nuoret naiset tempautuvat mukaan taistelemaan yhteiskuntaa kuohuttavia asioita, kuten juoppoutta, sortovaltaa ja laittomia kutsuntoja, vastaan.

Mustasukkaiset on Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan toinen osa. Ihana ja todentuntuinen teos, jossa viihdekirjamaisen juonen lisäksi käsitellään historiallisia asioita todentuntuisesti ja asiantuntevasti. Enpä tiedä toista kirjailijaa, jolta moinen onnistuu yhtä kiinnostavasti!

Jonakin onnellisena päivänä

Marjukan elämän lähtökohdat eivät ole kovin kaksiset: isä jättää Marjukan tämän ollessa vasta pieni vauva ja äiti alkoholisoituu ja masentuu pikkuhiljaa. Arka ja hymytön Marjukka joutuu puurtamaan kotihommissa ja hoitamaan nuorempia sisaruksiaan. Onneksi kirjat tarjoavat hyvän pakopaikan arjesta. Nuoruudenavioliitto itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa antaa mahdollisuuden muuttaa pois kotoa, missä hallitsee väkivaltainen ja uskonnollinen isäpuoli. Yhtäkkinen rakastuminen kuitenkin muuttaa Marjukan elämän kokonaan, niin hyvässä kuin pahassa. Yhden onnellisen päivän seuraukset voivat olla kauhistuttavat.

Marjukka pakenee Outokummusta pääkaupunkiseudulle ja muuttaa nimensä, mutta menneisyyttä ei pääse pakoon. Marjukkaa pitää pystyssä ystävien tuki, ylpeys työstä sekä suurin kaikista- rakkaus omaan lapseen. Marjukka kuvittelee, ettei muunlaista rakkautta enää tahdokaan, kunnes hän tapaa Jarkon, jonka kanssa voi jakaa aistillisuuden ja syyllisyyden. Voiko kaksi särkynyttä lohduttaa toisiaan?

Ihana kirja, vaikkakin aihe on kauhea. Tunsin monta kertaa suurta yhteenkuuluvuudentunnetta Marjukan kanssa, niin paljon samaa meissä on. Vaikka kirjassa kuvattu rikos on raaka ja suoraa lööppiainesta, Leena Lehtolainen tuo esille myös taustat, jotka teon ovat aiheuttaneet. Välillä Marjukka tuntui ärsyttävältä. Mietin minkä takia hänen piti kokoajan piehtaroida syyllisyydessä ja kieltää itseltään monet hyvät asiat. Eikö olisi jo aika antaa itselleen anteeksi?

Nimettömät

Syksyllä 1894 torpantyttö Hilma Maria Perämäki saapuu Helsinkiin piiaksi matkakirjailija Augusta Ahlstedtin huusholliin. Samaan aikaan sinne muuttaa Augustan edesmenneen veljen tytär Anna Sofia aloittaakseen opinnot jatko-opistossa. Sopeutuminen erikoisena pidetyn Augustan talouteen ei ole helppoa, mutta nuorilta naisilta se onnistuu, vaikka kitkaakin on ilmassa. Anna ja Hilma ystävystyvät keskenään, mutta naiset ajautuvat eri leireihin, kun Hilma tapaa raittiusillassa raittiuspuhuja Artturi Mäkelän ja Anna rakastuu sukulaistensa luona nuoreen, pennittömään ylioppilaaseen. Vaikka kahnauksia syntyy, niin kaikki kolme naista sitoutuvat toisiinsa monien vaiheiden kautta moninaisin säikein.

Enni Mustonen on huippuhyvä kirjailija, mutta parhaimmillaan hän on historiallisten romaanien kirjoittajana, kuten tässäkin kirjassa näkyy. Nimettömät aloittaa viisiosaisen Järjen ja tunteet tarinoita -sarjan, jossa seurataan Annan ja Hilman vaiheita sisällissotaan asti.

Tappava säde

En tiedä kumpi on Leena Lehtolaisen paras kirja, Jonakin toisena päivänä vai Tappava säde. Tappava säde kiinnostaa, koska sen päähenkilö on niin tavallinen ja häneen on helppo samaistua. Tappavan säteen juoni on myös hyvin rakennettu ja koukuttava.

Kirjan päähenkilö on 35-vuotias sosiaaliterapeutti, kiltti ja väritön vanhapiika, jonka elämään tuovat iloa kuorolaulu sekä yksisilmäinen Sulo-kissa. Säde työskentelee turvakoti Kotipesässä, jonka asiakkaita ovat miestensä pahoinpitelemät naiset sekä poikiensa hakkaamat äidit. Säde kyllästyy sivustakatsojan elämäänsä ja alkaa pistää muiden elämiä järjestykseen. Samalla muuttuu myös Säteen elämä.

Ensimmäistä kertaa luin dekkarin, jossa lukijan sympatiat ovat rikoksentekijän puolella. Ehkä sen takia, rikoksen tekijä on tavallinen ja tavallaan myös sääliä herättävä  ihminen. Kirja antoi ajattelemisen aihetta siinä suhteessa, että kaikkien henkirikosten motiivit eivät välttämättä ole kovin yksinkertaisia niin kuin kirjassa näkyy. Ekaa kertaa tätä kirjaa lukiessa mietin, miksi Säteen kaltainen ihminen alkaa tehdä murhia, sillä tuskin kyseessä on julkisuuskaan, kerran Säde tekee niitä jälkiä jättämättä. Ihan kirjan lopussa annetaan vastaus tähänkin kysymykseen ja vaikka aluksi olin että “mitä, häh”, niin kirjaa lukiessa voi kuitenkin löytää viittauksia motiiveista.

Suomen lasten historia

Historiafriikkinä nappasin kirjakaupan alekorista mukaan Jussi Kaakisen, Juha Kuisman sekä Kirsti Mannisen tekemän Suomen lasten historian, jossa valotetaan historiallisia tapahtumia lapsille sopivalla tavalla. Kirjassa kerrotaan jokaisesta historiallisesta tapahtumasta tarina, jonka päähenkilöinä on aina pieni tyttö ja poika sekä heidän urhea koiransa. Tarinan jälkeen seuraa info-sivu, jossa kerrotaan kuvien ja kaavioiden sekä tekstinäytteiden avulla taustoja ja faktoja tarinan tapahtumista, pientä ekstrasälää ja nippelitietoa unohtamatta.

Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 2500 eKr. ja silloin päästään tutustumaan vasarakirveskansan elämään. Kirja kuljettaa lukijaa linnanrakennustyömaalle, nuijasotaan, markkinoille, tehtaalle, siirtolaiseksi Amerikkaan, evakkoon sekä seuraamaan ensimmäistä kuukävelyä. Kovin pienille lapsille en tätä kirjaa lukisi, mutta yli kymmenen vuotiaat innostuisivat varmasti. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.

Ensimmäinen kesä

“Milloin voisin taas rakastaa miestä ilman, että Paulin varjo ei kävisi vähintään hipaisemassa?” Näin miettii vastikään nuorena leskeksi jäänyt Sanna Tina Lundánin teoksessa Ensimmäinen kesä. Tina ja hänen kirjailijamiehensä Reko Lundán julkaisivat vuonna 2006 teoksen Viikkoja, kuukausia, joka kertoo nuoren perheenisän sairastumisesta aivokasvaimeen ja perheen sinnittelystä isän sairauden edestessä. Ensimmäinen kesä on tavallaan jatkoa kirjalle Viikkoja, kuukausia, vaikka kirjan henkilöt oli eri. Tässä kirjassa kerrotaan surutyönsä jo tehneistä ihmisistä, joiden on aika katsoa tulevaisuuteen.

Tarina sijoittuu muutaman kesäisen viikon ajalle kesämökille, jonne kirjan kertoja-Sanna muuttaa tyttärensä Ullan ja parin ystäväperheen kanssa. Sanna on kyllästynyt olemaan yksin aikuinen ja kestämään teini-ikäisen Ullan kiukunpuuskat. Hän kaipaa rinnalleen miestä, joka pitäisi sylissä ukkosella, kutsuisi rakkaakseen ja jonka mielestä Sanna olisi maailman kiihottavin olento. Mielessä Sanna pyytää kuollutta aviomiestään Paulia lähettämään hänelle jonkun ihanan miehen. Sannan toive toteutuu, kun mökille tulee Harri-niminen mies, ja pariskunnalla synkkaa heti. Rakastuminen ei kuitenkaan ole aivan niin helppoa, kun Sanna kuvitteli.

Tosi hyvä ja todentuntuisesti kerrottu kirja yksinäisyydestä, ystävydestä, parittomuudesta, parillisuudesta, liian suuresta muutoksesta ja sopeutumisesta siihen sekä äidin ja tyttären yhteisestä ponnistelusta kohti parempaa tulevaisuutta. Vaikka kirjan pääteemana olikin osoittaa, että elämä voittaa, niin minusta tämä kirja oli jotenkin surullinen. Melkein itkin tätä lukiessa enkä kyllä ikinä liikutu kirjojen ääressä!

Kabulin kirjakauppias

Khaled Hosseinin kirja Tuhat loistavaa aurinkoa jätti kiinnostuksen Afganistaniin ja naisten elämään siellä. Onneksi löysin kirjaesittelyn Åsne Seierstadin kirjasta Kabulin kirjakauppias, joka on dokumenttiromaani tavallisten afganistanilaisten elämästä. En kuollaksenikaan muista, kenen blogista tämä esittely on peräisin, mutta kiitos kuitenkin suosituksesta. Kirja oli mahtava lukuelämys.

Nuori norjalaistoimittaja Åsne Seierstad oleskeli Afganistanissa talibanien kukistumisen jälkeen. Hän tutustui Kabulissa kirjakauppias Sultan Khaniin ja sai idean kirjoittaa kirjan tavallisista ihmisistä, jotka nyt joutuivat muutosten kouriin. Åsne asui perheen luona kevään 2002 ja tutustui perheenjäseniin eli Sultanin kahteen vaimoon, lapsiin ja muihin sukulaisiin. Åsne kävi perheen kanssa basaareissa, kylpylässä, kauneushoidoissa ja häissä. Naisten kanssa kaupungilla liikkuminen on rajattua, mutta miesten kanssa Åsne sai liikkua vapaammin. Niinpä hän kävi myös kirjakaupoissa ja matkoilla. Åsne pukeutui burqaan, koska olisi herättänyt muuten kohtuuttomasti huomiota ja lisäksi burqan alta sai tutkailla rauhassa ympäristöä.

Kabulin kirjakauppias kertoo kielletystä rakkaudesta, järjestetyistä avioliitoista, rikoksista ja rangaistuksista, ankarista säännöistä, nuorten kapinoinnista sekä ennen kaikkea tavallisista ihmisistä, jotka yritävät selvitä elämästä maassa, joka on parasta aikaa suurten muutosten kourissa ja rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Kabulin kirjakauppiaassa oli paljon järkyttäviä ja inhottavia kohtia. Erityisesti kosketti naisten kohtalo, sillä avioliitot ovat suureksi osaksi järjestettyjä ja nuoret naiset saattavat joutua isänsä ikäisten miesten kakkosvaimoksi. Eikä naimissa oleminen ole helppoa: nuoren naisen arvo mitataan immenkalvolla kun taas vanhemman naisen arvon mitta on saatujen lasten, erityisesti poikien, määrä. Tuntuu kauhealta ajatella, että nämä asiat ovat arkipäivää, eivätkä afganistanilaiset itse näe tässä mitään erikoista. Tämä kirja jätti mietittävää pitkäksi aikaa.

Hukkakauraa

Hukkakauraa! Pakkala on akkala! Nämä Kytöjokelaisten miesten pilkkahuudot Pakkalan valkokiharainen Anna muistaa, kun hän palaa opiskelujen jälkeen kotikonnuilleen Pohjanmaan lakeuksille Enni Mustosen kolmannessa romaanissa Hukkakauraa. Anna asettuu asumaan takaisin kotitilalleen Pakkalaan, joka isäntien puuttuessa on aina ollut Kytöjoen silmätikkuna. Pitäjän isoiset, erityisesti Knuuttilan Oiva-vainaa, ovat aina yrittäneet jallittaa Pakkalaa milloin missäkin asiassa.

Kytöjoella Anna joutuu ensitöikseen selvittelemään tiehanketta, joka uhkaa jättää alleen Pakkalan pellot, joista on kaiken kukkuraksi juuri löytynyt hukkakauraa. Lisäksi Annaa työllistää käsityönopettajan työ kansanopistossa. Suuri osa opiskelijoista on innokkaita käsityöläisiä, mutta joukossa on myös niitä, joiden kanssa Annan kärsiväälisyys on kortilla. Ristiriidat saadaan kuitenkin sovittua ennen maakunnan suurta näyttelyä, josta tulee Kytöjokelaisten voimannäyttö. Eikä kirjan loppuessa Pakkalan vainioilla kasva ainuttakaan hukkakauraa.

Ihanasti kirjoitettu kirja, joka kertoo totuudenmukaisesti maatilan elämästä ja ylipäätään elämästä pienessä maalaispitäjässä, sen iloista ja suruista ja pohjalaisesta elämästä. Eniten pidin Pakkalan perheen jäsenistä, rautaisesta Fiia-mummasta, Annan reippaasta Martta-äidistä ja tomerasta Saara-sisaresta, joka hoitaa Pakkalaa sekä Saaran lapsista. Kaikki henkilöt oli kuvattu todella aidoiksi. Tämä kirja kuuluu Mustosen top kolmoseen.