Rakkautta au lait

Tuskinpa kukaan viime aikoina naistenlehtiä selannut on voinut välttyä huomaamasta Kira Poutasen uusinta kirjaa Rakkautta au lait, jota on kutsuttu suomalaiseksi chick litiksi. Suomalainen chick lit on (toistaiseksi vielä) melkoisen harvinaista herkkua, joten siksi tästä Poutasen kirjasta on pidetty suhteellisen kovaa meteliä. Kirja on kuulemma saanut alkunsa siten, että kustantajat ovat huomanneet chick litin olevan vuosittain myydyimpien kirjojen joukossa, mutta Suomesta tämä kyseinen genre puuttuu lähes tyystin. Niinpä WSOY tilasi Poutaselta jonkun hilpeän ja viihdyttävän, naisille suunnatun kirjan. Poutanen tarttui haasteeseen, ja niin syntyi Rakkautta au lait, joka todellakin on hauskinpia pitkiin aikoihin lukemiani kirjoja. Tällaisen kirja-ahmatin piti jo alkaa hieman säännöstellä lukemaansa, jotta tätä herkkua olisi riittänyt pitemmäksi aikaa.

Kirjan päähenkilö on hieman alle kolmekymppinen taideopiskelija Lara, jonka opinnot eivät tosin mene täysin putkeen ja tämän vuoksi opettaja kehottaa Laraa ottamaan hieman etäisyyttä opintoihin. Maitokahvin ja croisanttien vannoutuneena ystävänä Lara ottaa kurssin kohti niiden luvattua maata, Ranskaa, ja päätyy Nizzaan. Nizzassa Lara törmää pian Ninan, jonka luokse hän pääsee asumaan. Taideteorian kehittely jää vähän vähemmälle, kun Lara menee töihin kahvilaan. Onnettomuuksille alttiille Laralle kahvila ei tosin ole mikään maailman paras työpaikka, sillä häneltä tuppaavat kahvit lennellä vähän mihin sattuu. Erään kompastumisen seurauksena Lara törmää pariisilaiseen tsiljonäärimieheen, mister vessapaperiin, ja jatko on kuin suoraan elokuvasta: Lara huomaa pian asuvansa Charlesin kanssa hulppeasti keskellä Pariisia, ajelevansa limusiinilla, ostelevansa luksusvaatteita Charlesin laskuun sekä pyörivänsä seurapiireissä. Luksuselämään totuttautuminen vie Laralta oman aikansa ja juuri, kun kaikki alkaa mennä nappiin, Lara huomaa paratiisissa olevan useampiakin käärmeitä. Kaikki ei tosiaankaan ole aivan niin ihanaa kuin luulisi…

Kirja oli siis viihdyttävintä mitä olen aikoihin lukenut ja Poutanen osaa kirjoittaa osuvasti ja hauskasti. Muutamissa kohdin (varsinkin alussa) tosin tuntui siltä, että kirjailija keskittyi enemmän keksimään huvittavia yksityiskohtia kuin viemään tarinaa eteenpäin. Loppua kohden tarina parani ja lukutahti sen kun kiihtyi. Risuja lopusta, joka oli jokseenkin sekava ja äkkinäinen- aivan kuin kirjailijalle olisi tullut kiire lyödä piste loppuun. Rakkautta au lait on aika paljon samanlainen kirja kuin Laura Saaren Tyyppiteoria, jota olen jo ehtinyt hehkuttaa jossain aiemmassa postauksessani. Jos siis olet lukenut Tyyppiteorian, kannattaa lukea tämäkin. Ja vaikket ole lukenutkaan, lue silti tämä Rakkautta au lait. Se on juuri sopivaa luettavaa esim. tenttikirjojen välissä:)

Musta

Musta on Eppu Nuotion esikoisdekkari ja Pii Marinista kertovan sarjan ensimmäinen osa. Pii on toimittaja, joka siirretään Pasilasta Turkuun tekemään ohjelmia. Pii on viihtynyt Helsingissä hyvin, mutta monille katsojille musta nainen uutisissa on kauhistus. Pii saa kummallisia puhelinsoittoja ja kirjeitä, ja niin hänet siirretään Turkuun pois ihmisten silmistä. Kun avomieskin löytää uuden naisen, ei Piitä pidättele mikään pääkaupungissa. Toimituksessa Pii saa heti raportoitavaksi Käkelän kirkkoherran surman. Kuka halusi murhata viimeisillään raskaana olevan naisen, joka on kaikenlisäksi pappi. Henkilökohtaiset syyt ajavat Piitä tutkimaan tapausta tarkemmin, eikä aikaakaan kun toimittaja joutuu elämänsä pinteeseen.

Musta on Nuotion dekkareista ehdottomasti paras ja sen aihe on todella herkullinen: raskaana olevan pappisnaisen murha, joka sekoittuu myös muihin murhiin. Varsinainen sarjamurhaajatarina siis. Mustassa kiinnostavaa on myös tv- ja radiotyön asiantunteva kuvaus sekä ajankohtaisten aiheiden eli rasismin tuominen mukaan tarinaan. Musta on kirjoitettu vetävästi, mutta niin tässä kuin monissa muissakin Nuotion dekkareissa, murhaaja selviää melko yllättäen. Tässä kuitenkin annetaan teolle selvä motiivi. Välillä ruumiinavauspöytäkirjojen ja eri sairauksien kuvailu menivät yli hilseen- minulla kun ei ole alan sanasto kovin hyvin hallussa:)

Kaiken kaikkiaan mukaansatempaava ja nopea lukukokemus.

Hurmaava mies

Uutinen hurmuripoliitikko Paddy de Courcyn kihlauksesta kohahduttaa koko maata, mutta neljälle naiselle se on erityisen merkityksellinen.

Stylisti Lolalla on toden totta syytä olla kiinnostunut siitä, kenet Paddy nai, sillä vaikka hän on tämän tyttöystävä, Lola ei ole tuleva morsian. Murheenmurtama Lola pakenee Dublinista pieneen rannikkokylään toipumaan. Lomaidylli kuitenkin rikkoutuu, kun paikalle päristelee helikopterillaan piinkova toimittaja Grace. Hän on päättänyt kirjoittaa paljastusjutun de Courcystä ja uskoo, että Lolalla on hallussa tarinan ainekset. Marniella, Gracen kaksoisisarella, voisi myös olla Paddysta paljon kerrottavaa. Paluu menneisyyteen uhkaisi kuitenkin romuttaa Marnien huolella rakentaman täydellisen elämän kulissit. Entäpä tuleva rouva de Courcy, Alicia? Hän on odottanut tätä hetkeä kauan ja päättänyt ryhtyä täydelliseksi poliitikon vaimoksi. Mutta tunteeko Alicia todellisen, kamalan hurmaavan Paddy de Courcyn?

Näin kerrotaan Marian Keyesin Hurmaavan miehen takakannessa. Hurmaava mies on samanlaista kevyttä hömppää kuin Keyesin aiemmatkin romaanit, mutta viihteellisten ainesten sekaan on tällä kertaa upotettu myös vakavampia kertomuksia alkoholismista, parisuhdeväkivallasta ja sairaasta vallanhimosta toista ihmistä kohtaan. Olen aina miettinyt, miksi naiset pysyttelevät kimpassa sadististen ja väkivaltaisten miesten kanssa ja Hurmaava mies tarjoaa kysymykseeni yhden vastauksen. Ihmisen ulkokuoresta ei todellakaan voi tietää, mitä sisällä liikkuu.

Hyvä kirja, joskaan ei mahdu Marian Keyesin parhaimpien kirjojen joukkoon.

Brysselinkaalia

Enni Mustosen Brysselinkaalia sijoittuu nimensä mukaisesti sekä Brysselin europaratiisiin että Suomen maaseudulle. Kirjassa eletään aikoja, kun Suomessa vasta valmistaudutaan liittymään EU:hun ja väännetään kovasti liittymisen puolesta ja vastaan.
Haapasen Elina on vastavalmistunut maisteri. Hän kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka pääsevät Brysseliin haistelemaan eurotuulia. Aluksi elämä suurkaupungissa on hohdokasta, mutta vähitellen kaupunki menettää loistoaan, ja työkin Finnfoodin toimistolla on pelkkää paperinmakuista raportointia ja tietojen keruuta. Epäonnistunut romanssi ja epämääräiset työkuviot saavat aikaan sen, että vuoden jälkeen Elina palaa sydän ja itsekunnioitus säröillä takaisin Suomeen.

Suomessa Elina on hetken tyhjän päällä ilman töitä ja asuntoa, kun eläminen kaksin äidin kanssa ja kaikkitietävän isosiskon neuvot eivät erityisemmin houkuta. Elina on päättäväinen ja fiksu nuori nainen, joka haluaa elämältään enemmän. Niinpä hän pakkaa paperinsa ja muuttaa kesäksi Heimo-enonsa ja Helmi-mummonsa luo Savikoskelle valmistelemaan lisensiaattityötään. Työstä ei tosin meinaa aluksi tulla mitään, kun Elina valjastetaan naapuriin kotipiiaksi. Maatalo ja etenkin sen kaksi pientä, äidin hylkäämää pikkupoikaa, saavat Elinan miettimään elämäänsä uudelleen. Voittaako suomalainen maaseutu Brysselin kansainväliset kuviot? Elämä kutsuu Elinaa, mutta uskaltaako hän vastata elämän kutsuun?

Silloin, kun EU:sta päätettiin, olin ihan pieni lapsi, mutta todennäköisesti se on ollut juuri tällaista kuin Mustonen Brysselinkaalissa kuvaa. Kirja on myös hieno kuvaus suomalaisesta maaseudusta sekä suurkaupungista, ja erilaiset ihmiset on kuvattu aidosti ja asiantuntevasti. Ihana kesätarina!

Toinen kevät

Toinen kevät on hieman vanhempaa Enni Mustosta 80-luvun lopusta, mutta kirja on aivan yhtä hilpeä, rentouttava ja rohkaiseva kuin muutkin Mustoset. Kirjan pääajatuksena kun on rohkaisevasti, että vanhat haavat voivat arpeutua ja rakastua voi aina uudelleen.

Toisen kevään päähenkilö on keski-ikäinen Sinikka Honkanen, jonka elämältä putoaa pohja, kun hänen aviomiehensä vaihtaa Sinikan yks kaks puolta nuorempaan naiseen. Miehen mukana menevät niin asema, itseluottamus kuin vanha tuttavapiirikin. Sinikka on jo vuosikaudet elänyt edustusrouvana ja hoitanut kotia Maurin luodessa uraa. Nyt, kun mies on lähtenyt ja lapset ovat aikuisia, Sinikka tuntuu tukehtuvan kodin yksinäisten seiniä sisäpuolella. Ollessaan sairaalassa tapaamassa tytärtään, Sinikka törmää entiseen kotisiivoojaansa, joka työskentelee sairaala-apulaisena. Tapaaminen jää mietityttämään Sinikkaa; onko hän kellastuneen ylioppilaslakkinsa kanssa sen kummoisempi kuin siivoojana häärivä Irja?

Sinikka ottaa rohkeaan askeleen ja lähtee töihin monien vuosien
jälkeen. Töissä Sinikka tapaa uusia ihmisiä, myös miehen, ja mikä parasta, saa jälleen itseluottamuksensa takaisin. Sinikka huomaa, että elämä voi antaa vaikka mitä, ja onhan olemassa vielä toinen kevät.

Vaikka kirja kertookin keski-ikäisen naisen selviytymistarinan, niin tarina oli kiinnostava myös tällaisen nuoremman lukijan näkökulmasta. Kirja antoi myös ajattelemisen aihetta, kun Sinikka lähtee ennakkoluulottomasti ja kaikkien yllätykseksi siivoamaan. Kirja antoi sen muistutuksen, että kaikkien, myös minun, pitäisi aina muistaa se, että ketään ei kannata vähätellä työn takia ja että kaikki työ on arvokasta.

Rakkaus lainassa

Emily Giffin on melkoisen tuore kirjailija tässä hömppäsarjassa, sillä hänen esikoisromaaninsa Rakkaus lainassa suomennettiin vuonna 2007. En ollut aiemmin kuullut Giffinistä, mutta kun törmäsin tähän Rakkaus lainassa -kirjaan yhdessä divarissa niin päätin kokeilla, miltä sen lukeminen maistuisi. Ainahan uusi hömppä sitä paisi kiinnostaa:) Kirjan valintaan vaikutti myös se, että kansi on hieno (söpön vaalenpunainen) ja päähenkilö on nimeltään Rachel (Rachel on yksi ihanimpia enkunkielisiä nimiä, joita tiedän).

Kirjan päähenkilö on siis nuori Manhattanilla asuva asianajaja Rachel White, joka on koko elämänsä ollut kunnollinen ja tunnollinen. 30-vuotissyntymäpäivänään Rachel kuitenkin tekee kännipäisään emämunauksen päätymällä samaan punkkaan parhaan ystävänsä poikakaverin kanssa. Kyse ei ole kenestä tahansa kundista vaan Dexin on tarkoitus mennä Darcyn kanssa naimisiin syksyllä ja Rachelin on määrä olla häissä kaasona.
Aluksi Rachel luulee, että voi vain kuitata hänen ja Dexin yön kahden humalaisen hairahduksena, mutta pian Rachel huomaa, että hänellä on myös oikeita tunteita Dexiä kohtaan eikä niitä auta turruttaa muiden miesten kanssa. Syyskuiset häät lähestyvät uhkaavasti, ja Rachelin on punnittava tunteitaan ja tarpeitaan niin ystävyyden kuin rakkaudenkin saralla. Tarinan edestessä tulevasta morsiammesta, Darcystä, alkaa paljastua uusia ja yhä yllättävämpiä piirteitä. Darcy ei nimittäin ole aivan niin ihana bestis, kun aluksi on annettu ymmärtää…

Kirja oli sellaista kevyttä hömppää, mutta pidin kirjasta todella paljon. Ainoa miinuspuoli oli se, että arvasin aivan liian aikaisin, miten kirja tulee päättymään. Se ei tosin tämänkaltaisissa kirjoissa liene mikään yllätys… Välillä kirjassa oli myös turhan pitkiä kuvauksia Rachelin ja Dexin salaisista tapaamista, joissa päivä kerrallaan selostettiin kaikki syödyt ruuat jne. Nuo selostukset tuntuivat välillä tympäiseviltä. Kiinnitin kirjassa huomiota siihen, että siinä kiroiltiin välillä aika paljon. Se ei mitenkään haitannut lukunautintoa, mutta tuntui kieltämättä melkoisen huvittavalta, näissä hömppäkirjoissa kun harvoin on tuollaista kielenkäyttöä… Sain muuten lahjaksi Emily Giffinin seuraavan teoksen Rakkauden pudotuspeli, joka käsittääkseni kertoo nyt Darcyn tarinan. Täytyypä ihan mielenkiinnosta lukaista, mitä tuossa kirjassa sanotaan näiden hahmojen kehittymisestä.

Lopuksi siteeraan kirjailija Lauren Weisbergerin mielipidettä kirjasta: “Sinun ei tarvitse himoita parhaan ystäväsi miestä pitääksesi tästä kirjasta (luota minuun)… Tämän kirjan päähenkilöön voi samaistua, ja se on luettava yhdeltä istumalta. Rakastin sitä.”  Niinpä

FC Venus - Anna ja Pete

FC Venus kuuluu lempileffoihini, joten pitihän tämä Katri Mannisen elokuvan pohjalta tekemä kirja saada omaan kirjahyllyyn. Olen lukenut kirjan jo usean otteesen, sillä pidän Katri Mannisen kirjoitustyylistä ja muutenkin tämä kirja on juuri käteen sopivan ohut ja ennen kaikkea hauskaa hömppää. FC Venus- Anna ja Pete ei suoraan kerro samaa tarinaa kuin elokuva vaan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen elokuvaa, siis siihen, kun Anna vasta tapaa Peten, ja vain kirjan loppu on sama kuin elokuvassa. FC Venus on kyllä niin mahtava elokuva, että mieluusti lukisin sen myös ihan kirjaversiona, vaikka saattaa toki olla, että kirja olisi huonompi, leffassa kun näyttelijät ovat sitä parasta antia.

Turkulaisen Annan 29. syntymäpäivä ei suju aivan suunnitelmien mukaan: lääkäri pelottelee ikääntymisen vaaroilla ja kaiken lisäksi avomies jättää Annan aivan tuosta noin vain ilman ennakkovaroituksia. Kun elämä Turussa käy ahdistavaksi, Anna lyö (vedonlyöntihulluna) kaverinsa kanssa vetoa työpaikasta Helsingissä. Anna valitaan työpaikkaan, joka järjestää bileitä ja muita tilaisuuksia, ja edessä on muutto Helsinkiin ja uusi tuttavapiiri. Työkaverit Susa ja Jussi eivät todellakaan ole varsinaisia työmyyriä, mutta häilätessään uusien duunikavereiden kanssa Anna ainakin ehtii tutustua Hesan julkkiksiin. Mainio tuttavuus on myös Annan vuokraemäntä, hieman hassahtanut tätyli Lahja, jonka paras lentoaika (ihan kuin Concordejenkin) on ohi. Bailaamisen ja raatamisen ohessa Annan elämään mahtuu kuolemaa ja rakkautta, oikeita ja varsinkin vääriä miehiä sekä muhkea kolmenkympin kriisi. Mitä tapahtuu, kun Anna kohtaa Peten, joka on muuten kymppi plussan arvoinen saalis, mutta jonka harrastus kuningas jalkopallo aiheuttaa Annalle verenpaineen kohoamista - raivosta.

Anna ja Pete on Katri Mannisen hauskalla tavalla kirjoittamaa takuuviihdettä, joka varmasti vetää lukijan kasvot hymyyn. Vaikka pidänkin Mannisen kirjoista, niin toistuva aihe kolmekymppisestä naisesta, joka pitkän seurustelun jälkeen jätetään kuin nalli kalliolle, ja eron jälkeisestä sinkkuvuodesta alkaa olla jo tuttua kauraa. Voisi olla mielenkiintoista lukea joskus Manniselta täysin erityyppinen tarina vaikkapa naisesta, joka on parin lapsen äiti tai joka elää koko kirjan ajan parisuhteessa, jossa tehdään muutakin kuin pihdataan. Joten Katri Manninen, otapa nyt tästä neuvosta vaari, kun mietit seuraavan kirjasi aihetta…:)

Varjo

Olen lukenut kaikki Eppu Nuotiolta tähän mennessä ilmestyneet Pii Marin -dekkarit. Niistä ensimmäisestä, Mustasta, pidin, toinen, Kosto, oli ihan luettava, mutta Maksusta en tykännyt ollenkaan. Maksun luettuani päätin, että seuraavaa dekkaria en välttämättä halua lukea ollenkaan, mutta toisin kävi… Kun huomasin uusimman kirjan eli Varjon mainoksen, päätin kaikista hyvistä päätöksistäni huolimatta varata kirjan kirjastosta, sillä se kertoo mielenkiintoisesta aiheesta, kunniamurhasta. Sain Varjon jo ennen pääsiäistä, mutta vasta eilen sain luettua sen loppuun. Lukuajan pituus kertonee jotain siitä, mitä ajattelin tuosta kirjasta…

Varjossa rannalta löytyy kuolleena nuori morsiuspukuun puettu nainen, jonka huulet on ommeltu tiukasti yhteen ja vasen nimetön on leikattu irti. Selviää, että nainen on muslimiperheen tytär, naistutkimuksen opiskelija Shabina, joka on vähää aiemmin vihitty avioliittoon kristityn miehen kanssa. Onko kyseessä kunniamurha? Entä missä on Shabinan vastavihitty aviomies? Nuoren naisen kuolema kiinnostaa toimittaja Pii Marinia, joka alkaa kerätä lankoja käsiinsä. Piin tutkimuksia haittaa kuitenkin suhde poliisi-Heinoon, joka on ollut katkolla pidemmän aikaa. Lopulta Pii saa käsiinsä Shabinan vanhan ystävän, jonka vihje johdattaa tutkijat ovelle, jossa lukee Varjo…

Varjo oli ihan luettava kirja, mutta tuskin tulen lukeneeksi sitä enää uudelleen. Välillä juoni eteni vauhdikkaasti ja kirjaa oli pakko ahmia, mutta välillä tapahtumat etenivät toivottoman hitaasti. Esim. murhaaja selvisi ihan noin vaan muutaman viimeisen sivun aikana, mutta kunnollista motiivia ei saatu. Muutenkin kirjassa oli paljon kohtia, jotka jäivät aivan avoimiksi tai niiden selitykset olivat puutteellisia. Enkä oikein tykännyt Nuotion ratkaisusta, jossa Shabinan murhan ohessa Pii selvittelee myös biologisen isänsä kuolemaa: oliko kyseessä onnettomuus vai murha? Nämä kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa häiritsivät toisiaan ja nyt kumpikin jäi käsittelyltään jotenkin vajaaksi.

Neljän kirjan jälkeen olen jotenkin kyllästynyt myös Pii Mariniin. Pii on mielestäni ärsyttävä toisten asioihin tuppautuja, joka tekee hätiköityjä johtopäätöksiä. Ja pikkuhiljaa alkaa ärsyttää myös se, että monissa kohdin korostetaan sitä, että Pii on tummaihoinen. Minusta sitä on ihan turha toistaa jokaisessa kirjassa.

Niin tai näin, mutta onhan näitä Pii Marin -kirjoja luettava niin kauan kuin niitä vain ilmestyy, jotta voin nähdä miten Pii kirjojen myötä kehittyy. Suosittelen tätä kirjaa kaikille muille Pii Marinin ystäville sekä niille, jotka haluavat lukea viihdyttävän dekkarin, jossa ei erityisemmin mässäillä verellä. Ja ai niin, herättihän tämä kirja paljon ajatuksia kunniamurhiin liittyen. Jos joskus vain olisi aikaa, niin lukisin mielelläni jonkin aiheeseen liittyvän kirjan.

Muuten, Varjon luettuani yksi asia jäi mielen päälle pyörimään. Miksi täytyy julkaista kirjoja joka vuosi, jos kerran kirjailijan rahkeet tai aikataulu ei siihen riitä?

Vasikantanssi

Enni Mustosen kirjoista kanssani pääsiäislomalle pääsi Vasikantanssi, joka on yksi ehdottomista suosikeistani Mustosen teoksista. Vasikantanssi on vähän vanhempaa Mustosta parinkymmen vuoden takaa, mutta kirja ei kuitenkaan ole yhtään vanhentunut vaan ajattomuudessaan sopii luettavaksi yhä tänäkin päivänä. Ja eiväthän kirjat rakkauteen pettyneistä naisista mene koskaan pois muodista.

Tarinan minä-kertoja on kolmeakymppiä lähestyvä Minna, jonka juopunut runoilija-avomies on jättänyt huoltamaan yksin parin kolmea alle kouluikäistä lasta palaten aina silloin tällöin sekoittamaan Minnan ja lasten elämää. Kirjan alussa korttitalo tuntuu romahtavan, kun Minnan “vara-äiti” kuolee äkillisesti ja Aki ilmestyy taas kerran maisemiin. Töissäkin on ongelmia ja kaiken kukkuraksi selviää, että esikoista kiusataan. Asuminen lähiössä tuntuu ankealta eikä valopilkkuja juuri ole näkyvissä. Sattumalta Minna törmää vanhaan, lempeään mieheen, josta tulee Grönholmin perheen pelastava enkeli, sillä Erkki esittelee Minnalle ja lapsille elämää pienessä maalaiskylässä. Kun Minnalle tarjotaan mahdollisuutta etätöihin, tämä ei aikaile vaan pakkaa Santun, Sallan ja Saaran muuttoautoon ja suuntaa kirkasvetisen järven rannalle sydän-Suomeen. Pienessä maalaiskylässä odottavat uudet ihmiset ja uusi elämäntapa. Jännittämistä riittää, kun seurataan Minnan ja lasten -paljasjalkaisten stadilaisten- sopeutumista maalaisympäristöön. Lopulta rakkauteen pettynyt Minna saakin huomata, että ajan myötä kipeätkin haavat voivat arpeutua ja rakastuakin voi uudelleen!

Vasikantanssi on ensimmäisiä Mustosia, joita olen lukenut, ja vuosien kuluessa olen ehtinyt lukea kirjan kerran ja toisenkin, mutta kirja on yhtä valloittava jokaisella lukukerralla. Suosittelen Vasikantanssia kaikille, jotka haluavat lukea ihmisten tavallisista tarinoista, joilla kuitenkin on onnellinen loppu. Ihanteellista lomalukemista ja samalla voi fiilistellä Mustosen kuvauksilla idyllisestä maaseudusta.

Sooloilua

Katsoin Sooloilua-elokuvan DVD:ltä ja sen jälkeen piti lukea myös Katja Kallion samanniminen kirja. En oikein osaa päättää, onko Sooloilua hyvä vai huono kirja. Olen lukenut sen pariin otteeseen, mutta jokin siinä aina ärsyttää. Kirjassa on hyvä juoni, mieleenkiintoinen kerronta ja hauskat henkilöhahmot, mutta joku siinä silti klikkaa.

Sooloilua kertoo nuoresta Emmasta, joka työskentelee kaupunkilehdessä ja vastailee palstallaan ihmisten kysymyksiin. Emma on hyvin itsenäinen nainen, joka ei ole tottunut huolehtimaan muista kuin itsestään ja korkeintaan ystävästään Idasta sen jälkeen, kun naiset ovat käyneet kokkareilla, jatkoilla ja jatkojen jatkoilla. Eräänä päivänä kaikki muuttuu, kun Emma tapaa hurmaavan kapellimestarin. Emman ja Joelin välille kehittyy kiihkeä suhde ja he tapaavat aina silloin, kun Joel on Suomessa. Huuma ja sängyssä nahkeaksi vanuttunut tukka kyllä pukevat Emmaa, mutta pikkuhiljaa suhde kehittyy vakavampaan suuntaan, kun soppaan lisätään vinksahtanut anoppi-kokelas, hemaiseva ex-tyttöystävä ja sokerina pohjalla- vauva. Kaikenlaisia yllättäviäkin tilanteita tulee esiin, kun keitoksen annetaan muhia 300 sivun verran välillä hämmentäen…

Ihmettelin hieman, kun kirjassa kerrottiin Emman olevan itsekäs ihminen, mutta samalla Emma muutti asumaan Joelin äidin kanssa ja hoivasi tätä Joelin ollessa työmatkalla  ja usein sillonkin, kun Joel oli paikalla. Minusta Emman käytös osoittaa mitä suurinta jalomielisyyttä ja epäitsekkyyttä, koska minusta ei ainakaan olisi hoivaamaan kenenkään miehen äitiä, oli kyseinen mies sitten kuinka ihana tahansa!