Olen lukenut kaikki Eppu Nuotiolta tähän mennessä ilmestyneet Pii Marin -dekkarit. Niistä ensimmäisestä, Mustasta, pidin, toinen, Kosto, oli ihan luettava, mutta Maksusta en tykännyt ollenkaan. Maksun luettuani päätin, että seuraavaa dekkaria en välttämättä halua lukea ollenkaan, mutta toisin kävi… Kun huomasin uusimman kirjan eli Varjon mainoksen, päätin kaikista hyvistä päätöksistäni huolimatta varata kirjan kirjastosta, sillä se kertoo mielenkiintoisesta aiheesta, kunniamurhasta. Sain Varjon jo ennen pääsiäistä, mutta vasta eilen sain luettua sen loppuun. Lukuajan pituus kertonee jotain siitä, mitä ajattelin tuosta kirjasta…
Varjossa rannalta löytyy kuolleena nuori morsiuspukuun puettu nainen, jonka huulet on ommeltu tiukasti yhteen ja vasen nimetön on leikattu irti. Selviää, että nainen on muslimiperheen tytär, naistutkimuksen opiskelija Shabina, joka on vähää aiemmin vihitty avioliittoon kristityn miehen kanssa. Onko kyseessä kunniamurha? Entä missä on Shabinan vastavihitty aviomies? Nuoren naisen kuolema kiinnostaa toimittaja Pii Marinia, joka alkaa kerätä lankoja käsiinsä. Piin tutkimuksia haittaa kuitenkin suhde poliisi-Heinoon, joka on ollut katkolla pidemmän aikaa. Lopulta Pii saa käsiinsä Shabinan vanhan ystävän, jonka vihje johdattaa tutkijat ovelle, jossa lukee Varjo…
Varjo oli ihan luettava kirja, mutta tuskin tulen lukeneeksi sitä enää uudelleen. Välillä juoni eteni vauhdikkaasti ja kirjaa oli pakko ahmia, mutta välillä tapahtumat etenivät toivottoman hitaasti. Esim. murhaaja selvisi ihan noin vaan muutaman viimeisen sivun aikana, mutta kunnollista motiivia ei saatu. Muutenkin kirjassa oli paljon kohtia, jotka jäivät aivan avoimiksi tai niiden selitykset olivat puutteellisia. Enkä oikein tykännyt Nuotion ratkaisusta, jossa Shabinan murhan ohessa Pii selvittelee myös biologisen isänsä kuolemaa: oliko kyseessä onnettomuus vai murha? Nämä kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa häiritsivät toisiaan ja nyt kumpikin jäi käsittelyltään jotenkin vajaaksi.
Neljän kirjan jälkeen olen jotenkin kyllästynyt myös Pii Mariniin. Pii on mielestäni ärsyttävä toisten asioihin tuppautuja, joka tekee hätiköityjä johtopäätöksiä. Ja pikkuhiljaa alkaa ärsyttää myös se, että monissa kohdin korostetaan sitä, että Pii on tummaihoinen. Minusta sitä on ihan turha toistaa jokaisessa kirjassa.
Niin tai näin, mutta onhan näitä Pii Marin -kirjoja luettava niin kauan kuin niitä vain ilmestyy, jotta voin nähdä miten Pii kirjojen myötä kehittyy. Suosittelen tätä kirjaa kaikille muille Pii Marinin ystäville sekä niille, jotka haluavat lukea viihdyttävän dekkarin, jossa ei erityisemmin mässäillä verellä. Ja ai niin, herättihän tämä kirja paljon ajatuksia kunniamurhiin liittyen. Jos joskus vain olisi aikaa, niin lukisin mielelläni jonkin aiheeseen liittyvän kirjan.
Muuten, Varjon luettuani yksi asia jäi mielen päälle pyörimään. Miksi täytyy julkaista kirjoja joka vuosi, jos kerran kirjailijan rahkeet tai aikataulu ei siihen riitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti