Mulle iski äkillinen ja yllättävä loma, kun tällä viikolla täytyy raahautua vaan kahtena päivänä yliopistolle. Ajattelin sitten ristiä tämän tulevan loman lukulomaksi, jonka pyhitän vain ja ainoastaan kirjojen lukemiselle. Kohta alkaa viimeinen harjoitusrumba, joten ounastelen, ettei kirjallisuudelle jää sitten niin kauheasti aikaa ja kun ulkona on ihan liian paljon pakkasta (nyt -15 astetta), voin hyvillä mielin lusmuta sisällä lukemassa.
Yritän nyt muuten vetää tiukkaa linjaa, etten käy enää kirjastosta lainailemassa kaiken maailman opuksia, joita haudon hyllyssä kolme kuukautta ja palautan ne sitten lukemattomana, vaan keskityn enemmän oman kirjahyllyni lukuisiin (lukemattomiin) kirjoihini. Tai sitten jos on pakko käydä kirjastossa, niin saan lainata sieltä vain sellaisia kirjoja, joita olen himoinnut tosi kauan, tai mielellään vielä sellaisia pikalainakirjoja, joilla on vain viikko laina-aikaa, etten voi kasata kirjoja kotiini. Pikalainahyllystä löysin muuten oheisen Anna-Lena Laurénin kirjan Sitten saavuin Moskovaan, jonka kannoin melkein riemusaatossa kotiini, kun muistan kuulleeni tästä paljon kehuja. Enpä olisi voinut olla enempää väärässä.
Kirjoittaja, siis Laurén itse, on toimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa kirjeenvaihtajana. Laurén on julkaissut aiemmin kaksi kirjaa Venäjään ja venäläisiin liittyen, joten ajattelin että tämä tuoreinkin olisi samanlainen, varsinkin kun takakansi vielä hehkutti, että "lukija saa tietää paljon venäläisyydestä". Hohhoh. Tässä toistellaan vaan samaa vanhaa tarinaa siitä, miten venäläisnainen kaatuessaan vain kohentaa ripsiväriään ja jatkaa matkaa tai miten venäläismies tuo naiselleen sitä kalliimman lahjan, mitä enemmän tästä pitää. Enimmäkseen Laurén kuitenkin kirjoittaa itsestään ja omista kokemuksistaan, siitä millaista on olla sinkkunainen ja tapailla miehiä ja pahus, kun ei sitä oikeaa meinaa löytyä millään. Ihan hyvä ja taidokkaasti kirjoitettu tarina tämä oli, mutta minuun ei valitettavasti vedonnut, kun en ihan tällaista odottanut. Eli pettymys oli, ei voi mitään.
2 kommenttia:
No höh! Minäkin kun olen luullut, että tuo on tosiaan sellainen kurkkaus venäläiseen kulttuuriin. Ei minua Laurénin elämä kiinnosta, vaan se venäläinen kulttuuri.
Kiitos kuitenkin bloggauksesta! Tiedänpä olla tarttumatta tähän.
Morre, ei tosiaan kannata tarttua. Mietin, että uskaltaiskohan sitä tarttua Laurénin aiempaan kirjaan "Hulluja nuo venäläiset", joka kyllä kuulostaa enemmän tietokirjalta venäläisestä kulttuurista.
Lähetä kommentti