Syyslaulu

Pirjo Rissasen Syyslaulu on mielestäni paras kirja, jonka hän on kirjoittanut. Ennen kaikkea tykkään siitä, että Rissanen kertoo tässä päähenkilön elämänkaaren nuoresta opiskelijatytöstä vanhaksi naiseksi. On jotenkin kiinnostavaa lukea näitä kertomuksia, jotka kuvaavat naisen koko elämää. Toinen syy, miksi kirja on mielestäni niin hyvä, on aihe. Kaikki muut Rissasen kirjat käsittelevät enimmäkseen äidin ja tyttären välistä suhdetta eikä siitä pääse eroon tässäkään kirjassa, mutta pääpaino on miehen ja naisen välisessä suhteessa.

Kirjan tapahtumat alkavat 60-luvun alusta. Viola Aro on vähän päälle parikymppinen suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija, kun hän kohtaa Toukon, tulevan kirjailijan, johon hän rakastuu. Violan ja Toukon rakkauden alku on ruma, sillä Violan sisar Linnea löysi miehen ensin. Tämä raastaakin sisarten välejä koko ajan. Viola ja Touko päätyvät kuitenkin naimisiin, muuttavat kauas pois Helsingistä ja saavat lapsia. Touko keskittyy hyvässä nosteessa olevaan kirjailijanuraansa, Violalalle jää arjen pyörittäminen, lasten pyllyjen peseminen ja sähkölaskusta huolehtiminen. Mitä enemmän Touko saa mainetta ja kunniaa kirjailijana, sitä kauemmaksi he Violan kanssa toisistaan ajautuvat. Touko haluaa ihailua, hänelle ei riitä se tavallinen arki tai Violan ja lasten rakkaus. Vuodet kuluvat, Violan ja Toukon avioliitto menee välillä ylä- välillä alamäkeä. Touko kääntyy enemmän narsistiseksi, Viola taas alkaa kapinoida ja miettiä, millaista elämä olisi, jos saisi elää niin kuin itse haluaa, piittaamatta Suuresta Taiteilijasta. Toukon kanssa kun joutuu pohtimaan ja pelkäämään sitä, saako oman perheen kokemuksia ja tapahtumia käyttää materiaalina kirjoissa.

Kirjan heikkous oli siinä, että tapahtumia kuvattiin vain Violan kautta. Se selittyy tietysti sillä, että Viola on koko kirjan keskushenkilö ja häneen tarinaansa tässä kerrotaan, mutta olisi ollut mukava tietää Toukon näkökulma ja motiivit joihinkin asioihin, esimerkiksi perheen käyttämiseen kirjallisena materiaalina. Kyllähän Toukon näkökulmaa välillä sivuttiin ja lopussa mukaan tulee myös Violan nuorin tytär, jonka kanssa suhde on ollut hankala, mutta nuo jäävät aika pinnallisiksi. Toinen silmiin pistävä seikka on se, ettei kirjassa näy minkäänlaista ajankuvaa, vaikka tapahtumat sijoittuvat varmaan viidelle vuosikymmenelle. Olisi ollut hauska lukea eri aikojen tapahtumista, sillä nyt jäi tunne, että kaikki olisi voinut tapahtua 90-luvulla. 

Ison plussan Rissanen ansaitsee tämänkin kirjan kohdalla siitä, miten hän kuvaa henkilöitä ja punoo juonta. Henkilöt ovat kiinnostavia ja helposti samastuttavia (etenkin Viola) ja tarina kulkee eteen päin vaivattomasti. Juonen sisään on myös heitelty taidokkaita koukkuja, jotka pakottavat lukemaan vielä yhden luvun lisää.