Ylivalotus

Salla Simukka on jälleen kerran niitä nuortenkirjailijoita, joita tulee luettua vähän vanhasta muistista. Simukka on kirjoittanut mm. romaanit Kun enkelit katsovat muualle ja Minuuttivalssi, joihin suosittelen tutustumaan. Lisäksi Simukka on jo useana vuonna kirjoittanut Tapio ja Moona -sarjaa, johon viimeksi lukemani Ylivalotus kuuluu. Jos en ihan väärin muista, Ylivalotus taitaa olla jo sarjan viiden kirja. Tapio ja Moona -sarja ei kuulu suorimpiin suosikkeihini Simukan tuotannosta, mutta koska sarja ei myöskään ole mitään kauheaa höttöä, tulee uusin osa tsekattua aina kun se ilmestyy kirjastoon.

Tapio ja Moona -sarja alkaa prometheusleiriltä, jossa Tapio on leiriläisenä ja Moona apuohjaajana eli apparina. Parin vuoden ikäero ei haittaa, vaan pari ystävystyy. Tiivistä ystävyyttä meinaavat horjuttaa välillä Moonan tunteet Tapiota kohtaan, mutta tilit tehdään selviksi ja yhdessä osassa parivaljakko mm. matkustaa Berliiniin tapaamaan Moonalle hieman etäiseksi jäänyttä isää. Yleensä kirjoissa on seurattu tasapuolisesti sekä Moonan että Tapion elämää, joista Tapio kiinnostaa minua enemmän siitä syystä, että hänen perheensä on erilainen verrattuna Moonan yksinhuoltajaperheeseen: Tapiolla on nimittäin kaksi äitiä. Ylivalotuksessa Tapio jää kuitenkin harmittavasti taustalle, kun Moonan tarinaa tuodaan enemmän esille. Tapion tarinassa olisi ollut kyllä paljon kerrottavaa, sillä aiemmin naisille immuuni nörttipoika ihastuu uudessa lukiossaan ensi kertaa elämässään.

Uusin osa pyörii tosi paljon uskonnon ympärillä, sillä Moonan hyvä ystävä Maija, joka aiemmassa osassa on jättänyt lukion kesken ja lähtenyt vapaaehtoistyöhön Venäjälle, palaa takaisin lukioon, koska "Jumala on häntä käskenyt tekemään niin". Agnostikko- ja ateistiystävät ovat Maijan uskoontulosta hämillään ja joutuvat -Moona muiden mukana- pohtimaan suhdettaan uskontoon ja Jumalaan.

Kuten jos alussa mainitsin, Tapio ja Moona -sarja ei kuulu minun suosikkeihini, mutta luen näitä mielelläni sujuvan keronnan vuoksi. Henkilöihin on jotenkin kauhean vaikea tarttua kiinni, ehkä se johtuu iästä ja erilaisesta elämäntilanteesta. Ylivalotus on ehkä tämän sarjan heikon lenkki, mikä johtuu varmasti tuosta uskontoaiheesta, joka jatkuu läpi kirjan. Lopussa on ihmeellinen sairaalakohtaus, joka tuntui jotenkin päälleliimatulta. Jos sarja kiinnostaa, suosittelen tarttumaan kahteen ekaan osaan eli Kipinään ja Virhemarginaaliin. Aiemmin olen kirjaa lukiessani puhissut siitä, miten Tapiossa ja Moonassa käsitellään sellaisia asioita, jotka eivät ehkä ole 15-17-vuotiaille kovin tyypillisiä, siis tosi henkeviä keskusteluja, ja yhdessä osassa 9-luokkalainen Tapio jopa tarkasti enonsa väitöskirjasta jotain laskelmia. Tähän kirjaan isot asiat, eli tuo uskonto, sopivat, kun henkilöt ovat jo lukiolaisia.

Koska lukiessani kiinnitän usein huomiota epäolennaisuuksiin, ihmettelin koko kirjan ajan suuresti sitä, mitä ihmettä matikkanero ja muutenkin vähän ujonpuoleinen Tapio teki ilmaisutaidon lukiossa. En muista, selitettiinkö tätä asiaa jotenkin kirjassa, mutta vähän kumman fiiliksen se jätti. Simukkahan on muistaakseni kirjoittanut YLEn Uusi päivä -sarjaa, joten jäin miettimään, yritetäänkö Tapio ja Moona -sarjaan luoda jotain Virtauksen multimedia-ilmaisutaito-lukionhenkeä. Lisäksi mietitytti sarjan jatko, koska Moona alkaa olla tässä jo aika "iso" eli abiturientti, joten on hauska tietää, kuinka pitkään Tapion ja Moonan tarina vielä jatkuu. Toivoisin ehkä, että Simukka siirtyisi Tapiosta ja Moonasta välillä uusien hahmojen pariin.

Ylivalotuksesta on muuten kirjoitettu myös Sallan lukupäiväkirjassa.

3/5