lauantai 31. joulukuuta 2011

Kirjavuosi 2011

Nyt on aika laittaa kirjavuosi 2011 pakettiin. Ruutuvihkoni kertoo, että vuonna 2011 luin huikeat 131 kirjaa - määrä, jonka olen saavuttanut viimeksi lukiovuosina, kun sain lukea kesälomalla päivät pitkät. Merkittävää on, että tuossa kirjamäärässä ei ole yhtään kirjallisuudenopintoja varten luettuja kirjoja, mutta useita nopealukuisia lasten- ja nuortenkirjoja sekä useampikin tuttu ja turvallinen Enni Mustonen, joita luin kesän aikana. Tänä syksynä olen jostain syystä kärsinyt kirjoitusmotivaation puutteesta - tämän olen usein tuonut blogissanikin esille, joten aika paljon lukemiani kirjoja on jäänyt postaamatta. Yritän korjata tilannetta heti tammikuussa postailemalle vanhoja kirjoja tänne. 

Vuonna 2011 luin vanhaan tapaan enimmäkseen kotimaisia romaaneja, mutta ilahduttavasti myös tietokirjoja ja aiemmista vuosista poiketen nuortenkirjoja kului. Kirjablogin myötä olen alkanut seurata tiiviimmin erilaisia kirjapalkintoja ja olen lueskellutkin joitakin Finlandiaehdokkaita. Erikoisinta vuoden 2011 kirjoissa oli se, että luin paljon uutuuskirjoja. Uutuuskirjoissa en tyytynyt pelästään tuttuihin naamoihin vaan luin myös itselleni tuntemattomien kirjailijoiden kirjoja. Syytän tästä kirjablogeja, joista saan aina hyviä vinkkejä lukemisen arvoisista uutuuksista. Blogin myötä olen myös alkanut seurata kustantajien uutuusluetteloita tarkemmin. Uutuuskirjojen isoon määrään syksyllä vaikutti vielä sekin, että lähikirjastosta sai varata kirjoja ilman varausmaksua. 

Tänä vuonna tutustuin kahteen uuteen kirjailijaan: paljon hehkutettuun Ian McEwaniin, johon ihastuin Sementtipuutarhan myötä, sekä Cecilia Samartiniin, jonka Nora & Alicia on vahvasti ehdolla vuoden 2011 kirjaksi. McEwaniin tulen tutustumaan vielä ensi vuonnakin, sillä minulla on kesken paljon kehuttu Rannalla. Samartinin kimppuun odotan myös pääseväni ensi vuonnakin.

Haasteita

Yllytyshylly kun olen osallistuin tänä vuonna moniin haasteisiin. Ikuisuusprojektini Aakkoshaaste tuli korkattua ja se etenikin, tosin vain yhdellä kirjalla. Ensi vuoden saldo on toivottavasti parempi. Vielä huonommin kävi kivan 10 klassikkoa -haasteen kanssa, jossa en päässyt alkua pidemmälle. Ei haasteiden kanssa kumminkaan aivan penkin alle menty, sillä sain suoritettua oman Lapsuuden suosikit -haasteeni sekä Karoliinan Siskoskirjat- ja Suomalaisen keskiluokan arki -haasteet, vaikkakin kahteen jälkimmäiseen luin enemmän tuttuja, jo aiemmin lukemiani kirjoja, kuin uusia. Aivan haasteköyhä ei uudesta vuodestakaan tule, sen verran monia kiinnostavia haasteita olen nähnyt.

Suosittuja kirjatekstejä

Vilkaisin Bloggerin tilastoja (siirryin Google Analyticsiin vasta muutama kuukausi sitten, joten luotettavampia tietoja ei ole) ja sen mukaan vuoden 2011 viisi suosituinta kirjatekstiä olivat Adoptiomatka, Veljen vaimo, 3096 päivää ja Bagdadin prinsessa. Selkeänä ykkösenä keikisteli itselleni yllätyksenä Bridget Jones - elämäni sinkkuna. On yllättävää, mutta myös mukavaa, että yli kymmenen vuotta sitten ilmestynyt kirja kiinnostaa edelleen ihmisiä. Muiden kirjojen kohdalla kiinnostavuus näyttää korreloivan sen mukaan mikä on ollut eniten esillä mediassa.

Susan vuoden 2011 kirjahuiput

Vihdoin päästään itse asiaan eli omiin suosikkikirjoihin. Vaikka luin paljon hyviä ja mieleenpainuvia kirjoja, oli niiden joukosta kuitenkin helppo valita ne vuoden parhaimmat. Kaikki kirjat eivät ole ilmestyneet vuonna 2011, vaan joukossa on monia vanhempiakin kirjoja.

Vuoden odotetuin:
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

Vuoden pettymys:
Marja Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle

Vuoden yllättäjä:
Kari Häkämies: Rehelliseksi tunnettu

Vuoden kaunein kirjankansi:












Iida Rauma: Katoamisten kirja

Vuoden lastenkirja:
Raili Mikkanen: Suomen lasten linnakirja

Vuoden nuortenkirja:
Sisko Latvus: Kaukana omalta maalta

Vuoden tietokirja:
Anna Kortelainen: Eri kivaa!

Vuoden tositarina:
Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

Vuoden viihdekirja:
Annakaisa Iivari: Tyttöministeri

Vuoden kirja:
Nora & Alicia, Adoptiomatka sekä Metsäjätti kävivät tästä ankaraa taistoa, mutta voittajaksi selviytyi lopulta Metsäjätti.

Tässä vielä top kolme kotimaisista ja ulkomaisista kirjoista:

Kotimaiset:
1. Miika Nousiainen: Metsäjätti
2. Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka
3. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Ulkomaiset:
1. Cecilia Samartin: Nora & Alicia
2. Ian McEwan: Sementtipuutarha
3. Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa

Kiitos tästä vuodesta ja railakasta, lukuelämysten täyttämää uutta vuotta kaikille!!

5 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Valtavan määrän kirjoja olet lukenut! En minäkään postaa kaikesta lukemastani, koska ei ehdi tai sitten ne liittyvät työhön tai tutkimukseeni. Oletko muuten kirjoittanut Anna Kortelaisen kirjasta, koska nimi ei nyt sano minulle mitään eli varmaan mennyt ohi?

Oikein hyvää ja uutta lukuvuotta 2012 sinulle!

Leena Lumi kirjoitti...

Ihanaa, että luit Ros Wynne-Jonesin Sade lankeaa ja pidit siitä. Ian McEvanin lukemisen aloitus on toki yksi tärkeimpiä asioita, mitä voi elämässään tehdä;-)

Samartinin Nora & Alicia ei tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin hänen Señor Pergrinonsa, josta sitten pidinkin tosi paljon.

Elämyksellistä, lumoavaa vuotta 2012 sinulle!

Karoliina / Kirjava kammari kirjoitti...

Kivoja kirjoja ja hyvä lukuvuosi! Kiva, että sait kaksikin Kirjavan kammarin haastetta suoritettua. :) Postailen ensi viikolla niistä, ja sitten haasteita suorittaneet voivat osallistua palkintoarvontoihin.

Hyvää alkanutta vuotta 2012!

Sisko Latvus kirjoitti...

Kiitos, olipa hauskaa päästä listallesi!

Susa P. kirjoitti...

Sara, olen kirjoittanut Kortelaisen kirjasta joskus keväällä. Eri kivaa kertoo siis L. Onervan Helsingistä. Hyvää lukuvuotta myös sinulle!

Leena, kiitos itsellesi että suosittelit Sade Lankeaa -kirjaa. Minä taas luulen, että Senor Peregrino ei kolahda minuun samalla tavalla kuin Nora & Alicia. Kiitos samoin sinulle!

Karoliina, kiitos vielä uudestaan kivoista haasteista. Ja hyvää vuoden jatkoa sinulle!

Kiitos sinulle Sisko hyvästä kirjasta!