lauantai 31. joulukuuta 2011

Meidän Marikki

Astrid Lindgrenin kirjoja luettiin meille paljon silloin kun olin pieni. Siitä huolimatta Kesäkummun Marikki on jäänyt minulle vieraaksi, vaikka äitini vahvistikin, että kyllä Marikkia on meillä luettu. Ehkä se on vain jäänyt kivempien kavereiden, Vaahteranmäen Eemelin, Melukylän lasten ja Pukarikadun Lotan alle. Bongasin sattumalta kirjaston jouluhyllystä kirjan Meidän Marikki ja ajattelin ottaa sen mukaan verestämään hieman lapsuusmuistoja. Meidän Marikki sisältää kirjat Marikki ja Marikki ja Kesäkummun tuikku.

Marikki on pieni tyttö, joka asuu Kesäkumpu-nimisessä talossa. Marikilla on pikkusisko Liisa, joka ihailee etevää isosiskoaan kaikessa. Sitten on vielä äiti ja isä ja perheen kotiapulainen Alva. Naapurissa asuu Abbe Nilsson, poika jonka perhe on kovin erilainen kuin Marikin, sillä Abben isä juo eikä perheellä ole rahaa. Marikin päivät täyttyvät kaikesta hauskasta, kuten leikeistä Liisan ja muiden kanssa, vappukokolla käynnistä ja huviretkestä, joka sitten keskeytyy vihaisten sonnien takia. Hauskaa on, kun koko perhe pääsee pormestarinnan tanssiaisiin tai he saavat mennä Liisan kanssa Omenakummun maataloon. Liisa ja Marikki ovat erottamaton parivaljakko ja vielä ihanampaa on, kun Marikissa ja Kesäkummun tuikussa heille syntyy uusi pikkusisko, Kaisa. Ikävyyksiäkin sattuu välillä, kun koulussa Miia kiusaa, mutta Marikki kyllä keksii keinon Miian taltuttamiseksi.

Marikki-kirjat on helppo tunnistaa Lindgrenin kirjoista, sillä päähenkilö on tomera ja päättäväinen tyttö, joka on pohjimmiltaan herttainen ja hyväätarkoittava mutta onnistuu välillä sähläämään. Muistelen, että lapsena oli hauska kuunnella Lindgrenin kirjoja juuri siksi, että vaikka ensin sählättiin, kääntyivät asiat kuitenkin lopulta parhain päin. Marikin perheen kotielämä näytti aika vanholliselta, sillä isä oli töissä ja kotona oli äidin lisäksi kotiapulainenkin ja pyykkipäivinä avustamassa kävi vielä erillinen pyykkäri. Olisi hauska tietää, millaista ajankuvaa tässä eletään. Ei tämä kirja itselleni antanut mitään nostalgiapuuskaa isompaa, vaikka herttainen kirja tämä oli ja Ilon Wiklandin kuvitus oli hienoa, vaikka kirja mustavalkoinen olikin. Marikin ja Liisan keskinäistä touhuamista oli hauska seurata enkä voinut taas olla ajattelematta, että olisipa ollut lapsena kova juttu, jos minulla olisi ollut pikkusisko.

***Luin kirjat osana Lapsuuden suosikit- ja siskoshaasteita***

3/5
Alkup. nimi: Madicken / Madicken och Junibackens Pims
Suom. Laila Järvinen / Kristiina Rikman
WSOY 2002. 6. painos.
372 sivua.

3 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Oli ihana törmätä Marikkiin täällä. :) Minulle Marikki

Marikin kotielämä on aika vanhoillista, mutta niin se taitaa olla kaikissa Lindgrenin kirjoissa? Tommin ja Annikan äiti on kotirouva, Eemelin ja Melunkylän lapsissa maalaistalossa naisten- ja miestentyöt ovat aika lailla eriteltyjä (Marikki on tässä sikäli erilainen, että Marikin perhe on herraskainen kaupunkilaisperhe), Ronja Ryövärityttäressäkin Loviisa hoivaa kaikkia ryöväreitä. Niin - ja Lotta-kirjojen äiti taitaa olla niin ikään kotiäiti?

Käsittääkseni Marikissa eletään 1900-luvun alkua.

Minulle Marikki on Lindgrenin kirjoista yhteiskunnallisin. Naapurin isän juoppous, elinten kauppaaminen, pyykki-Iidan herätysuskonnollisuus sekä pöpö-Miian perheen toivoton köyhyys tulevat aika lailla selviksi. Marikki isänsä johdatuksella herää huomaamaan tämän. Olenkin ihan varma, että aikuinen Marikki olisi ollut aikansa naisasianainen. :)

Karoliina @ Kirjava kammari kirjoitti...

Marikki on minulle aivan ylirakas. Olen iloinen, että luit tämän, vaikkei se samanlainen nostalgiakirja sinulle olekaan kuin minulle. :)

Susa P. kirjoitti...

Lumiomena, sen siitä saa, kun bloggaa kiireessä: kiitos kun otit esille tuon yhteiskunnallisuuden, jonka minä unohdin tyystin arviosta. Se vähän hämmensi minua, kun muissa Lindgrenin kirjoissa yhteiskunnallisuutta ei juuri ole. Marikki tosiaan sopisi naisasianaiseksi:)

Karoliina, minulle taas Eemeli ja Melukylän lapset ovat niitä rakkaimpia:)