perjantai 30. joulukuuta 2011

Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä

Annamari Marttisen Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä oli joskus vuosia sitten lempikirjojani, ei niinkään tarinan takia vaan Marttisen sujuvan kirjoitustyylin vuoksi. Olen lukenut muitakin Marttisen kirjoja, mutta mikään muista Marttisen kirjoista ei yllä tämän esikoisen tasolle.

Takakannen mukaan kirja kertoo intohimoista, joiden suuntaa arki muuttaa. Kerrankin takakannen kuvaus on osuva. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Inarin ja Antonin ympärille, jotka ovat aviopari. Eräänä kesäisenä iltana Inari ja Anton sattuvat seuralaisineen samaan paikkaan ja intiaaniprinsessa, Inari, lumoaa Antonin täysin. Inari ja Anton rakastuvat ja jättävät entiset kumppaninsa. Vuosia kuluu, Inari ja Anton menevät naimisiin ja pitsialusasut vaihtuvat pehmeisiin paituleihin, aamurakastelut leikkipuistoihin. Yhtenä aamuna Anton sitten havahtuu siihen, että he ovat Inarin kanssa paiskautuneet kilometrien päähän toisistaan. Eräänä päivänä Anton kohtaa nuoren ja raikkaan opiskelijatytön, joka tuntuu kovin virkistävältä nuutuneen Inarin jälkeen.

Marttinen ei kuvaa lapsen saamista ja äitiyttä mitenkään ihannoiden vaan antaa tulla paitulintäytteistä arkirealismia oikein täyslaidallisen. Lapsettomana luin kuvauksia lapsiperhearjesta lievän inhotuksen vallassa ja samalla hoin mielessäni, että "mä en ainakaan tekis noin, mä en ainakaan tekis noin". Kirja ei ole mitään herkkua niille, jotka haaveilevat perheenlisäyksestä. Kertojana vuorottelevat Inari ja Anton ja tämä ratkaisu toimi hyvin: oli kiva että annettiin ääni molemmille. Virkistävää oli myös lukea isän mietteitä lapsiperhearjesta. Kirjaan on ahdettu kattava kokoelma elämän ja parisuhteen kriisejä: eroa, pettämistä ja abortteja, mutta missään vaiheessa kirja ei tunnu liian täydeltä. Marttisen sujuvaa ja selkeää kieltä, ei mitään sanoilla tai lauserakenteilla kikkailua, lukee mielikseen ja tarina etenee sutjakkaasti. Tykkään edelleen, että tässä on paras Marttinen.

*******Kotimaisen keskiluokan arki -haaste*******

3½ / 5
Otava 2002.
224 sivua.

5 kommenttia:

Paula / Luen ja kirjoitan kirjoitti...

Marttinen kuulostaa taitavalta kirjoittajalta, mutta hänen aiheensa liippaavat niin läheltä omaa elämää, etten jaksaisi millään juuri nyt lukea omaa elämääni kirjoista :-D! Mukava, että häntä pidetään blogeissakin esillä, sillä voi olla, että joskus vielä haluan näitä lukea. Joku tässä ruuhkaisessa elämäntilanteessa saattaa lukea näitä tosin vertaistukenaan ja ajatella, että onneksi muillakin on ihan yhtä kaoottista ;-D...

Susa P. kirjoitti...

Paula, on tosiaan hyvä että Marttinen on blogeissa esillä, minusta hän ansaitsisi enemmän huomiota:)

Tuulia / Lukutuulia kirjoitti...

Lukupäiväkirjani (siis ei virtuaalinen vaan ihka oikea kirja) kertoo, että olen lukenut kyseisen kirjan syyskuun lopussa vuonna 2005 ja mitä ilmeisimmin pitänyt siitä kovasti. Arvostelusi palautti hieman kirjaa mieleen. Muistan kyllä pitäneeni enemmän Mistä kevät alkaa -kirjasta. Sen sijaan uusimman Marttisen jätin kesken, se oli ainakin siihen hetkeen liian kevyttä ja "löyhää" luettavaa.

Hyvää uutta vuotta!

Kirsi Hietanen kirjoitti...

Luin koko Marttisen tuotannon kuluvana vuonna. Katkeran realistinen kirja oli muistaakseni tämäkin. Jälkikäteen ajatellen Anton on aika kypsymätön kaveri. Vaimon pitäisi aina olla seksikäs ja ihana. Sori, ei toimi, jos lapsiakin aiotaan keskenään hankkia. Vaimo kyllä palautuu aikanaan, ja apua on, jos isäkin paneutuu kotihommiin ja lastenhoitoon... Marttisella on tapana ladata kirjansa melko täyteen. Uusin Ero oli varsin monipuolinen kokonaisluotaus aiheesta! Eniten pidin Kuusta huoneessa, koska siinä on huumoriakin. Ainakin minua nauratti.

Susa P. kirjoitti...

Tuulia, minulla on Mistä kevät alkaa lukematta, mutta varmaan luen sen pian.

Kirsi, minusta tuo Kuu huoneessa on Marttisen kirjoista vähiten kiinnostava, mutta kirjoitit siitä niin kiinnostavasti, että taidan kumminkin ottaa sen lukulistalle.