Olen kauhea matti myöhänen; muut ovat lukeneet Stieg Larssonin puhutun Millennium-trilogian jo aika päiviä sitten, kun minä vielä räpistelen ekassa osassa. Tämä eka osa Miehet jotka vihaavat naisia oli minulla lainassa jo kesällä, mutta silloin en jaksanut keskittyä tarinaan, joten palautin kirjan hissun kissun takaisin kirjastoon. Syksyllä ostin koko sarjan omaan kirjahyllyyni odottelemaan inspiraatiota joka koitti nyt. Oikeesti tämän kirjan alku oli niin pitkäveteinen, kun tässä jankattiin Mikaelin saamaa tuomiota, että en olisi vaivautunut lukemaan tätä loppuun ellen olisi osannut odottaa, että tässä on koukku, joka lopulta vie lukijan mukaansa. Ja niin kävikin. Loppuosa kirjaa ei ollut lainkaan tylsä vaan Mikaelin elämään oli mahdutettu jos jonkinmoisia seikkailuja.
Seuraavaksi vähän juoniselostetta, jonka nappasin suoraan takakannesta ettei vain tulisi mitään juonipaljastuksia. Mikael ”Kalle” Blomkvist, taloudesta kirjoittavan Millennium-aikakauslehden vastaava toimittaja, on pulassa. Hänet tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan. Mahtava paljastusjuttu teollisuuspohatta Wennerströmin hämäräbisneksistä kaatui riittämättömiin todisteisiin, ja Wennerström aikoo asianajajineen ajaa niin Blomkvistin kuin koko lehdenkin puille paljaille.
Kaiken keskellä Blomkvist saa uransa erikoisimman tarjouksen, kun sukufirman entinen johtaja Henrik Vanger lähestyy häntä. Vanger haluaa Blomkvistin selvittävän mitä tapahtui hänen veljentyttärelleen Harrietille, joka katosi elokuisena iltapäivänä vuonna 1966. Tätä suljetun tilan mysteeriä ei kukaan ole koskaan onnistunut ratkaisemaan. Vangerin lupaama palkinto on mitä houkuttelevin: todisteet Wennerströmin rikoksista.
Blomkvist voi vain suostua ehdotukseen. Hän saa avukseen nuoren, tunnehäiriöisen mutta nerokkaan Lisbeth Salanderin, joka on erikoistunut ihmisten yksityiselämän tonkimiseen. Tapaus vie heidät yhä syvemmälle kohti Vangerin perheen ja samalla kansankodin sisällä vellovaa mustaa menneisyyttä: rasismia, vihaa ja veritekoja. Kirjassa todellakin riitti vauhtia ja mielikuvituksellisia juonenkäänteitä. Harrietin kohtalo oli jopa minusta vähän turhan mielikuvituksellinen, olisin odottanut jotain vähän realistisempaa. Monet tämän sarjan lukeneet ovat kehuneet Lisbethiä ja minustakin Lisbeth oli mielenkiintoinen henkilö, sillä hän ei vastannut lainkaan tyypillistä naishenkilöä. Lisbeth on sosiaalisista ongelmista kärsivä, taitava hakkeri eikä hänen ulkomuotonsakaan ole kovin naisellinen. Ei siis kovin tavallinen henkilö. Lisbethiä enemmän tykästyin kuitenkin Kalleen, hurmaavaan naistenmieheen, jonka kuvittelin koko ajan kirjailijan näköiseksi.
Summa summarum: kirja oli mielenkiintoinen ja hyvä lukukokemus. Se sopi hyvin myös minulle, vaikken mikään hillitön dekkarifani olekaan. Tämän kirjan perusteella en voi kuitenkaan sanoa olevani varsinaisesti koukussa. Aion kuitenkin ehdottomasti lukea koko sarjan läpi, ihan vaan katsoakseni mikä tässä niin kovasti ihmisiä viehättää.
PS. Pieni varoituksen sananen sen suhteen, että lähiaikoina luettujen kirjojen määrä vähentynee reilusti. Aloitin nimittäin opetusharjoittelun, joka kestää joulukuun puoliväliin saakka, enkä tietenkään tajunnut, kuinka suuritöinen harjoittelu on. Vapaa-aika tulee siis olemaan kortilla, mutta aina kun tuntisuunnitelmilta suinkin ennätän aion keskittyä lukemiseen
2 kommenttia:
Sain tän kirjan nyt vihdoin luettua ja meinasin myös jättää ekaks kesken, koska alku oli niin pitkäveteinen. Loppua kohti onneks parani huomattavasti ja välillä oli sellasia kohtia, että ei pystyny lopettaan lukemista. Mutta silti olisin ehkä kaivannut kirjaan vielä jotain, tosin en oikein tiedä mitä. :D Tykkäsin, mutta ei tää musta maailman paras kirja ollu, niin kuin jotkut on mulle sanonu. Mutta aion kyllä loputkin sarjan osat myös lukea.
Ipu, ei tää mustakaan mikään maailman paras kirja ollut, mutta sen verran hyvä että jatko-osat on pakko lukea. Onneksi en ole maailman ainoa ihminen, joka ei ollut ihan myyty tästä kirjasta.
Lähetä kommentti