Vihdoinkin se tapahtui! Olen jo kauan odotellut Riikka Pulkkisen uusinta kirjaa Totta, ja viime viikolla postista kolahti vihdoin ja viimein tieto kirjastosta, että saan tämän kirjan luettavaksi. Raja oli aikanaan niin hieno lukukokemus, että odotin tältäkin kirjalta paljon. Ehkä vähän turhankin paljon.
Totta on alkuasetelmaltaan aika samanlainen kuin Rajakin, sillä myös tässä teoksessa lähestyvä kuolema on vahvasti läsnä. Rajan tavoin tässäkin kirjassa on useita kertojia, joten kertojanäkökulmat vaihtelevat paljon. Se on tavallaan hyvä ja tavallaan rasittavaa, sillä koskaan ei tiedä, kuka puhuu totta. Mutta se on kirjan tarkoituskin.
Kirjan keskiössä on eräänlainen perhedraama äitien ja tytärten välillä. Perheen kantaäiti, Elsa, on kuolemaisillaan syöpään ja se tarkoittaa, että hänen tyttärensä Eleonooran ja tyttärentyttärensä Annan on sopeuduttava elämään ilman äitiä ja mummia. Draama ei kuitenkaan liity varsinaisesti Elsaan, Eleonooraan ja Annaan vaan sen juuret ovat paljon kauempana 60-luvulla ja tapahtumiin liittyy Eeva, Elsan entinen kotiapulainen. Elsan kerronnan kautta päästään välillä sukeltamaan myös 60-luvun tapahtumiin.
Olen kovin viehättynyt näihin sukudraamoihin ja se minua tässäkin kirjassa eniten kiinnosti. Minusta on hauska seurata, mitä erilaisia jännitteitä ja salaisuuksia vuosikymmenien saatossa perheiden välille on kertynyt ja mitä tapahtuu, kun nämä salaisuudet alkavat paljastua. Kirjan henkilöistä Eeva oli kaikista nautittavin, sillä hän oli niin selkeästi eri maailmaa -maalaistyttö - toisin kuin nämä helsinkikäisen porvariskodin asukkaat. Eevan tarinasta päästäänkin siihen, miksei kirja minusta ollut niin hyvä kuin odotin. Ensiksikin odotin tältä kirjalta varmaan liikoja; kirjaa oli tehty vuosi pidempään kuin oli tarkoitus, joten ajattelin että tämän täytyy sitten olla tosi hyvä. Toinen syy on se, että luin kirjan aika nopeasti, koska halusin tietää lisää Eevasta ja tietysti myös kirjan loppuratkaisun. Se kostautui, sillä hätäisesti luettuna en ehtinyt pohdiskella ja käsitellä kaikkia esille tulevia seikkoja ja kirja saattoi välillä tuntua sekavalta, kun kertojat ja tapahtumat vaihtelivat. Pulkkisen kaunista kieltä on pakko hehkuttaa, mutta valitettavasti minulla ei ole tarjota lukunäytettä hehkutukseni tueksi, sillä kirjasto kaipaili kirjaa jo takaisin.
Rajalle tämä kirja ei siis ihan pärjännyt, mutta saa nähdä mitä käy jos / kun luen tämän joskus uudestaan. Rajahan ei toista lukukertaa kestänyt, mutta luulen, että tästä kirjasta saan enemmän irti toisella lukukerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti