Ensiksi mainos: Sara, Tomomi ja Jenni ovat perustaneet kaikille avoimen nettilukupiirin. Lukupiirin idea on, että aina kuun 15. päivä julkistetaan kirja, josta kokoonnutaan puhumaan seuraavan kuun 10. päivä. Kuukauden kirjana on nyt Doris Lessingin Kultainen muistikirja ja keskustelu tuosta kirjasta alkaa 10.11. Lukupiirin idea on aivan loistava, sillä kukin voi osallistua omien kiinnosten / mahdollisuuksien kautta. Eikä välimatka ole esteenä! Jos et ole vielä tutustunut lukupiiriin, pääset sinne täältä.
Nyt viimeksi luin kirjan, joka on ollut aika paljon esillä varsinkin blogeissa eli Kamila Shamsien Poltetut varjot. Tarina kertoo pitkästä ajanjaksosta, vuodesta 1945 2000-luvulle, Hiroko-nimisen naisen elämässä. Tapahtumat saavat alkunsa Nagasakin atomipommista, jossa Hiroko menettää rakastettunsa. Hiroko lähtee Intiaan tapamaan rakastettunsa sukulaisia ja rakastuu siellä perheen Sajjad-nimiseen palvelijaan. Intian alkaessa natista liitoksistaan Hiroko ja hänen uusi perheensä siirtyvät Pakistaniin. Myöhemmissä vaiheissa kirjaa liikutaan myös Afganistanissa ja ihan lopussa Yhdysvalloissa. Enempää en halua sanoa, ettei tule juonipaljastuksia.
Luin kirjan melkein yhdeltä istumalta ja pidin kovasti lukemastani. Kirja oli omiaan minulle, sillä pidän historiasta ja eri kulttuureiden kuvaamisesta. Hirokon kohtalo oli minusta pysäyttävä. Toisesta maailmansodasta mainitaan yleensä keskitysleirit ja atomipommit on melkein unohdettu. Tässä kirjassa se puoli nostettiin esille. Tuntui niin järkyttävältä, että pommeja ei aluksi pitänyt pudottaa Nagasakiin pilvisen sään takia mutta yhtäkkiä pilveen ilmestyykin aukko ja Hirokoon näkökenttään pelkkää valkoista. Järkyttävältä tuntui sekin, miten Hiroko koki tapahtumasta häpeää: siiven muotoiset arvet selässä muistuttivat jatkuvasti tapauksesta eikä Hiroko ollut halukas puhumaan tapahtumasta kenellekään. Ja ihmisten asenteet, kun Hiroko alkoi odottaa lastaan: ties mitä atomipommi oli hänelle aiheuttanut! Vaikka tarina olikin fiktiota, en lainkaan ihmettele etteikö näin olisi voinut sattua.
Kirjalle on pakko antaa pyyhkeitä siitä, että yhteen 460-sivuiseen teokseen oli tungettu niin paljon tapahtumia. Olisi ollut mukava pysähtyä rauhassa miettimään, mutta tapahtumia vyörytettiin päälle vähän liikaakin. Raskaan aiheensa puolesta ollut järkevää jakaa kirjaa useampaan osaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti