Mulla on ollut aina tietty (negatiivinen) ennakkokäsitys kirjailevia julkkiksia kohtaan. Lähtöajatus on, että kustantajat ovat ottaneet euronkuvat silmissä vilkkuen julkaisuohjelmaansa tunnetun nimen kirjoittamaa liirum laarumia, jolla ei ole mitään tekemistä kirjallisuuden kanssa. Ajatus on aika hölmö; ihan kuin ihminen, joka on lahjakas yhdellä alalla ei voisi olla sitä myös toisella. Tässä onkin suurin syy, miksi Tiina Lymin Susi sisällä on lojunut lukemattomana koko kesän. Lisäksi median kautta saamani kuva Lymistä ei ole kovin mairitteleva, joten senkään vuoksi kirja ei kamalasti inspiroinut.
Romaanin aihe on jo loppuunkulunut: pettäminen parisuhteessa. Tästä aiheesta onkin vaikea kirjoittaa mitään ja huumorikin on aihetta käsiteltäessä käytetty loppuun (vrt. Haarautuvan rakkauden talo). Lymi kuitenkin lähestyy aihetta komiikan näkökulmasta. Tässä vaiheessa on syytä huomauttaa, että Susi sisällä on ilmestynyt ensin Lymin ohjaamana näytelmänä Tampereen Työväen teatterissa, muistaakseni vuonna 2009. Se selittänee juonen koomillisuuden.
Kirjassa on siis pariskunta Vesa ja Tuula, jotka ovat pienten
lasten vanhempia ja aivan lääpällään toisiinsa. Vesa on kunnon aviomies, puhuu ja pussaa eikä nipota vaimonsa astiakokoelmasta vaan kartuttaa sitä itsekin. Vesa kumminkin ehtii jossain välissä kyntämään vierasta peltoa eikä asiassa ole mitään puolusteltavaa, ei sen jälkeen kun Tuula näkee mustaa valkoisella, nimittäin suutelukuvan aamun Hesarissa. Sen jälkeen kaikki on yhtä riehumista, joka menee jo komiikan puolelle (se tosin lienee tarkoituskin): ikkunat hajoavat, astiat lentelevät, nyrkit puhuvat ja sanansäilä viuhuu, kun Tuula purkaa loukkaantumistaan. Yhdessä Vesan kanssa he onnistuvat sotkemaan mukaan riitaansa myös ystävänsä.
Joo-o. Tämän jälkeen on pakko tunnustaa, että Lymi on paitsi lahjakas näyttelijä myös taidokas kynäilijä. Hänen hulvaton tyylinsä tuo mieleen suuresti ihailemani Anna-Leena Härkösen. Yritin etsiä teille jotain näytettä upeasta dialogista, mutten löytänyt mitään sopivaa. Dialogeissa on kuitenkin reilusti huumoria, vaikka ne näyttävätkin ehkä joltain muulta.
Ei tämä mun suosikkikirjoihin mene, mutta olen tyytyväinen, että kumminkin luin tämän. Mitenköhän mulle muuten tuli mieleen, ettei Lymi vaan kirjoittaisi omasta elämästään:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti