Nenäpäivä

Olen jo viikon pähkäillyt, mitä ihmettä sanoisin uusimmasta Finlandia-voittajasta, Mikko Rimmisen Nenäpäivästä. Kirja on ollut esillä jo niin monissa arvosteluissa ja blogeissa, etten keksi tähän enää mitään lisättävää, varsinkaan kun en edes erityisemmin pitänyt koko kirjasta. (Yllätys yllätys). Mulla ei ole mitään erityistä pakkoa lukea Finlandiavoittajan kirjaa, vaan luen sen jos sattuu kiinnostamaan (yleensä ei kiinnosta). Nenäpäivässä oli mun mielestä kuitenkin kiinnostava juoni, ja koska tämä ei ole saanut missään mitenkään ylettömän positiivista arviota, oli ihan pakko saada tietää, onko kirja niin huono kuin arvostelut antavat ymmärtää.

Juonta on varmaan aika turha alkaa selostamaan, mutta tässä nyt jotain: Irma on kai vähän yksinäinen nainen, joka seurankaipuussaan haksahtaa rimputtelemaan ihmisten ovikelloja sekä naapurustossaan Hakaniemessä että Keravalla. Tämä oli juuri se kohta juonessa, joka sai minut tarttumaan kirjaan. Todella herkullinen aihe siis. Irma selittää asunnon omistajille olevansa taloustutkimuksesta ja tekevänsä tutkimusta, mutta jokin esityksessä ei liene kovin vakuuttavaa, sillä pian poliisi on Irman perässä.

En odottanut tältä kirjalta mitään kummoista, ja katso: kun ei odota mitään, voi vain yllättyä positiivisesti. Ei tämä mikään mun lempikirja ole, mutta ei myöskään niin surkea kuin odotin. Kirjassa ihastuin heti Rimmisen kieleen, sillä se on lennokasta ja siinä on runsaasti uudissanoja. Ikävä kyllä kirja on jo kirjastossa, joten ette saa maistiaisia tästä hurmaavasta kielestä. Valitettavasti kirjan juoni ei lentänyt ihan samalla lailla kuin kieli, joten siinä on suurin syy siihen, miksi en kirjalle lämmennyt. Vähän turhan paljon junnattiin paikallaan, pohdittiin ja pähkäiltiin.

Kirja on ollut esillä vaikka missä blogeissa, mutta lähiaikoina se on lukenut Erja jonka kanssa olen hyvin samoilla linjoilla.

2/5