Sininen soittorasia on sarjan ensimmäinen osa, joka kertoo siitä, kuinka Laura muuttaa tätinsä ja setänsä luo Merenrantakaupunkiin aloittaakseen koulun tyttölyseossa. Merenrantakaupungissa Laura tutustuu monenlaisiin ihmisiin, kuten balettia harrastavaan Tainaan ja kiusattuun mustalaistyttöön Tiikerinliljaan. Tärkein tuttavuus on kuitenkin Pete Panula, villikkopoika, jonka äiti on karannut Saksaan ja mennyt siellä uusiin naimisiin ja jonka hassahtanut isä kulkee mieluummin saarnaamassa ihmisille kuin huolehtii omasta pojastaan. Petestä tulee Lauralle hyvin tärkeä ja yhteydenpito kaksikon välillä jatkuukin koko sarjan ajan.
Luonteeltaan Laura on kiltti runotyttö, joka mielellään kirjoittelee erilaisia satuja ja tarinoita. Erityisesti kolmesta etunimestään (Laura Norma Eleonoora) Laura kehittelee vaikka minkälaisia seikkailuja, sillä Lauran mielestä hänessä on kolme eri tyttöä kerran on kolme nimeäkin: on rohkea tyttö, taiteellinen tyttö ja sitten on vielä tyttö, joka kokoajan arvostelee muita. Koulukortteerissa on sininen soitorasia, josta tulee Lauralle tärkeä esine. Sen musiikki helpottaa koti-ikävää ja samalla se myös muistuttaa Lauraa hänen kirjallisista kyvyistään ja pyrkimyksestä toteuttaa niitä.
Sarjan tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle, ja ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1951. Historiallinen aika näkyy kirjassa hyvin vähän, selkeimmin juuri siinä, että Laura käy tyttölyseota. Muuten kirjassa on vain joitakin viittauksia mm. sotaan, asekätkentään, evakoihin (Laura on kotoisin Metsäpirtistä) ja puhutaanpa kirjassa Mannerheimin hautajaisistakin. Edes henkilöiden nimet (Laura, Taina, Riikka, Heidi) eivät paljasta, että kirjassa eletään 50-lukua. Toisaalta ymmärrän hyvin sen, ettei kirjassa korosteta historiallisia faktoja, sillä kirja on kuitenkin suunnattu pienelle lukijalle, joka ei välttämättä jaksa kiinnostua tai edes ymmärrä kaikkia historiallisia faktoja.
Muistan pitäneeni kirjasta lapsena paljon eikä se mielipide ole aikuisenakaan muuttunut miksikään. Jos kuvailisin kirjaa yhdellä sarjalla, se olisi herttainen. Kirjassa ei tapahdu mitään pahoja asioita, on vain huolettomia leikkejä ja kujeita. Lisäksi Leena Laulajainen on mielestäni hyvin onnistunut tavoittamaan vanhoille tyttökirjoille tyypillisen ilmapiirin.
Sarjan muut osat ovat nimeltään Lumilinnut ja Keltainen sateenvarjo, mutta muistelisin, että lapsena en oikein näistä osista välittänyt, joten en niitä nytkään jaksanut lukea.
PS. Pahoittelen surkeaa kuvaa, halusin kuitenkin laittaa sen siihen, koska minusta kansi on ihana.
************Lapsuuden suosikit -haaste************
3+/5
2 kommenttia:
Enpä tiennytkään, että Laulajainen on kirjoittanut myös tyttökirjoja. Vaikuttaa suloiselta kirjalta. Postasin eilen Peter Panista ja niinpä villikkopoika Pete Panula herätti heti mielikuvia :).
Pienen mökin emäntä, kirja on tosiaan suloinen. Aika hassua muuten, mutta mulla ei käynyt Peter Pan edes mielessä, vaikka yhteys on ainakin nimen myötä aika selvä. Tiedä sitten onko kyseessä sattuma vai tahallinen teko.
Lähetä kommentti