Katoamisten kirja on kyllä toimiva ja kuvaava nimi Iida Rauman esikoisromaanille, sillä tässä kirjassa kadotaan paljon: ensin isä on lähtenyt pois kotoa, äiti on kadonnut sisällissodassa kuolleiden maailmaan, tyttöystävä katoaa päähenkilön elämästä ja päähenkilö, nimettömäksi jäävä nuori nainen, on vähän kadoksissa itseltään. Päähenkilö nappailee nukahtamislääkkeitä, yrittää maalata ja luoda suhdetta tyttöystäväänsä - tuloksetta. Päähenkilö pestautuu vanhainkotiin mummoja pesemään, mutta huomaa pian fantasioivan kosovolaisesta hoitajasta.
Kirja kertoo takannen mukaan runkkaamisesta ja väkivallasta. Runkkaaminen oli sellainen sana, että mietin viitsinkö lukea tätä ollenkan. Lähinnä mieleeni tuli Elina Tiilikan Punainen mekko ja Elina Loisan Julkeat, joissa sivut vilisivät pilluja ja kyrpiä, mutta eipä niissä muuta ollutkaan. Onneksi kuitenkin tartuin tähän, sillä kirjassa oli muutakin sisältöä. Kyllähän tässäkin käytettiin roisia kieltä, mutta se jotenkin hukkui kaiken muun sisällön alle. Myöskään väkivallalla ei mässäilty liikaa, vaan se tuli esiin menneisyyden kautta vähän niin kuin vaivihkaa. Kirja liikkuikin kahdessa aikatasossa eli nykyhetken Turussa ja minä-kertojan kouluajassa. Näissä kouluaikojen muistoissa on mukana salaperäinen Susanna, koulukiusattu, joka kaikkien vuosien jälkeen ilmestyy edelleenkin päähenkilön maalauksiin.
Katoamisten kirja on esikoisromaaniksi harvinaisen eheä teos: juoni etenee vaivattomasti ilman epäloogisuuksia tai takkuamista. Kieli on sujuvaa, ei samalla tavalla runollista kuin vaikkapa Riikka Pulkkisella, mutta vivahteikasta. Ehdottomasti toivon Rauman jatkavan kirjailijana tästä eteenpäinkin. Pakko muuten vielä mainita kannesta, että se on kauneimpia (ellei kaunein) näkemäni kansi.
3/5
5 kommenttia:
Onpa samat ajatukset! Minäkin kiinnitin huomiota ensin tuohon runkkaamis-sanaan ja pohdin, että onko tässä taas joku surullinen kotimainen kuvaus, jossa on rankkuutta, roisiutta ja tekemällä tehtyä rajuutta. Mutta Rauman kirja on onneksi niin paljon enemmän. Ja kieli tavattoman hienoa.
Kannestakin tisin olla samaa mieltä. :)
Katja, muistelinkin että joku muukin kehui kantta. Se olit siis sinä. Oli kyllä tosiaan erilainen lukukokemus kun alkuun ajattelin, mutta onneksi positiivisessa mielessä:)
Kirja yllätti minutkin, positiivisesti tietenkin :--) Minut runkkaamis-sanavalinta herätti kiinnostumaan kirjasta. Tai se samassa lauseessa vanhustenhoidon kanssa. Mietin, että mitähän ihmettä tämäkin nyt on, pakko saada tietää. Mutta roisit jutut jäivätkin vähemmälle osalle tässä kirjassa (en kyllä niitä olisi juuri sen enempää kaivannutkaan). Ja kansi on todella kaunis!
Minullakin oli ensi alkuun vähän sellainen "hoh hoijakkaa" reaktio kun takakannen esittelyn luin, mutta onneksi tartuin kirjaan, sillä pidin kuitenkin kovasti! Rauma vakuutti kyllä minut esikoiskirjailijana ja jään odottamaan lisää!
Susa, toivottavasti saamme tosiaan kuulla Raumasta lisää piakkoin:)
Lähetä kommentti