Tyttöministeri

Annakaisa Iivarin toinen teos Tyttöministeri kiinnosti minua kahdesta syystä: ensiksikin Iivarin esikoinen Juhannus italialaiseen tapaan oli mielettömän hauska lukukokemus ja toiseksi Tyttöministeri kertoo nimensä mukaisesti politiikasta, joka ei ehkä ole niin yleinen aihe viihdekirjallisuudessa. Ja sopihan kirja tietysti hyvin luettavaksi ennen ja jälkeen vaaleja.

Tyttöministerin pääosassa on tuiki tavallinen ruotsinmaikka Iiris Luoto, joka on tavallisen miehen vaimo ja kahden murrosikäisen pojanjullikan äiti. Alku etenee hieman hitaasti, kun valotetaan Iiriksen tylsää perhe-elämää, jossa päivän riittää pelastamaan uusi vadelmanpunainen toppatakki. Käänne tapahtuu kuitenkin, kun Iiris joutuu onnettomuuteen. Onnettomuuden jälkimainingeissa ja julkisuusryöryssä Perinteiset arvot -puolue nappaa Iiriksen eduskuntavaaliehdokkaaks,i ja sen jälkeen alkaa tapahtua hengästyttävällä vauhdilla: Simsalabim ja Iiris pääsee 11 000 äänen jättipotilla Arkadianmäelle, jossa hänestä leivotaan uusi itsepalveluministeri. Iiriksen elämä Helsingissä tuntuu aluksi jännittävältä, onhan siellä paremmat kahvilat ja leivokset kuin kotona Lietossalmella, ja uuden virtuaalikouluhankkeen kehittely tuntuu mielekkäältä. Pian Iiris saa huomata myös ministerintyön kääntöpuolet: mokia kyttäävät törkytoimittajat ja uudistuksia vastustavat puolueen vanhat jarrut. Kotielämäkään ei suju kovin hyvin, kun perheen moottori on satojen kilometrien päässä. Mutta toisaalta, eipä siinä kotihuolet paljon paina, kun salaperäinen liikemies Vladimir ilmaantuu kuvioihin.

Kirjan juoni etene varsinkin hitaan alun jälkeen reippaasti. Kerronta on hersyvän hauskaa, sillä Iiriksen elämästä löytyy vaikka millä mitalla hauskoja käänteitä. Erityisesti Iiriksen aviomies Paavo oli hauska tyyppi (vain kirjan sivuilla, en tosielämässä voisi kuvitellakaan olevani naimisissa hänen kaltaisensa kanssa:)), joka säätää siellä ja täällä. Kerronnassa en oikein pitänyt siitä, että siitä oli turhaan tehty moniäänistä; kertojana vaihtelivat Iiriksen lisäksi mm. mies, poika, anoppi ja sisko. Tämä on vähän turhaa, koska esim. poika ja anoppi saavat vain yhden puheenvuoron.

Takakansi lupaa kirjan olevan "poliittinen satiiri", mutta minä en tätä ihan poliittisena satiirina pitänyt, ainakin jos tätä vetaa esim. Tervon Koljattiin. Hauskasti tässäkin kuitenkin pilailtiin politiikalla. Esimerkiksi virtuaalikoulu, jota Iiris on pontevasti lanseeraamassa, vähentää yhteisöllisyyttä, kun oppilaat eivät turvallisuussyistä edes uskalla kirjautua kurseille omilla nimillään. Lisäksi hankkeen takia potkitaan pellolle useita opettajia. Hauska kirja tämä kuitenkin oli, ja nopeasti luettava. Iivarin esikoinenkin oli hyvä, mutta Tyttöministeristä tykkäsin enemmän varsinkin aiheen vuoksi. Bileet naapureiden kanssa ja keski-ikäisten kriisit on niin käsitelty juttu, että on mukavaa kun Iivari tarttuu uuteen aiheeseen. Toivottavasti Iivari jatkaisi edelleen kirjailijana, koska kyllähän näitä lukisi lisääkin.

4½ / 5