sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Lapsitappajat

Lapsitappajat on Leila Simosen kymmenen vuotta sitten ilmestynyt dekkari, jossa aiheena on lasten ja nuorten tekemät murhat ja muut rikokset. Kirjassa saavat kyytiä sekä rikkaiden että köyhien perheiden vanhemmat, joilla ei ole aikaa lapsilleen tai edes mielenkiintoa keskittyä heidän elämäänsä. 

Tapahtumasarja alkaa eräistä kotibileistä, jossa nuori poika heittää henkensä. Rikospoliisi Susi Teräsvuo alkaa tutkia tapausta, joka alkaa paljastua entistä monimutkaisemmaksi kuin aluksi olisi arvannut. Rikostutkintaa häiritsee myös Susin oma yksityiselämä, sillä hänen tuore aviomiehensä on kuollut tapaturmaisesti ja kesken surutyön Susia hämmentää myös yllätysraskaus.

Kirja oli sujuvasti kirjoitettu ja aihe oli mielenkiintoinen. Vaikka Simosen on varmasti ollut tarkoitus vain kärjistää, ovat kirjan tapahtumat ovat valitettavan tuttuja todellisuudesta. Lopussa tuli hieman mutkia matkaan, kun soppaan heitettiin lisää murhia ja nuoria ressukoita eikä aina ihan muistanut, kuka reppanoista oli minkäkin rikoksen takana. Surku tuli kirjan nuoria kohtaan ja Susin kohtalon vuoksi, mutta aiheen vuoksi nostaisin tämän Simosen parhaimpien (ellen jopa parhaimmaksi) kirjojen joukkoon. 

4+/5

2 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Oho, onpa siinä kirjalla nimi. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Onko tämä ihan itsenäinen teos (ei siis mikään sarja tmv)?

Leila Simonen on minulle ennestään tuntematon nimi, Täytynee pistää ylös.

Susa P. kirjoitti...

Hei Elegia! Kirjalla on kyllä todella huomiotaherättävä nimi, mutta kannattaa ehdottomasti tutustua.