Naapurit

Naapurit on Suomessa asuvan venäläistaustaisen Inna Patrakovan toinen romaani. Esikoiskirja Tulkki, joka ilmestyi viime vuonna, kertoi, kuten myös Naapurit, suomalaisten ja venäläisten kultturien yhteentörmäyksistä. Siinä missä Tulkki kertoo sinkkunaisen (epäonnisista) törmäilyistä sinkkumarkkinoilla, Naapurit uppoutuu suomalaisten ja venäläisten eroihin muullakin tasolla kuin naisten korkokengättömyyden ihmettelyllä ja miesten junttimaisuudella.

Naapureiden päähenkilöinä on kaksi pariskuntaa. Leena ja Antti ovat keski-ikäinen pariskunta, joille elämän sisältö on söpö pikkuinen kesämökki luonnonhelmassa, missä Leena ja Antti puuhastelevat ahkerasti. Eräänä kauniina kesäpäivänä idyllin rikkoo naapurimökin pihaan karauttava suuri maastoauto venäläisin rekisterikilvin. Venäläinen liikemies Nikolai on hankkinut mökin hengähdyspaikaksi itselleen ja kuvankauniille Lena-vaimolleen sekä Lenan Boris-possulle. Venäläisten läheisyys häiritsee Leppästen pariskuntaa, joille jätteiden oikeaoppinen lajittelu on kunniakysymys. Lena-nuorikkoa taas rassaa mökin sijainti keskellä ei mitään ja kummalliset naapurit, jotka kulkevat tuhahdelleen ohi. Eroista huolimatta venäläisillä ja suomalaisilla on kuitenkin yksi yhteinen asia: kummankaan maan miesväki ei kuppiin sylje.

Ennen lukemista nöksähdin vähän sille, että miksi suomalaisista oli tehty automaattisesti kaksi junttia, jotka vain kyräilevät omissa nurkissaan - ei kukaan tuntemani venäläinenkään ole yhtä rempseä ja tutustumishaluinen kuin Nikolai ja Lena. Nöksähdys oli turhaa, sillä Patrakova virnuilee tässä yhtälailla suomalaisten ennakkoluuloille (ei enää ilman luotiliivejä viemään roskia) kuin venäläisillekin. Tulkin jälkeen en odottanut tästä kirjasta mitään erikoista (erikoista on lähinnä se, että joku maahanmuuttaja kirjoittaa suomalaisista), mutta mitä hemmettiä: kirjahan oli valtavan hauska. Patrakova on tässä selvästi enemmän omillaan kuin Tulkissa, joka tuntui kovin kaavamaiselta. Naapureita lukiessa sai hekotella maha kippurassa Patrakovan tarkkanälöisille havainnoille suomalaisista ja venäläisistä; Patrakova todella tietää mistä kirjoittaa. Pientä miinusta kirjalle siitä, että se oli liian lyhyt, sekä lopun epämääräisestä kuviosta, jossa mukaan astui Leppästen venäjää opiskeleva tytär. 

Suosittelen lukemaan, jos kaipaat kunnon nauruja ja/tai olet kiinnostunut muista kulttuureista. Kirja on hömppää, muttei onneksi sieltä pahimmasta päästä.

Anni M. luki tämän myös.

4-/5
Helsinki-kirjat 2011.

190 sivua.