Salaisuuksien kylä

Pertti Koskisen esikoisdekkarissa Salaisuuksien kylä on kerrankin erilainen naisyksityisetsivä: Maija Miilunkorpi, joka on syvästi uskovainen himokuntoilija. Hän käyttää nuuskaa ja rentoutuu hyvän oluen parissa. Vartijanakin työskennellyt Maija keksi oivan tulonlähteen aviorikoksia ratkovana yksityisetsivänä, mutta saatuaan enemmän nimeä kuvioihin tuli muunkin muunkinlaisia toimeksiantoja. 

Yksi uudenlainen toimeksianto on 14-vuotiaan tytön surma, jota Maija saapuu ratkomaan pieneen kylään tytön äidin pyynnöstä. Kylän ystävällisen kuoren alla on kuitenkin havaittavissa vihaa Miilunkorven tutkimuksia kohtaan eivätkä tiukat uskonnolliset mielipiteet - jotka kohdistuvat erityisesti kuolleeseen Nea-tyttöön ja hänen äitiinsä - helpota tutkimuksia. Tutkimusten edetessä Maija ehtii tutustua moniin kyläläisiin sekä saattaa itsensä vaaraan ennen kuin ratkaisu on selvillä.

Kirjassa parasta oli kerrankin erilainen päähenkilö. Mielelläni kuulisin Maijasta myöhemmin lisääkin, erityisesti hänen yksityselämästään, jota nyt valotettiin turhan vähän. Kontrastit tekivät hänestä kovin mielenkiintoisen henkilön. Kirjan ansio on myös siinä, että se oli kirjoitettu sujuvasti ja tarina eteni selkeästi. Ainoastaan dialogeihin olisin kaivannut jotain, mikä olisi erotellut puhujia, sillä nyt kaikki puhuivat samalla tavalla kirjakielellä iästä riippumatta ja tuon seikan vuoksi jopa välillä sekoitin henkilöt keskenään. Erilaiset puhetavat, kuten murre sillä taqpahtumathan sijoittuvat pikkukylään, olisivat myös tuonneet paremmin esille henkilöiden iät, sillä kirjassa esiintyi runsaasti eri-ikäisi ihmisiä.

Jännitys pysyi hyvin yllä eikä murhaajaa tai motiivia arvannut lukiessa. Kirja määritellään takakannessa psykologiseksi jännitysromaaniksi. Minä en ole tarkkaan selvillä näistä jännityskirjallisuuden lajityypeistä, siitä mikä luokitellaan psykologiseksi jännityskirjallisuudeksi jne. mutta tässä ei ainakaan tarvinnut pelätä verisiä yksityiskohtia. 

Kaiken kaikkiaan Salaisuuksien kylä jäi mieleen positiivisena lukukokemuksena juuri erilaisuutensa vuoksi, sillä Miilunkorven kaltaisia henkilöitä ei kirjoissa jatkuvasti näe. Uskonnollisuus toi kirjaan myös oman, mielenkiintoisen lisän ja se oli yhdistetty hyvin tarinaan. Sopivaa lukemista syysmyrskyisiin iltoihin. 

3/5
Myllylahti 2011.
206 sivua.