Jenni Linturin Isänmaan tähden kiinnostaa aiheensa puolesta: ei ole kovin tavallista, että nuori nainen kirjoittaa sodasta tai että hän valitsee aiheen vieläpä esikoiskirjakseen. Isänmaan tähden on nostettu myös Finlandia-ehdokkaaksi (ainoa ehdokas muuten, jota minä osasin odottaa). Siinäpä on syitä minkä vuoksi minä tähän kirjaan tartuin.
Jos tarkkoja ollaan, Isänmaan tähden ei ole puhdas sotakirja. Kirja ei nimittäin kerro itse sodasta, vaan tapahtumat käynnistyvät siitä kun 79-vuotias sotaveteraani Antti putoaa katolta ja joutuu sairaalaan. Sairasvuoteella maatessaan Antti sotkee menneisyyden ja nykyisyyden ja palaa muistoisaan menneisyyteen, toiseen maailmansotaan, jolloin Antti ja muut miehet palvelivat SS-joukoissa. Tuo aika, taistelut, kuolema, pelko, raiskaukset ja toisaalta myös rakkaus polttelevat Antin mieltä eikä menneisyyden haamuista pääse irti vaikka kuinka haluaisi.
Isänmaan tähden on taidokkaasti kirjoitettu kirja. Linturi kykenee hyvin tuomaan esille Antin, ja aika monen muunkin kokemuksia, tuntemuksia sodasta ja sen jälkeen. Henkilökuvaus on myös onnistunutta, kuvattiinpa sitten vanhoja elämän haurastuttamia miehiä tai elämää täynnä olevia nuorukaisia. Kaikesta hyvyydestä huolimatta kirja jäi minulle jokseenkin ulkopuoliseksi, se ei koskettanut, ei saanut kauhistelemaan tai aiheuttanut muitakaan voimakkaita tunteita. Koko ajan lukiessani mietin, mikä vika minussa on kun kirja ei kosketa. Olen kyllä kiinnostunut sotakirjoista, mutta enemmän tykkään lukea siviilien tai lottien kokemuksia, en itse sotilaista taistelutilanteessa. Myös Lumiomena on kiinnittänyt huomiota samaan asiaan, siihen että tarina ei tule lähelle.
Isänmaan tähden on ehottomasti kiinnostava kirja tärkeästä aiheesta. En yhtään ihmettele, että se oli valittu Finlandia-ehdokkaaksi, vaikkei kirja muodostunutkaan minulle niin merkittäväksi kuin olisin toivonut.
3/5
Teos 2011.
233 sivua.
Teos 2011.
3 kommenttia:
Tämä kiinnostaa minua eniten näistä Finlandia-ehdokkaista! Hauskaa muuten, että moni kirjaehdokkaista on historian tapahtumiin keskittyviä. Kiehtoo kovasti!
Olen ihan samoin miettein kuin sinä: Sota-ajassa minuakin kiinnostavat eniten siviilien kokemukset ja lotat, Linturi on taitava kirjoittaja, mutta tosiaan hieman etäinen. Tärkeä ja hyvä kirja, muttei kuitenkaan nouse omaksi suosikikseni.
Tämä oli epämääräisesti mielessä jo ennen ehdokkuutta; todennäköisesti "pitää" jossain vaiheessa lukea. Ihan hirveää poltetta ei ole noussut, vaikka aihe on sinänsä kiinnostava :)
Lähetä kommentti