Korttelin kuningatar

Alun perin vuonna 1995 ilmestynyt Korttelin kuningatar on Suomen murhakuningattaren, Outi Pakkasen, taattua laatua. Graafikko Anna Laine havaitsee Eerikinkadun ja Abrahaminkadun kulmassa sijaitsevan jugend-kerrostalon asukastaulussa kolme tuttua nimeä. Talossa asuvat omissa asunnoissaan Annan entinen luokkatoveri Salla Lappi, tämän sisar, ex-valokuvamalli Inari Lappi, ja sisarusten äiti, entinen operettidiiva Meri Lappi. Kaksi ihmistä kuolee, ja naapuruston kantakapakassa pohditaan syitä ja seurauksia. Salla Lappi on nähnyt jotain eikä usko virallisiin selityksiin, ja pian hän on suuressa vaarassa.

En erityisemmin pidä Outi Pakkasen dekkareista, vaikka muutaman olenkin lukenut. Jotenkin niissä ärsyttää se, että kirjassa on aina kamalan monta henkilöä, joita ei kuitenkaan seurata kovinkaan tarkasti. Korttelin kuningatar vaikutti kuitenkin takakantensa perusteella kiinnostavalta kirjalta, joten sorruin nappaamaan sen mukaani kirjastosta. Tällä kertaa odotukset eivät pettäneet, sillä kirja oli viihdyttävää luettavaa alusta loppuun. Ehkä olisi aika tarkastaa käsityksiä Pakkasesta…

Hautajaishäät

Mirva Saukkolan Hautajaishäät on kolmas toimittaja Noora Hankasuosta kertova dekkari.

Aiemmissa osissa riehakasta sinkkuelämää viettänyt Noora on päättänyt ottaa askeleen sitoutumisen tielle. Hän on hankkinut itselleen yhdeksästä viiteen -työn häälehden toimitussihteerinä. Vielä suurempia mullistuksia on tulossa yksityiselämässä, sillä Noora on avioitumassa poikaystävänsä Janin kanssa. Ennen syyskuisia häitä on kuitenkin kuuma kesä, jonka aikana ehtii tapahtua yhtä sun toista…

Noora ei suinkaan ole kaupungin ainoa morsian, sillä hänen sulhasensa Janin työpaikalla Markeniztanin lähetystössä suunnitellaan täyttä päätä lähettilään tyttären megalomaanista hääjuhlaa. Janin kautta Noora pääsee tutustumaan suurlähetystön väkeen eikä tietenkään voi olla tunkematta nokkaansa isojen poikien asioihin. Pian hääsuunnitelmia varjostaa murha, jonka lisäksi Nooran mieltä painaa hänen italialaisen ex-heilansa putkahtaminen takaisin kuvioihin.

Tämäkin kirja oli ihan hyvä, mutta selvästi kahta edellistä osaa huonompi. Jotenkin sinkku-Nooran touhuiluista sai enemmän irti kuin morsian-Nooran. Tuntuu, että kirjailijalta oli kipinä kateissa ja hänen oli vain pakko kirjoittaa kolmas osa Nooran tarinaan. Edellisten kirjojen perusteella kiittelin Saukkolan kirjoitustyyliä, mutta nyt toistuvat vertaukset veivät minusta tehoa tekstistä ja tuntuivat lähinnä ärsyttäviltä. Toivon myös, että Nooran ja Pietron juupas-eipäs-leikille saadaan tämän osan jälkeen piste.

Murha on muotia & Murhaava katseluaika

Ei ei, tämänkertainen postaukseni ei todellakaan käsittele viimeisimpiä vaatehankintojani vaan Mirva Saukkolan dekkareita Murha on muotia ja Murhaava katseluaika. Kumpaisenkin kirjan päähenkilönä on Noora Hankasuo. Noora on päälle kolmekymppinen, itseään ikisinkuksi luuleva freelance-toimittaja, jolle shoppailu on Akilleen kantapää. Helsingin ykkösmestoissa pörräävä Noora on varustettu uteliaalla nenällä, ja Töölön neiti Marple tunkee nokkansa moneen sellaiseen asiaan, joka ei hänelle kuulu.

Kirjassa Murha on muotia Noora pääsee todistamaan tuttunsa uudenvuodenjuhlissa, kuinka takavuosien huippumalli putoaa parvekkeelta kuolemaan. Poliisit kirjaavat tapauksen onnettomuudeksi, mutta Noora on aivan varma, että hän näki jonkun poistuvan parvekkeelta Sara Blomstadin pudottua. Tapaus alkaa vaivata Nooraa, joka alkaa tehdä omia tutkimuksiaan. Tutkimusten ohella Noora ehtii deittailla myös monia miehiä, kuten puoleensavetävää Johan Blomstadia, Blomstadin menestyneen huutokauppasuvun vesaa ja edesmenneen Saran veljeä. Samalla Noora vedetään mukaan huutokauppasuvun salaperäisin sukulaisuuskiemuroihin.

Murhaavassa katseluajassa Visa-korttinsa kenkäkaupoissa vereslihalle vinguttanut Noora on pestautunut Kesävisiitti-nimisen show’n käsikirjoittajaksi. Kesävisiittiä kuvataan idyllisessä Terttulan kartanossa, mutta kartanon rauhan rikkoo järkyttävä veriteko, ja Noora on jälleen keskellä murhamysteeriä. Hän uskoo vakaasti, että ratkaisun avaimet löytyvät tekijätiimin hämäristä taustoista.

Saukkola kuvailee kirjassaan pikkutarkasti näkymiä, värejä sekä ennen kaikkea ruokia

”Johan tilasi alkuun hanhenmaksaa Sauternes-hyytelön kera japääruoaksi kateenkorvaa. Minä puolestani valitsin alkajaisiksi kantarellirisoton ja sitten kuhaa voikastikkeen kanssa. Kyytipojaksi jaoimme pullollisen parfyymimaisen aromikasta, vaalean meripihkan väreissä välkehtivää Gewürtztramineria.”

                                                                                       (Murha on muotia, 89).

ja vaatteita, tarkemmin sanottuna vaatemerkkejä:

”Vedin ylleni reisien ratsastushousut

kätkevän Max Maran valkoisen farkkuhameen,

jonka seuraksi valitsin Cerrutin

kullansävyisen neuleen."

(Murhaava katseluaika, 40).

Aluksi olin vähän että ”mitä ihmettä”, kun luin kirjassa sata kertaa toistuvien vaatemerkkien nimistä, joita edes keskikokoisella lompakolla varustettu ihminen ei voi shoppailla, kunnes tajusin, että kirjahan oikeastaan ironisoi muotimaailmaa, missä meille yritetään tyrkyttää yhtä sun toista luksustavaraa.

Kumpainenkin kirja oli varsin kevyttä luettavaa, mutta jotenkin tähän mielentilaan kirjat sopivat kuin nyrkki naamaan. Brändioppaan lisäksi kirja toimii oppaana Helsingin putiikki- ja ravintolamaailmasta. Eniten pidin Mirva Saukkolan tyylistä kirjoittaa. Saukkolahan on paitsi kirjailija, myös toimittaja. Aiemmin hänen kirjoituksiaan on saanut lukea Cosmosta, ja tätä nykyä Saukkola on Ellen päätoimittaja. Kirjoitustyylistä tekee ihanan Saukkolan tyyli käyttää runsaasti alkusointuja sekä omaperäisiä vertauksia, joiden avulla lukuinto pysyy korkealla, vaikkei itse juoni kovin kummoinen olisikaan.

Mistä tunnet sä ystävän

Kaiken se kestää jälkeen oli pakko lukea Uma Karman toinen, viime syksynä ilmestynyt kirja Mistä tunnet sä ystävän. Uumoilin jo etukäteen, ettei tämä kirja ole yhtään niin hyvä kuin Kaiken se kestää, koska samalle tasolle on vaikea yltää:) Ja toiseksi Mistä tunnet sä ystävän on niin selkeästi lastenkirja, etten uskonut sen antavan mulle yhtään mitään.

Kotimaisen nuortenkirjasarjan ensimmäisessä osassa pian 13 vuotta täyttävä Tatu ja hänen paras ystävänsä Severi viettävät leppoisia lomapäiviä kesäisessä Kotkassa. Aika kuluu saaristossa ja lähiön tutuilla kulmilla. Poikien päätä ei aina järki pakota ja he saavat naapureiden hermot kireiksi toinen toistaan hullummilla kolttosilla. Myös vihamiehet Häkkinen, Karate kid sekä Musta surma kantavat kaksikolle kaunaa.
Välimatka lapsuudesta aikuisuuteen kutistuu pikkuhiljaa, ja syksyllä alkava yläaste kummittelee jo Tatun mielessä. Päällepäin huolettomalla Severilläkin on omat murheensa. Lapsuuden viimeinen kesä on täynnä pieniä ja suuria muutoksia. Myös poikien pitkä ystävyys punnitaan, kun pakkaa saapuu sekoittamaan ihana Aamu Airaksinen.

Tällä kertaa ennakko-oletukset osuivat ihan nappiin, sillä varhaismurkkujen ja ADHD-tapausten toilailuilla ei ollut mulle mitään annettavaa. Pidän kuitenkin Uma Karman kirjoitustyylistä ja siitä, että hän osaa kertoa nuorten elämästä harvinaisen aidosti. Ex-kotkalaisena oli myös kiva lukea tuttuihin maisemiin sijoittuva kirja ja fiilistellä tutuissa paikoissa.
Epäilenpä, että Tatuun ja Severiin tulee kaikesta huolimatta vielä tutustuttua, jos/kun sarja saa jatkoa…

Mustat morsiamet

Sain joululahjaksi Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan toisen osan, mutta ennen sitä piti tietysti lukaista se eka osa eli Mustat morsiamet.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 20-30-luvun Kuopioon, jonne nuori Anna muuttaa maalta. Anna suunnittelee itselleen tyytyväistä pientä elämään piikatyttönä, mutta törmätessään tummasilmäiseen Lassiin nämä suunnitelmat saa unohtaa. Anna avioituu Lassin kanssa ja siirtyy sen jälkeen omituiseen, hallitsemattomaan maailmaan. Eletään sisällissodan jälkeisiä vuosia, jolloin poliittinen tilanne käy kuumana. Anna löytää miehensä taskusta epäilyttäviä lappusia, jolloin hänelle selviää, että Lassikin on punikki. Lassin menneisyyden paljastuminen ei ole Annalle helppoa, sillä hänen mielessään taistelevat toisaalta äidin ja anopin syvä uskonnollisuus, toisaalta taas Lassin luonnontieteellinen maailmankatsomus. Eikä kestä kauaa, kun Lassi pidätetään.

Kirjaa lukiessa tuli tunne, että olen lukenut tämän joskus aiemminkin, mutten vain muistanut sitä. Ihmettelen, miksei tämä lukukokemus ole tullut aiemmin mieleen, sillä minusta tämä oli todella mielenkiintoinen ja mukaansatempaava kirja. Erityisesti pidin siitä, miten kirjassa kuvattiin Annan kasvua. Kirjan alussa Anna oli arka ja jotenkin nyhverön oloinen, mutta lopussa hän oli saanut lisää rohkeutta. Mustat morsiamet on saanut Savonia-palkinnon eikä todellakaan syyttä. Ehdottomasti aion lukea jatko-osatkin.

Kaiken se kestää

Täällä yksi Matti Myöhänen toivottelee lukijoilleen hyvää uutta vuotta! Vuoden 2010 ensimmäinen kirja sai kunnian olla Uma Karman nuortenkirja Kaiken se kestää. En tiennyt etukäteen kirjailijasta juuri mitään, mutta onneksi kirjailijan kotisivulta löytyi lisätietoa. Uma Karma (joka on siis taiteilijanimi) on Kotkasta lähtöisin oleva nuori opiskelija ja sanomalehtiavustaja. Kaiken se kestää on Karman esikoisteos, joka ilmestyi 2008 (tai 2009, on vähän ristiriitaista tietoa…) aiheuttaen mediahuomion. Vuonna 2009 Kaiken se kestää sai toisen sijan Päätalo-instituutin omakustannekilpailun romaanisarjassa.

Skeittausta rakastava Tuukka pitää salaa urheiluluokkaa käyvästä Luukaksesta. Luukaksen elämä pyörii harrastusten ympärillä konservatiivisten vanhempien aiheuttaessa jatkuvasti paineita poikansa harteille. Hämmentävät tunteet kääntävät molempien maailman ylösalaisin ja ahdasmielinen kasvuympäristö tuo kielletylle suhteelle omat ongelmansa. Rakkaus ei kysy lupaa saapuessaan, mutta kaiken se kestää, kaikessa kestää, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Kaiken se kestää on elämänmakuinen kuvaus kahden lukioikäisen pojan ystävyydestä ja rakkaudesta, myötä- ja vastoinkäymisissä.

Luin vastikään, kuinka joku kirjallisuusasiantuntija valitteli, että seksuaalisista vähemmistöistä on kirjoitettu hyvin vähän nuortenkirjoja. Olen osittain eri mieltä, sillä viime vuosina ainakin Salla Simukka ja Terhi Rannela ovat kirjoittaneet useita nuortenkirjoja, joissa pää- tai sivuhenkilöinä on lesboja. En kuitenkaan muista törmänneeni poikien välisiä suhteita käsitteleviin nuortenkirjoihin, mutta nyt sellainenkin on kirjoitettu. Eniten pidin tässä kirjassa siitä, etteivät henkilöt olleet stereotyyppisiä homoja sekä siitä, että tässä kirjassa käsitellään uskottavasti myös erilaisen ihastuksen aiheuttamaa identiteettikriisiä. Ainakin Terhi Rannela on minusta syyllistynyt siihen, että suurin piirtein saman tien kun pääpari on vihdoin saanut toisensa, heillä ei ole enää mitään ongelmia ja varsinkin he ovat heti sinut seksuaalisen suuntautumisensa kanssa.

Kaiken se kestää alkoi minusta jotenkin tosi jähmeästi, ja ajattelin muutamaan otteeseen jättää kirjan kesken. Onneksi en jättänyt, sillä lopussa minut palkittiin ruhtinaallisesti. Kirja on täynnä yllätyksiä, mutta loppu on tietysti onnellinen. En yleensä jää haikailemaan kirjan henkilöiden perään, vaikka he olisivat kuinka mukavia tahansa. Kun kirja loppuu, se loppuu ja that’s it. Jostain kumman syystä mulla on kuitenkin kamala ikävä Tuukkaa ja Luukasta. Pojat ovat kamalan aitoja ja heidän elämästään kerrotaan todella elävästi ja mukaansatempaavasti. Vaikka en itseäni enää kovin nuoreksi laske, samaistuin kuitenkin henkilöihin monessa kohtaan. Ja oikeasti tuntui pahalta Luukaksen puolesta, kun sillä on niin kamalat diktaattorivanhemmat.

Enpä tästä muuta osaa sanoa kuin ihana kirja. Susa suosittelee: lukekaa ihmeessä

Loma losissa

Marika on kiltti ja kunnollinen opettaja, joka asuu pikkukaupungissa ja elää avoliitossa todellisen unelmavävyn kanssa. Annika taas on Marikan räväkkä ja impulsiivinen serkku, joka asuu Jenkeissä toteuttaakseen unelmansa näyttelijänä. Heti kesän alussa Marikan suunnitelmat muuttuvat, kun hän vastaa “ei kiitos” poikaystävänsä kosintaan. Kun elämä pikkukylässä käy hankalaksi, päättää Marika tarttua Annikan ehdotukseen lähteä lataamaan akkuja tämän luo Losiin. Lomasta tulee heti mielenkiintoinen, sillä Annika on kadonnut kuin maan nielemänä. Marika arvelee, että villi serkkutyttö on joutunut hankaluuksiin miesten kanssa, ja yhdessä Annikan homokaverin kanssa Marika ryhtyy ratkomaan arvoitusta. Ehtiipä Marika siinä samassa deittailla myös useampaa salskeaa urosta…

Tätä Katri Mannisen kirjaa on haukuttu kovasti, mutta ei tämä minusta mikään huono olo. Hömppäähän tämä tietysti on, ja monet juonenkäänteistä ovat melkoisen epäuskottavia, mutta mieluummin minä tätä luen kuin vaikka jotain Danielle Steeliä tai Nora Robertsia. Kirja ansaitsee plussan myös Mannisen vetävästä ja hauskasta kirjoitustyylistä. Sopivaa joululukemista!

10 vuotta, eronnut

Olen kytännyt tätä Nojoud Alin ja Delphine Minouin tänä syksynä ilmestynyttä kirjaa Nojoud: 10 vuotta, eronnut koko syksyn kirjastosta, mutta nyt vasta tärppäsi. En kyllä yhtään ihmettele kirjan suosiota, sillä aihe on hyvin puhutteleva ja kiinnostava.

Nojoud on ihan tavallinen 10-vuotias tyttö pienestä jemeniläisestä kylästä. Nojoud pitää koulunkäynnistä ja leikkimisestä sisariensa ja veljiensä kanssa. Eräänä päivänä Nojoudin maailma murtuu, kun hänen isänsä naittaa pienen tytön tätä kolme kertaa vanhemmalle miehelle. Miehen talossa Nojoud joutuu kestämään kovaa työtä sekä miehensä väkivaltaa. Eräänä päivänä leivänhakumatkalla Nojoud sisuuntuu ja matkustaa oikeustalolle vaatimaan avioeroa.

Kirja on tositarina tytöstä, joka uskalsi uhmata maansa vanhanaikaisia perinteitä pyytämällä avioeroa- ja saamalla sen! Tapaus on ensimmäinen maassa, jossa yli puolet tytöistä naitetaan ennen kahdeksantoista vuoden ikää. Nojoudin uroteko on ollut laajalti esillä kansainvälisessä lehdistössä ja hänen tarinansa on koskettanut monia. Nojoud haluaa ottaa ennenaikaisen avioliiton vaarat puheeksi ja rohkaista muita ikäisiä tyttöjä varomaan, etteivät nämä joudu samaan ahdinkoon.

Kirja oli todella vaikuttava lukukokemus. Koskettavuutta toi vielä se, että kirja oli kirjoitettu aika “lapsellisesti”, siis lapsen näkökulmasta. Kirjaa lukiessa tuli kuitenkin vähän huijattu olo, sillä olisin halunnut tietää enemmän avioeroprosessin vaiheista. Nyt avioliittoa ja eroprosessi kuitattiin aika lyhyesti. Sen sijaan keskityttiin kuvailemaan Nojoudin elämää perheensä kanssa sekä lehdistön kiinnostusta tytöstä. Nekin ovat tietysti tärkeitä asioita, mutta jotenkin kirja jäi minusta vähän tyngäksi. Olisi kiva tietää, miten Nojoud nykyisin jakselee, ja onko hänen tarinallaan ollut vaikutuksia siihen, että lapsiavioliitot kiellettäisiin. Toivon kuitenkin kaikesta sydämmestäni, että pikkuinen tyttö saisi elää lapsuuttaan vielä mahdollisimman pitkään.

Vadelmavenepakolainen

Miika Nousiaisen esikoisromaani Vadelmavenepakolainen on ollut jo pitkään “täytyy ehdottomasti lukea” -listallani. Kirja kuvaa hervottomasti rakkaita länsinaapureitamme, niin hyvässä kuin pahassa.

Mikko Virtasella on ongelma. Hän ei tahdo olla suomalainen mies, mörökölli, ahdistuksen ja huonon itsetunnon ruumiillistuma. Hän on päättänyt tulla ruotsalaiseksi hinnalla millä hyvänsä. Helppoa se ei ole: Ruotsin kansalaisuutta ei heltiä miehelle, joka ei ole asunut maassa päivääkään, eroaminen Suomen armeijasta ei ota onnistuakseen, eikä työnantaja suostu myöntämään edes Victorian syntymäpäivää palkalliseksi vapaaksi.Virtanen ei kuitenkaan luovuta. Hänestä sukeutuu Mikael Andersson – empaattinen, rakastava ja keskustelutaitoinen ruotsalainen perheenisä Göteborgista. Hinta on kova, mutta mihinpä ei ihminen olisi valmis saadakseen asua maailman demokraattisimmassa yhteiskunnassa, kansankodissa, missä ovetkin avautuvat kutsuvasti sisäänpäin.

Vadelmavenepakolainen on ehdottomasti parasta ja hauskinta, mitä olen vähään aikaan lukenut. Nousiainen kuvaa Mikon ruotsalaishaaveita todella osuvasti ja niin hauskasti, etten voinut muuta kuin hihitellä tätä lukiessa. Tunsin Mikkoa kohtaan suurta sympatiaa ja varsinkin kirjan loppu oli minusta Mikkoa kohtaan todella epäoikeudenmukainen. Olisin kernaasti toivonut, että Mikko olisi saanut elää loppuelämänsä onnellisena kansankodin hellässä huomassa. Tämä kirja menee suoraan suosikkikirjojeni top kymppiin.

Joulutarina

Syrjäisessä Lapin kylässä pieni Nikolas-poika menettää perheensä onnettomuudessa. Kyläläiset päättävät yhdessä pitää huolta yksin jääneestä pojasta. Koska kylä on köyhä, sovitaan, että kukin perhe ottaa Nikolaksen hoiviinsa vuodeksi kerrallaan. Kerran vuodessa – jouluna – Nikolaksen on muutettava uuteen kotiin. Osoittaakseen kiitollisuuttaan Nikolas antaa joka vuosi perheiden pienimmille läksiäislahjaksi itse veistämiään leluja. Vuosien kuluessa pojasta huolehtineita perheitä on yhä enemmän ja pian lahjoja on jouluna lähes joka tuvan portailla.

Kun kylää koettelevat nälkävuodet, on kyläläisten lähetettävä Nikolas erakoituneen puusepän Iisakin oppipojaksi. Iisakin ankarassa opissa Nikolas saa taidot, joiden avulla hän pystyisi valmistamaan entistä hienompia lahjoja yhä nopeammin. Lapsia inhoava Iisakki kuitenkin kieltää Nikolakselta lahjojen tekemisen. Joululahjaperinne on vaarassa loppua lyhyeen.

Ei pitäisi näin joulun alla lukea näin surullisia tarinoita kuin tämä Marko Leinon Joulutarina. En yleensä liikutu kirjoista, mutta tämä orpotarina veti mielen herkäksi. Kirja oli todella herttainen näkemys siitä, miten joulupukista tuli joulupukki. Tarina oli koukuttava, eteni jouhevasti, ja henkilöt olivat myös mielenkiintoisia. Vähän kyllä mietin, onko tämä mikään lastenkirja, sillä ainakaan minä en olisi lapsena jaksanut lukea kirjaa, jossa jatkuvasti korostettiin rakkauden voimaa ja perheidylliä. Mutta ainakin kirja sopii tosi loistavasti joulun tunnelmaan.

Aion uhallakin katsoa Joulutarinan myös elokuvaversiona, vaikka pahoin pelkään, että se pilaa koko lukunautinnon. Tätä kirjaa suosittelen- ihan aikuisillekin!