Suska

Loistavan lähdon jälkeen innostuin lukemaan uudestaan muitakin Leila Simosen Susi Teräsvuo -dekkareita, joista esittelen nyt toiseksi uusimman teoksen, Suskan. Kirja oli siitä poikkeuksellinen, että siinä ei tapahdu murhaa, mutta tunnelma on muuten vain hyytävä. 

Susi tapailee muutaman kuukauden mukavaa herrasmiestä, Jussia, jonka kanssa kuuma suhde kuitenkin laimenee, kun Susi saa tietää miehestä yhtä ja toista epäilyttävää. Jättäessään miehen Susi ei tajua, miten kaikin tavoin narsistiksi osoittautuva mies voi piinata häntä useita kuukausia ja pitää Susia ja tämän pientä poikaa pelon vallassa. Pahinta on, että Susi ei voi kertoa kenellekään tapauksesta, sillä kukaan ei usko, että mukava ja ystävällinen mies voi tehdä mitään niin kamalaa. Edes Susin paras ystävätär ei usko mitään ja niin Susi leimataan itse tasapainottomaksi hulluksi. Vaikka Susi on rikospoliisi, ei ammatin tuomasta kokemuksesta näytä olevan apua tai suojaa, kun mies päättää tehdä Susin elämästä helvettiä.

Kirja on ilmestynyt vuonna 2007, jolloin tuntui, että narsismi on aivan erityisen pinnalla kun jokaikinen lehti oli täynnä kertomuksia elämästä narsistin kanssa. Suska antaa hyvän kuvan siitä, millaista on elää pelossa ja epätoivossa, kun tukea ei saa edes omilta lähimmäisiltä. Vaikka en lukenutkaan kirjaa ensimmäistä kertaa, tuntuivat Susin kokemukset kylmääviltä; voi vain kuvitella, miltä itsestä tuntuisi, kun joku vainoaisi samalla tavalla. Pidän kirjaa Susi Teräsvuo -sarjan parhaimmistona, sillä Simonen selvästi tietää mistä kirjoittaa ja juoni etenee jouhevasti. Kannattaa tutustua, jos (fiktiivinen) tarina narsismista kiinnostaa.

4/5