lauantai 1. lokakuuta 2011

Adoptiomatka

Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka on ollut yksi tämän syksyn kuumimpia perunoita kirjablogimaailmassa ja blogien kautta minäkin kiinnostuin tästä kirjasta. Ilmeisesti kirja on ollut kuuma peruna myös muualla, sillä aika kauan jouduin odottamaan kirjan saamista itselleni kirjastosta. Ennen lukemista mietin, miten minä - lapseton nainen - osaan suhtautua Pihlajaniemen kokemuksiin lapsen odotuksesta. Haluan kyllä tulevaisuudessa lapsen (lapsia), mutta jälkikasvun aika on vasta hamassa tulevaisuudessa, kunhan olen valmis maisteri, tehnyt töitä muutaman vuoden ja matkustellut ainakin Thaimaassa, Pariisissa, Roomassa ja Amsterdamissa. Ja jos joskus saan lapsen, minulle on aivan sama onko hän minun biologinen lapseni ja adoption kautta saatu.

Adoptiomatka käsittelee siis adoptiota, sitä pitkää matkaa jonka äiti ja isä kulkevat läpi saadakseen lapsen kansainvälisen adoption kautta. Adoptiomatka on päiväkirja, jota Pihlajaniemi on kirjoittanut viiden vuoden ajan, alkaen vuodesta 2005, jolloin pariskunta pääsi vuoden jonotuksen jälkeen adoptioneuvontaan ja ajatteli "ehkä meidän lapsemme on jo syntynyt". Lapsi ei kuitenkaan synny vielä useaan vuoteen, vaan Pihlajaniemi puolisoineen joutuu odottamaan pitkään ennen kuin saa lapsen ensikertaa syliinsä. Ehtii kulua monta joulua, juhannusta ja äitienpäivää, jolloin ajatellaan, että viimeinen kerta lapsetomana eikä niin käy. Ajatukset siitä, "kun meillä on lapsi" vaihtuvat odotusajan kasvaessa "jos meillä on lapsi" -ajatuksiin. Sukulaisten ja tuttavien hyvää tarkoittavat kyselyt ja utelut ehtivät rasittaa monta kertaa ennen kuin Pihlajaniemestä tulee äiti. Äidiksi tuleminen tapahtuu työmatkalla 28.8. kello 11.46 bussin takapenkillä. Pihlajaniemi kuuntelee kaikessa rauhassa Kate Bushia, kun puhelin soi ja rauhallinen virkailijaääni kysyy "istutko tukevasti?" Pihlajaniemelle ja hänen puolisolleen on syntynyt pieni tyttö. Vuosien odotus on viimein päättynyt.

Vaikka minulla ole olekaan omia lapsia, pystyin hyvin samaistumaan Pihlajaniemen tunteisiin odotusaikana, joka venyi ja venyi. Tunsin hurjaa, melkein liikuttavaa, iloa siitä, kun Pihlajaniemi sai lapsen käsiinsä kiinalaisen hotellin kabinetissa. Kirjan suurin ansio on ehdottomasti siinä, miten rehellisesti se kuvaa adoptioprosessia - niin tulevien vanhempien tuntoja kuin byrokratian kankeutta. Adoptio ei missään nimessä ole "helppo tie äidiksi", vaikka Madonna ja perhe Pitt-Jolie  ovat tämän kuvan antaneet. Pihlajaniemellä itsellään on kirjoittajatausta, joka näkyi hyvin siinä, miten vaivatonta tekstiä oli lukea.

Lukiessa kiinnitin huomiota ihmisten asenteisiin, kun he kuulivat adoptiosta. Ihmiset eivät varmaan sanoneet asioita pahuuttaan, mutta jonkinmoista harkintaa olisi voinut käyttää ennen kuin alkaa surkutella, että "kannattaako adoptoida, kun niillä adoptiolapsilla voi olla vaikka mitä vaivoja" tai kannustaa että "kyllä te vielä omiakin lapsia saatte, ei kannata luovuttaa". Kiinnostavaa oli myös, että kun kerrot olevasi adoptiojonossa, alkavat ihmiset udella miksi adoptoit (parhaimmassa tapauksessa sitä pidetään vain huomion tavoitteluna) tai kummassako on vika, kun ette saa omia lapsia. Raskaana olevia vain onnitellaan iloisesti eikä heidän tarvitse tehdä tiliä siitä, miksi ovat hankkineet lapsen. 

Adoptiomatka oli huikea lukukokemus paitsi aiheeseensa vuoksi, myös siksi että Pihlajaniemi kirjoittaa niin sujuvasti ja kauniisti. Nyt jo uskallan luvata, että tämä ajatuksia ja tunteita herättävä teos on aika korkealla vuoden 2011 parhaat -listassani. 

Adoptiomatkasta on kirjoitettu niin paljon, että poimin tähän vain muutaman linkin:

5/5
Tammi 2011
238 sivua

5 kommenttia:

Linnea / kujerruksia kirjoitti...

Mukavaa, että sinäkin luit tämän. Minusta Adoptiomatka oli todella vahva kirja, ja upea lukukokemus ja tämänkaltainen fiilis minulle välittyy tästä sinunkin tekstistäsi.

Kiitos vielä linkityksestä :)

Sanna / Luettua kirjoitti...

Kiva että luit tämän ja tykkäsit! Minullekin tämä oli todella vahva kirja ja varmasti yksi tämän vuoden mieleenpainuvimpia. Kiitos linkityksestä:)

Katri kirjoitti...

Pitää varmaan tämäkin adoptiokirja laittaa lukujonoon. Itseasiassa luen juuri tällä hetkellä yhtä adoptiokirjaa, ja monta olen aiemminkin lukenut, mutta sen verran kiinnostava aihe että voisi lisääkin lukea 8)

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Minulle heräsi hyvin samankaltaisia ajatuksia kirjaa lukiessani. Minusta on ihana, että myös sellaiset, joille perheellistyminen ei ole vielä ajankohtaista, ovat kiinnostuneet ja herkistyneet kirjasta!

Susa P. kirjoitti...

Sanna ja Linnea, hyviä arvioita on kiva linkittää:)

Katri, lue ihmeessä tämä kirja. Täytyy tulla katsomaan, mitä adoptiosta kertovia kirjoja sinä luet, sillä adoptio on kiinnostava aihe.

Maria, on tosiaan kiva huomata että lapsettomatkin ovat innostuneet tästä kirjasta. Kirja on vaan niin hyvä, että se koskettaa monia.