Heidi Jaatinen on minulle vähän tuntemattomampi kirjailija, sillä en ole itse tutustunut hänen tuotantoonsa, ainoastaan kuullut blogihehkutuksia esikoisromaanista Ei saa katsoa aurinkoon. Ajattelin aloittaa Jaatiseen tutustumisen tästä syksyllä ilmestyneestä Jonosta, joka kiinnosti minua aiheensa vuoksi.
Kirjastonhoitaja Aina kuluntalahti elää taidemaalarimiehensä Aarnin kanssa avoisaa elämää viehättävässä omakotitalossa. Eletään leppoisaa alkukesää, kunnes naapuristo alkaa ihmetellä Kuluntalahti-Härkäsimpun pihaan kerääntyvää jonoa. Jono muodostuu pelkistä miehistä ja kasvaa päivä päivältä niin, että pihaan on lopulta tuotava bajamajoja. Taiteilija-Aarni luulee jonon koostuvan hänen ihailijoistaan, mutta vain Aina tietäää totuuden. Eräänä iltana Aina on rakastelun jälkihehkussa villiintynyt niin, että on lausunut maagiset sanat: "tänä kesänä minä annan kaikille, jotka tulevat pyytäneeksi". Jossain vaiheessa pitäisi kuitenkin ryhtyä sanoista tekoihin jonon hillitsemiseksi...
Jono eteni vaivattomasti, mutta mitään erityistä lukukipinää se ei aiheuttanut. Sanna arvioi kirjan farssiksi, mutta minua kirja ei kyllä viihdyttänyt. Vaikka aiheena on seksi, tykkäsin siitä ettei kirjassa mässäilty sillä, se nosti kirjan pisteitä. Kukaan henkilöistä - lähinnä Aina - ei aiheuttanut sympatioita, varsinkin Aina tuntui monin paikoin ärsyttävältä henkilöltä. Jaatisen kieli vei kuitenkin mukanaan, sillä lauset olivat ytimekkäitä ja vielä selkeästi rakennettuja vailla kielellistä kikkailua. Jono jättikin kovan haluan tutustua myös Jaatisen esikoiseen nimenomaan kielen vuoksi.
Jorikin on lukenut tämän.
2/5
Gummerus 2011.
217 sivua.
Gummerus 2011.
2 kommenttia:
Minäkin pidän Jaatisen kielestä ja muutenkin olen samoilla linjoilla kanssasi. Minuakaan tämä ei viihdyttänyt, luin muistaakseni kirjan esittelystä että se(n kuuluisi) olla farssi mutta en kyllä itsekään oikein löytänyt sitä farssiutta tuosta...;) Kirjan päähenkilökään ei todellakaan miellyttänyt minua, joten oli vähän hankala pitää itse kirjastakaan..
Itse en ole lukenut tätä Jonoa, mutta suosittelen kokeilemaan Jaatisen esikoista. Siitä tykkäsin todella paljon, ja se onkin aiheeltaan ihan erilainen kuin tämä Jono. Jaatisen kieli on esikoisessa kaunista ja aitoa, sopii henkilöiden suuhun mainiosti.
Luulen, että en välttämättä tartu itse Jonoon, koska aihe ei tunnu sellaiselta, mistä tykkäisin.
Lähetä kommentti