lauantai 17. joulukuuta 2011

"Hei olen Susa. Olen kirjahamsteri"

Jotkut varmasti muistavat, miten lupasin alkusyksystä vähentää omistamieni kirjojen määrää. Nyt joulusiivouksen seurauksena kannoin divariin 12 kirjaa ja nappasin sieltä vaihdossa muutaman kirjan tilalle. Tosin sen jälkeen kun olin ottanut vaihdettavat kirjat, kiertelin hyllyjä ja mukaan tarttui vielä pari kirjaa. Lopulta kirjapino näytti tältä:

Orringerin ja Boynen kirjat olivat hyviä löytöjä, koska olen himoinnut niitä luettavaksi jo jonkin aikaa. Muut kirjat painuvat lukulistani pohjalle, mutta Orringerin tiiliskiven otan käsittelyyn jouluna.

Hyvin menisi, jos olisin jättänyt kirjat vain tähän, mutta älkää luulkokaan, että olisin siihen pystynyt. Eilen piipahdin tutkiskelemassa paikallisen lähetyskirpparin valikoimia, koska kaikki kirjat olivat siellä -50%. Saldo näkyy alla:

Kaikki kirjat maksoivat vain 50 paitsi Istanmäki, josta jouduin pulittamaan peräti euron. Eikä ole mitään tietoa milloin ehdin nämä(kään) lukemaan. Kirjoja ostellessa mietin harvemmin rahanmenoa, koska ostan kirjat useinmiten käytettynä, mutta kasvava lukulista ja tilanpuute pistää kyllä stressaamaan: pitääkö kaikki kirjat muka omistaa?!

15 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Kyllä, kaikki kirjat pitää omistaa ;)

Mehiläisten salaisuudet oli minusta yllättävän hyvä kirja, tosin en ennakkoon osannut odottaa yhtään mitään. Myös Vettä elefanteille ja Poika raidallisessa pyjamassa ovat hyviä. Hotelli Panamaa olen toivonut joulupukilta :)
Liian paksu perhoseksi on minusta valtavan hyvä kirja - ja elokuvana myös.

Katri kirjoitti...

Minäpä sanonkin, että ei, kaikkia kirjoja ei tarvitse omistaa, mutta hyvät kirjat mielellään.

Vaikka olen lukutoukka, niin kirjahamsterin titteli jää uupumaan. Oli kyseessä mikä tahansa, niin en kestä ns. turhaa roinaa kotonani ja se pätee myös kirjoihin. Tosin se sitten miten määritellään turha kirja on eri asia, koska kyllä noita vaan kertyy :D

Pyrin pääasiassa hankkimaan hyviä kirjoja, ja kirppareilla seula on tiukka, mitä ostan vaikka olisi kuinka halpa ja ne kirjat, joita en tahdo pitää, annan eteenpäin.

Mutta hyviä löytöjä kylläkin sulla! Kelpais tänneki.

Susa kirjoitti...

Sehän se taitaa olla meidän monen lukutoukan ongelma, että ne kaikki ihanat kirjat on vaan pakko omistaa ;)

Aika huikeita löytöjä olet tehnyt, varsinkin tuo eka pino. Itse käyn lähinnä vain kirppareilla ja niistä löydän tosi hyvin kirjoja, mutta harvemmin ihan niin uusia kuin esim. nuo sun löydöt. Pitäisi kyllä käydä useammin ihan noissa meidän antikvariaateissakin katselemassa!

Kirsi Hietanen/Kirsin kirjanurkka kirjoitti...

Hotelli Panama ja tuo Orringerhan ovat ihan uusia! Hyvä saalis :)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Todella hyvä saalis, tuumaa toinen kirjahamsteri. Tuo Vettä elefanteille on lukuromaanien aatelia, fiksu ja omaperäinen kertomus. Hotelli Panaman aion itsekin lukea jossain vaiheessa ja John Boynen muihin kirjoihin (Nooa Notkoniitty karkaa kotoa & Tarkoin vartioitu talo) ihastuin nyt loppuvuoden aikana.

Kaisa / Kannesta kanteen kirjoitti...

Nam nam, varsinkin tuo ensimmäinen pino on todillisia aarteita täynnä, mutta myös toisessa pinossa näkyy semmoisia kirjoja, jotka itsekin ottaisin omaan hyllyyni -etenkin noin halvalla :o

Minä olen vähän samantyylinen kirjojen suhteen kuin Katri. Hankin varsin harvoin kirjoja, ja kirpparillakin mietin hyvin tarkkaan, ostanko kirjan ja vaikka kirja olisi hyvä, saatan jättää sen ostamatta, jos se on hinnoiteltu mielestäni yläkanttiin. Olen kierrellyt kirppareilla, mutta viimeksi kesällä olen niistä löytänyt luettavaa :o Hmm, divareissa en ole koskaan käynyt, mutta sinun ensimmäisen pinon perusteella pitäisi käydä ;-)

Satu Ekoluoma kirjoitti...

Hih, kohtalotoveri! :D Houkuttelevia löytöjä.

Ei varmaan tarvitse kaikkia kirjoja omistaa, mutta on niitä hyvä olla riittävästi! ;)

Sanna / Luettua kirjoitti...

Oi että, mitä hyviä löytöjä! orringer on loistava, kuten myös Mehiläsiten salaisuudet ja Hotelli Panama. ja Poika raidallisessa pyjamassa! Jeninin aamut on minunkin lukulistallani ja Vettä elefanteille loistava;)

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Hienoja löytöjä :) Vettä elefanteille, Poika raidallisessa pyjamassa ja P.S. Rakastan sinua olen lukenut ja myös tykännyt. Voisin lukea myös tuon Näkymätön silta -kirjan.

Minäkin olen tehnyt (toistuvasti) päätöksen vähentää kirjahankintoja ja suunnitellut ostavani vain tietyt kirjat itselleni. Repsahdan kuitenkin aika ajoin päätöksestäni... Lohduttaudun kuitenkin sillä, että ne vähemmän tärkeät kirjat voi laittaa eteenpäin. Paha vain kun ne kirjat jumittavat hyllyssäni aika kauan, kun luen useammin kirjaston kirjoja kuin omiani...

Sara kirjoitti...

Hienoja ja kiinnostavia löytöjä! Noista olen lukenut Mehiläisten salaisuudet, josta pidin myös. Olen tehnyt samoja löytöjä kuin sinäkin; "tyttökirjat" Sinikka koettaa siipiään sekä Huotarisen Siljan laulu ovat minunkin kirjahyllyssäni. Onneksi Jouluna voi antaa kirjoja omasta hyllystään lahjaksi, mistä sitten raaskiikin luopua...

Amma kirjoitti...

Siis mistä tällaisia löytöjä yhytetään?! Niin monta kirjaa, jotka mielelläni omistaisin tai ainakin lukisin!

Sinikka kirjoitti...

Joka kerta kun yritän kirjoja vähentää, tarttuu mukaan pari enemmän. Joko kirjakaupasta tai divarista. Olen yrittänyt taas siirtyä kirjastonkäyttäjäksi, vaan sitten parhaat pitää ostaa kuitenkin omaksi.

Karoliina / Kirjava kammari kirjoitti...

Upeita löytöjä! Etenkin Liian paksu perhoseksi, joka teki minuun todella suuren vaikutuksen noin 15 vuotta sitten. Enää en kirjasta paljon muista, mutta uskon, että pitäisin siitä vieläkin.

Vettä elefanteille oli minusta ihan ok, Hotelli Panama on nyt kesken ja vaikuttaa ihan hyvältä (vasta ekat sata sivua takana), Mehiläisten salaisuudet oli ihana leffa ja odotan kirjalta paljon, ja haluaisin lukea myös Jeninin aamut sekä Näkymättömän sillan. :)

Susa P. kirjoitti...

Tiesinhän, että täältä saa vertaistukea ja ymmärrystä kirjanhankintahimoon:) Kiitos kaikille kommenteista ja kirjasuosituksista. Hotelli Panama ja Poika raidallisessa pyjamassa menevät lukuun piakkoin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä löytöjä toi Sinikka koettaa siipiään oli minun suosikki kirja jo nuorena ja tykkään vieläkin