Essi Tammimaan Paljain käsin on yksi niitä kirjoja, jonka lukemista odotin ennakkoon kovasti. Tammimaan kirja on saanut paljon kehuja ja oli myös kiinnostavaa lukea siskoksista kertova kirjaa, omia siskoja kun minulla ei ole. Itse asiassa Paljain käsin on paljon enemmän kuin siskokirja, sillä se kertoo myös naisten elämässä useassa sukupolvessa eri aikoina. Parhaiten kirjaa kuvaa etuliepeessäkin oleva kuvaus:
Maailma järkkyy perustuksiaan myöten, kun nainen karkaa velvollisuuksiaan soppakauhana ja maitorintana. Sellaiselle naiselle kenelläkään ei riitä myötätuntoa. Kuka jää jäljelle, jos hänkään ei pidä kiinni velvollisuuksistaan? Miehet ovat menneet jo aikapäiviä sitten.
Kirjan keskiössä on kolme Vaaran perheen tytärtä. Varpu keskittyy hoitamaan muita vanhoinkodissa, mutta lyö laimin itsensä hoitamista. Virvan avioliitto taas kärsii lapsettomuuden vuoksi ja Inarilla on suhde naimisissa olevaan mieheen. Kirjassa on takaumia useiden vuosikymmenten taakse, aina sota-aikaan asti. Kuten jo alussa mainitsin, kirjassa viitataan myös tyttöjen äidin ja isoäidin elämään. Naiset ovat aina pyörittäneet kaikkea, kun miehet ovat jättäneet ja pettäneet: Varpun, Virvan ja Inarin isäkin on lähtenyt toisen äidin matkaan ja Aila-mummi eli Ailahtavainen, kuten häntä kirjassa kutsutaan, on valinnut aikanaan pullon ja jättänyt tyttöjen Soile-äidin. Kirjan kaikkitietävänä kertojana on siskoksista nuorin, Varpu. Yhden kertojan käyttö selkeytti paljon, varsinkin kun kirja vilisee eri näkökulmia ja tapahtumia. Varpu kaikkitietävänä kertojana toimi hyvin siitäkin huolimatta, että hän kertoi myös äitinsä ja isoäitinsä lapsuudesta.
Odotin kirjaa todella paljon ja vaikka pidinkin kirjasta, odotukseni eivät ihan täyttyneet. En voinut olla vertaamatta muihin sisaruksista kertoviin kirjoihin ja täytyy sanoa, että esimerkiksi Katriina Ranteen viime vuonna ilmestynyt Minä, sisareni vei voiton tästä sisarkuvauksesta. Varpun, Inarin ja Virvan kohtalot olivat viime kädessä aika tyypillisiä nuoren naisen kohtaloita - yksi on lapseton, yksi seurustelee varatun miehen kanssa ja vaikkei lasta tahtoisi, pamahtaa paksuksi -, joista on saanut lukea ennenkin. Paljain käsin -kirjan ansio on kuitenkin siinä, kuinka se kuvaa myös toisten sukupolvien elämää ja nitoo nämä tarinat luontevasti osaksi muuta tarinaa. Tammimaa on myös aivan uskomaton kielenkäyttäjä. Nautiskelin hänen uudissanoistaan ja ympäristöä kuvailevista sanoista, joissa kahvi purluttaa ja älykkäät mutta auringon haaleaksi tamppaamat silmät pälyävät ovelle. Kaikesta huolimatta: jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, lue se heti.
Paljain käsin on luettu monessa blogissa, mutta linkitän tähän (laiska kun olen) vain Marian arvion. Sieltä löytyy myös kattava listaus muista blogeista, joissa tätä on luettu.
Osallistun kirjalla Suomalaisen keskiluokan arki ja Siskoskirja -haasteisiin.
4+/5
Gummerus 2011.
346 sivua.
Gummerus 2011.
3 kommenttia:
Minä tykkäsin tosi paljon Ranteen Minä, sisareni kirjasta ja haluan lukea tämänkin joskus. Minunkin odotukseni tosin ovat korkealla tämän suhteen;)
Ehkä meitä lukijoita on "rannelaisia" ja "tammimaalaisia" lukijoita, sillä jokut ovat pitäneet todella paljon toisesta ja vähemmän toisesta. Minä, sisareni oli kaunis kirja, mutta Tammimaan kirjassa on minusta kauneuden lisäksi aitoa,
elämään kuuluvaa rosoisuutta. Hauska, että pidit Tammimaan kielestä, sillä sekin on jakanut mielipiteitä :).
Kiitos linkityksestä! Ja mukavaa joulua :).
Sanna, luulin että olit lukenut tämän, koska etsin arvosteluasi kirjasta:) Kiva kuulla sitten mielipiteesi tästä, kun saat tämän joskus luettua.
Maria, ole hyvä:) Minäkin olen ollut havaitsevinani samanlaista jakautumista, mikä on kyllä mielenkiintoista. Hyvää joulua myöskin Sinulle!
Lähetä kommentti